Vartiomoottoriveneet neljässä sodassa
Vartiomoottoriveneet neljässä sodassa
(Alkuteksti puuttuu)
Kesäkuun alussa 1929 oli kieltolakia kestänyt kymmenen vuotta.
Merellä spriin salakuljetusta valvoi Tullilaitos mutta sillä oli muitakin tehtäviä ja syntyi ajatus uuden, jopa puolisotilaallisen organisaation luomiseksi salakuljetusvirtojen tyrehdyttämiseksi.
(Tähän tekstiä tullista)
Tullilaitos antoi mielellään lehdistölle ja myös päättäjille listoja varsinkin suurista pirtukaupungeista Danzigista ja Kielistä lähteneistä spriilaivoista mainiten, että heidän paikalliset tiedonhankkijansa olivat omaa turvallisuuttaan uhmaten selvittäneet lähteneet lastit melkeinpä vakoojatarinoista tuttuja “miekka ja tikari” menetelmiä käyttäen. Ei kuitenkaan mainittu, että kyseiset laivalistat olivat lähtösatamissa julkisia tietoja, jotka julkaistiin säännöllisesti. Tuskin satamakonttoriin lähetystön tärkeimpiä virkailijoita oli lähetetty vaan listat kävi kopioimassa joku diplomaattiuransa alussa ollut nuorukainen?
Tämä johti jopa täysin väärien tietojen julkaisuun kuten esimerkiksi 6.11.1929 Danzigista lähteneen virolaisen tsekin lipun alla kulkeneen höyrylaiva Daliborin 1.100.000 litran lasti. Laiva, joka normaalisti kuljetti noin 100.000 litraa oli päässyt listalle miljoonan spriilitran virheellä ja joku oli virheen kyllä huomannut kun virallisessa, myös eduskunnalle toimitetussa konekirjoitetussa luettelossa on kynällä tehty maininta lastimerkinnän kohdalla.
Lisäksi Tullilaitoksella oli käsitys, että kaikki Itämeren eteläosista lähtenyt sprii päätyi automaattisesti Suomen rannikoille vaikka Ruotsin ja Viron viranomaiset olivat esittäneet mielipiteenään huomattavasti pienemmän osuuden päätyvän tänne.
Spriin kuljetus oli tietysti täysin laillista kaupankäyntiä siihen asti, kun se päätyi Suomen aluevesirajojen sisäpuolelle. Pirtua kuljetettiin tietysti muuallekin, esimerkiksi Ruotsiin vaikka siellä ei varsinaista kieltolakia tuolloin ollut ja tietysti Viroon, jossa valtio oli veroilla ja maahantuontimaksuilla tehnyt oman pirtun hinnan jopa kaksinkertaiseksi saksalaiseen nähden.
Saksasta spriitä salakuljetettiin jopa takaisin Saksaan verojen välttämiseksi.
Suomen Tallinnan lähetystön sihteeri julkaisi sanomalehdissä maaliskuussa 1930 listan Itämerellä vuosina 1928-29 toimineista spriilaivoista.
Listalla oli 40 laivan nimeä mutta todellisuudessa vain 20 eri laivaa. Enimmillään sama listan alus käytti viittä nimeä kun virolainen 4-mastoinen moottorikuunari Vigala esiintyi virallisen rekisteriin merkityn nimensä lisäksi nimillä Apollo, Athina, Natividad ja Irina. Ei yksi laiva kuitenkaan ainakaan samalla kertaa viittä pirtulastia voinut kuljettaa! Eräs laiva oli merkitty neljällä eri nimellä ja ainakin kaksi laivaa kolmella.
Sinänsä oli erikoista, ettei Suomen viranomaiset tunnistaneet ainakaan virallisesti saman aluksen eri nimiä, olivathan ne nähtävissä vuosittain julkaistavasta Viron kauppalaivakalenterissa tai Viron lehdistössä.
Kun Merivartiolaitos myöhemmin perusti oman arvionsa todellisiin tavattuihin ja todennettuihin laivausmääriin putosi merellä liikkuneen spriin määrä huomattavasti.
Kuitenkin edellä mainittuja Tullilaitoksen törkeästi liioiteltuja tietoja käytettiin jopa virallisissa arvioissa ja ehkä ilman näitä virheellisiä määriä ei salakuljetuksen valvontaan olisi niin vahvasti satsattu ja ehkä jopa vartiomoottoriveneiden hankkiminen olisi saanut erilaisen lopun?
Tullilla oli käytössään nopeakulkuisia 13,4-15,2 metrisiä moottorialuksia, jotka oli nimetty tunnuksilla NV 31-38 ja NV 43-47. Vanhimmat olivat Venäjän Itämeren laivastolle 1917 rakennettuja SK-tyypin partioveneitä ja uudemmat kotimaisilla telakoilla 1920-luvun alkupuolella varta vasten tullivartioveneiksi rakennettuja.
Näissä oli amerikkalaiset 8-sylinteriset Van Blerck-bensiininoottorit, joita maahan oli jäänyt kymmeniä entisiltä isänniltään. Moottorit kehittivät suositellulla kierrosluvulla 150 hevosvoimaa, ylikierroksilla jopa enemmän. Veneiden nopeus oli 15-18 solmua.
Bensiiniä nämä moottorit kuluttivat 50 kiloa eli 60 litraa tunnissa ja tämä oli Tullin mielestä liikaa. Moottorit muutettiin 1920-luvun puolivälin jälkeen petroolikäyttöisiksi, jolloin niiden teho putosi kolmasosalla noin sataan hevosvoimaan. Kun petroolin hinta oli alle puolet bensiinin hinnasta, putosi polttoainekustannuksetkin samassa suhteessa. Veneiden nopeus putosi kahteentoista solmuun.
Ne eivät enää olleet nopeita!
Näitä aluksia oli jäljellä 13 kun ne siirtyivät 1930 Tullilaitokselta uudelle Merivartiolaitokselle.
Maaliskuussa 1929 valtiovarainministeriö myönsi Tullilaitokselle 1,4 miljoonan markan määrärahan 14 uuden moottorialuksen hankintaan. Nämä olivat niin sanottuja apuveneitä eli Tullipiirien ja vartiolaivojen käytössä olevia moottoriveneitä ja rakentajina oli Moottoritehdas Oy Ares Ab sekä Turun Veneveistämö Oy. Tämä yhteys näkyi myöhemmin vartiomoottoriveneiden hankkimisessa.
Salakuljetuksen estämistä varten oli Valtioneuvosto nimittänyt 28.3.1929 asiantuntijaelimen (“salakuljetuskomitea”), jonka jäseniksi se määräsi pankinjohtaja Kyösti Kallion, eduskunnan varapuhemies, pormestari Väinö Hakkilan ja johtaja, merenkulkuneuvos Arvo Linturin.
Tämä elin ehti antaa vain yhden aloitteen, joka koski salakuljetuksen valvontaa lehtokoneesta käsin mutta enempää ei ehditty tehdä, kun kesällä 1929 maan hallitus kaatui ja uudeksi pääministeriksi tuli Kallio, Linturi sai sisäministerin salkun. Lautakunnan toiminnan loppuminen ei edistänyt valvonta-asiaa mutta toisaalta nyt oli hankkeen tärkeimmät puuhamiehet todella korkeissa asemissa.
Rannikkolaivastossa tykkivene Uusimaan päällikkönä toimiva, puoli vuotta aikaisemmin komentajakapteeniksi ylennetty Väinö Miettinen matkusti 5.10.1929 Raumalle yhdessä laivaston insinöörikapteeniluutnantti Jaakko Raholan kanssa Tullihallituksen edustajina selvittämään, voiko siellä takavarikoituna ollut moottorilaiva As de Pica soveltua tullin käyttöön vartioalukseksi.
As de Pica oli rakennettu Saksassa maailmansodan viimeisinä päivinä tunnuksella UZ 26 eikä sitä oltu ehditty ottaa Keisarillisen Saksan merivoimien käyttöön siinä tarkoituksessa, johon se oli rakennettu eli sukellusveneiden torjuntaan.
Sen sijaan se oli toiminut Norjan ja Itämeren rannikoilla, myös Suomessa vuosikausia kuljettamassa spriitä sitä tahtoville useilla eri nimillä. Suomessa se oli aikaisemmin jäänyt viranomaisten kynsiin nimellä Hassan Bir mutta vapautettu todistajalausuntojen perusteella, sillä aluksen käyttämä Turkin kansallisuuslippu antoi sille suojan Suomen viranomaisilta 1925 solmitun Helsingin sopimuksen määrittelemän tullirajan sisäpuolella toimimiselle.
As de Pica oli suuri, yli 30-metrinen moottorialus ja sen kaksi 250-hevosvoimaista Benz-moottoria oli joskus telakalta lähtiessään kuljettanut sitä jopa 16 solmun nopeudella.
Tullilaitoksen tahto saada se itselleen salakuljetusta ehkäisemään kaatui taas oikeusasteissa eikä valtio saanut siitä uutta vartiolaivaa itselleen. Salakuljetukseen se kyllä palasi myöhemmin, käyttäen nimeä Canopus ja lopulta se myytiin Suomeen saaden suomalaisen nimen Susi. Entiset isot Benzit saivat mennä ja uusi kone oli 60 hevosvoimainen Wickström. Jatkosodan aikana Susi kulki puukaasulla ja lopulta se pilkottiin polttopuiksi 1950-luvun alussa.
7.10.1929 Sisäasiainministeriö kutsui Rannikkolaivastosta komentajakapteeni Väinö Miettisen ministeriön alaisuuteen valmistelemaan merivartiotoiminnan uudelleenjärjestelyä.
Entinen tykkivene Hämeenmaan päällikkö komentajakapteeni Miettinen oli tullut suuren yleisön tietoisuuteen lokakuussa 1925 Porin edustalla uponneen laivaston torpedovene S 2:n hylyn etsintöjen ja noston johtamisesta sekä laivaston A-veneiden Saimaalle tekemän julkisuuskamppanjaretken päällikkönä.
Moottoritykkivenetarjoukset
Loppusyksystä 1929 sisäasiainministeriö Arvo Linturin johdolla myönsi määrärahan moottoritykkiveneitten hankkimiseksi salakuljetuksen valvontaan.
Koska alusten hankinnalla tulevaksi kesäksi oli kiire, rahoitettiin ensimmäiset, Saksassa rakennetut sekä ensimmäinen kotimainen vene käyttäen niiden hankintaan kieltolakisakkovaroja.
Moottoritykkiveneitten maksuun määritelty määräraha ei ollut yksiselitteinen, sillä sisäasiainministeriön myöntämä alkuperäinen rahoitus loppuvuodelta 1929 lupasi hankkeeseen 4-5 miljoonaa markkaa sekä “käytettävissä olevat kieltolakisakkovarat”. Tämä tulkittiin yleisesti yhteensä 8-10 miljoonan markan arvoiseksi eikä sillä alkuperäisen suunnitelman mukaisia kahdeksaa venettä olisi maksettu. Neljästä kuuteen kuitenkin olisi saatu?
Vielä lisäksi alusten olisi pitänyt puolustusvoimien toiveiden mukaan pystyä kauppamerenkulun suojaamiseen, kauppalaivojen saattamiseen sekä sukellusveneiden aiheuttamien uhkien torjumiseen, olihan asevoimat jo alunperinkin hankkeen takana.Lisäksi alukseen piti olla mahdollista asentaa pienikaliberinen tykistöase. Alunperinkin puolustusvoimien suunnitelmissa oli valmistaa alukset siten, että niiden keulakannelle olisi mahdollista asentaa torpedoheittimet ja keskellä ollut pienempitehoinen risteilymoottori pystyttäisiin korvaamaan pääkoneiden tehoisella moottorilla jolloin päästäisiin jopa kolmenkymmenen solmun nopeuteen.
Sisäasiainministeriö lähetti 23.11.1929 tarjouspyynnöt usealle telakalle moottoritykkiveneistä ja tammikuussa 1930 esittivät kotimaiset Moottoritehdas Oy Ares Ab, Turun Veneveistämö Oy, Porvoon Veneveistämö Oy ja saksalainen Abeking & Rasmussen Bremenin Lemwerderistä omat ehdotuksensa tulevista aluksista.
Sekä Turun että Porvoon veistämöillä oli kokemusta vastaavankokoisten suuritehoisten alusten tekemisestä, sillä molemmat olivat valmistaneet laivastolle torpedoveneen, Porvoo jopa kaksi. Lisäksi molemmilla telakoilla oli työn alla Neuvostoliittoon “kalastuksen valvontaan” tarkoitettuja nopeita moottoriristeilijöitä, Porvoossa yksi ja Turussa kaksi. Veistämöiden osaaminen suuritehoisiin moottoreihin lienee saanut alkunsa näistä hankkeista.
Tarjouspyyntöaineiston pohjana oli laivaston insinöörikapteeniluutnantti Jaakko Raholan kaksi eri suunnitelmaa eli Suojeluskuntain Yliesikunnalle laadittu piirustus Suojeluskuntalaivastolle tarjotusta ulkovartioveneestä, joka oli kuin kaksi kolmasosaa tulevasta vartiomoottoriveneestä sekä vuoden 1929 lopulla laadittu suunnitelma nopeasta merivartioveneestä. Aluksen mitat olivat pituus 23,5 metriä, leveys 4,2 metriä ja vaadittu konevoima vähintään 2 x 400 hv + 100 hv, nopeusvaatimus 25 solmua.
Kotimaisista valmistajista Turun ja Porvoon veistämöt tarjosivat aluksiaan kaikkein kalleimpaan hintaan eikä heillä ollut kapasiteettiä riittävän nopeaan toimitukseen, esim. Porvoossa alus olisi valmistunut aikaisintaan seitsemän kuukauden kuluttua sopimuksen tekemisestä.
Nopeimman toimituksen lupasi Abeking & Rasmussen, joka oli jo pari vuotta aikaisemmin rakentanut Saksan laivastolle sekä Yhdysvaltoihin yksityishenkilölle vastaavankokoisia, jopa samoilla moottoreilla varustettuja aluksia.
Tarjousaineisto ei ollut riittävän yksiselitteinen joten eri yritysten tarjoukset poikkesivat toisistaan.
Abeking & Rasmussen Bremenistä tarjosi kiinteää hintaa, johon sisältyi yrityksen itse tekemä runko sekä moottoritehdas Maybachin kolme moottoria eli kaksi päämoottoria SVL2 550/570 hv V 12 konetta sekä S5 100 hv kuusisylinterinen rivimoottori. Rungon hinta oli 758.686 mk ja täydellisen aluksen 1.680.500 mk. Toimitusajaksi luvattiin kesäkuun 10.1930.
Moottoritehdas Oy Ares AB:n tarjous käsitti rungon, jonka valmistaja olisi E. Suortin veneveistämö Helsingistä hintaan 824.500 mk sekä yrityksen itse suunnittelemat vähintään 450 hv koneet, kaksi kappaletta ilman risteilykonetta (Ares ei halunnut riskeerata apukoneesta ja sen akselistosta ja potkurista johtuvaa nopeuden alenemista ennen koeajoja) hintaan 437.500 mk/kpl, täydellisen veneen hinta olisi 1.699.500 mk.Ares sitoutui toimittamaan valmiin veneen 15.9.1930 mennessä.
Turun Veneveistämö Oy teki veneistä useita erilaisia tarjouksia riippuen käytettävistä pääkoneista. Pelkän rungon hinta oli selvästi määritelty 1.192.000 mk, mutta moottoreista esitettiin kolme erilaista tarjousta, joissa kaikissa pääkoneitten hintaan sisältyi risteilykoneena Oy Ares Ab:n 100-125 hv 6-syl. petroolikone arvoltaan vajaa 100.000 mk.
Kahdella Thornycroft Y 12-pääkoneella aluksen kokonaishinta olisi 2.250.000 markkaa, jolloin moottorien kappalehinta (Ares mukaanluettuna) oli 529.000 mk.
Kahdella amerikkalaisella Sterling Viking-koneella, edelleen keski-Ares mukaanluettuna veneen kokonaishinta olisi 2.125.000 mk eli 466.500 mk koneelta.
Kolmantena vaihtoehtona veistämö tarjosi yhdistelmää, johon kuului 2 vielä rakentamatonta Areksen vähintään 450 hv pääkonetta sekä tietysti apukone-Ares hintaan 1.975.000 mk.
Tämä Ares-koneilla varustettu hinta on usein mainittu lehdistön saamissa tiedoissa.
Turun Veneveistämön lupaama toimitus olisi mennyt syksyyn 1930.
Porvoon Veneveistämö Oy:n rungon hinta oli myös kiinteä 1.125.000 mk, mutta moottoritarjouksesta ei ole löytynyt mainintaa. Kun yritys käytti Neuvostoliiton toimituksessaan Sterling-moottoreita vodaan olettaa, että se teki tämänkin tarjouksen niihin perustuen, jolloin koneiden hinta olisi ollut yhteensä yli 900.000 mk ja koko alus yli kahden miljoonan ja toimitusaika olisi ollut 7 kuukautta.
Sopimukset tehtiin saksalaistelakan kanssa 25.1.1930 kahdesta, jo tulevaksi kesäksi valmistuvasta aluksesta ja Areksen kanssa yhdestä veneestä, joka valmistuisi syksyllä. Ares valitsi alihankkijaksi rungon valmistajaksi tutun kumppanin Tullilaitoksen apuvenehankinnoista eli E. Suortin Veneveistämön Helsingistä ja työ aloitettiin 1.4.1930.
Merivartiolaitoksen aika
Eduskunta hyväksyi lain Merivartiolaitoksesta 25.4.1930 astuen voimaan 1.5.1930 ja 23.5.1930 presidentti vahvisti asetuksen Merivartiolaitoksesta 1.6.1930 alkaen ja nimitti sen päälliköksi komentajakapteeni Miettisen. Apulaispäälliköksi nimitettiin kapteeniluutnantti Antti Pohjanheimo ja 4.6. heidät nimitettiin apulaisesittelijöiksi sisäasiainministeriöön.
Entinen laivaston koulutuskunnan päällikkö kapteeniluutnantti ja varatuomari Pohjanheimo oli ollut lehdistössä esillä merimieskoulutuksen epäkohtien arvostelijana ja kaupallisten koululaivojen oppilailleen tarjoaman lähes olemattoman opetuksen kritisoijana.
Hän oli myös toiminut Hangon sataman virkaatekevänä satamakapteenina ja siinä yhteydessä oppinut tuntemaa merenkulkuneuvos Linturin.
Nopeiden vartioalusten puuttuessa Merivartiolaitos lainasi laivastolta neljä jo yli kymmenen vuotta vanhaa parikymmenmetristä, noin 16 solmua kulkevaa partiovenettä A 11, A 12, A 19 ja A 20 kolmeksi vuodeksi ja nämä sijoitettiin Suomenlahden merivartiopiiriin. Kolme näistä oli ollut edellisinä vuosina Suojeluskuntalaivaston käytössä joten aluksista oli pidetty hyvää huolta eikä ikä niiden kunnossa painanut. Näissä oli keulassa kansiaseena vanhat tsaarinajan 47/40 Obuhov-merikanuunat.
VMV 1 ja 2
Saksalaistelakan rungon tilojen yleisjärjestely ja rakennustapa vastasivat tarjouspyyntöaineistoa mutta pohjan muotoa tutkittiin Hampurin koelaitoksella pienoismallikokeilla eri linjoilla ja siellä päädyttiin hieman pyöreämuotoisempaan pohjaan lähinnä merikelpoisuuden takia.
Alusten mitat olivat pituus 23,5 metriä, leveys 4,18 metriä ja syväys 1.04 metriä. Uppouma vaihtelee eri lähteissä mutta se oli kuitenkin alle 30, ehkä noin 29 tonnia.
Katettu, 10 mm teräspanssaroinnilla varustettu ohjaamo oli keskilaivan takana, keskelle asennetun risteilykoneen päällä. Keulan puolella oli asuintilat miehistölle, keittiö, pesutilat ja WC. Perässä oli salonki, kaksi hyttiä päällystölle ja tietenkin pesu- ja WC-tilat.
Aluksen kiintokaaret ja välilaipiot olivat terästä, välikaaret tammea ja runko laudoitettu kaksinkertaisilla mahonkilaudoituksella, joiden välissä oli purjekangas.
Abeking & Rasmussenin arkistot tuhoutuivat II maailmansodassa, ainoa jäljelle jäänyt dokumentti on komea yleispiirustus rungon rakenteesta. Joitakin numerotietoja silti jäi jäljelle kuten telakan valmistusnumerot veneille eli VMV 1 2615 ja VMV 2 2616.
Myös laivaveneet, 3,66 metriset jollat rakennettiin Saksassa ja niiden valmistusnumerot olivat 2626 (VMV 1) ja 2627 (VMV 2).
Maybach-Motorenbau Gesellschaft
Maybach SVL2 12-sylinteriset V-moottorit perustuivat alunperin ilmalaivojen, Zeppelinien moottoreihin. Näistä kehitettiin teollisuuden tarpeeseen voimakkaan palonsammutusjärjestelmän voimanlähde VL2, joka sitten muutettiin merimoottoriksi tunnuksella SVL2.
Sylinterin halkaisija oli 140 mm, iskun pituus 180 mm. jolloin moottorin sylinteritilavuudeksi tuli 33,25 litraa. Puristussuhde oli 7:1, teho 1.600 rpm kierrosluvulla 550 hevosvoimaa ja 1.800 kierrosluvulla 570 hevosvoimaa. Moottorissa käytettiin korkeaoktaanista bensiiniä.
Kukin sylinteri oli erikseen kampikammiosta irroitettava ja keskenään identtinen. Jokaisessa yksittäisessä sylinterinkannessa oli yksi imuventtiili ja kaksi pakoventtiiliä. Yhteensä neljä tehtaan oman patentin mukaista kaasuttajaa sijaitsivat molempien sylinteriryhmien molemmissa päissä.
Voitelusta huolehti kaksi erillistä öljypumppua, joista toinen toi öljyn säiliöstä ja toinen painoi sen voideltaviin kohtiin.
Makeavesijäähdytys toimi lämmönvaihtimella ja pakokaasut jäähdytettiin merivedellä.
Käynnistys tapahtui paineilmalla, jota toimitti pienellä polttomoottorilla käyvä ilmapumppu ilmasäiliön kautta.
Varsinaista vaihteistoa ei ollut vaan pyörimissuunnan vaihtamiseksi oli “yhdentien kytkin”, jolla moottori irroitettiin akselista. Nokka-akselin ja sytytysjärjestelmän muuttaminen tapahtui omalla vivullaan. Moottorin “kiertokäynti” vaihdettiin toiseen suuntaan ja käyvä moottori kytkettiin taas akseliin samalla “yhdentien kytkimellä”. Kone oli siis ns. yliheittokone.
Keskikoneena oli Maybach S5, 6-sylinterinen rivimoottori, 6995 cm3, teho 106 hv/1000 rpm, kokonaispaino 560 kg, tämäkin paineilmakäynnisteinen yliheittokone. Tätä moottoria käytettiin myöhemmin lukuisissa Saksan armeijan maastoajoneuvoissa, mm. telakuorma-autoissa.
Viikko uuden laitoksen alkamisesta Miettinen ja Rahola mukanaan kaksi upseeria ja 14 miehistön jäsentä olivat matkalla Saksaan noutamaan kahta alusta, jotka otettiin vastaan 15.6.1930 Bremenissä Abeking & Rasmussenin Lemwerderin telakalla.
Pari päivää tästä veneet olivat jo Tanskassa Madsen A/S.n asetehtaalla hakemassa kolmea 20 mm konetykkiä mallia ItkM/30. Nämä tulisivat kolmen ensimmäisen vartiomoottoriveneen pääseiksi.
22.6.1930 vartiomoottoriveneet VMV 1 ja VMV 2 vastaanotettiin virallisesti Helsingissä, läsnä sisäasiainministeri Linturi, opetusministeri Kukkonen, oikeusministeri Kaila, ulkoministeri Procope sekä Merivartiolaitoksen esikunta.
27.6.1930 aluksen aloittivat toimintansa Suomenlahdella.
VMV 3
VMV 3:n rakentaminen alkoi 1.4.1930 Suortin veistämöllä.
Aluksen mitat olivat: 24,6x4,2 metriä, uppouma 32 tn, nopeus 23,25 solmua
Oy Ares Ab:n uudet päämoottorit rakennettiin Helsingissä ja niiden suunnittelusta vastasi insinööri Ernst Pohjanpalo.
Runkorakenteena oli 15+15 mm mahonki, joiden välissä oli purjekangas.
Valaistuksen sähkötyöt teki Finska Elektriska Aktiebolaget Gottfr. Strömberg.
Kaikissa osastoissa oli keittiöstä käsin hoidettava koksilämmitteinen keskuslämmitys. Oma dynamo antoi virran sähkövalaistusta ja voimakasta valonhettäjää varten. Ohjaushytti oli panssaroitu teräslevyllä ja aluksessa oli tilat 10 miehelle.
2.9.1930 suoritettiin Merivartiolaitoksen uuden moottoriristeilijän tarkastus, läsnä olivat sisäasiainministeri Kuokkanen, puolustusministeri Manner, apulaispuolustusministeri Österman sekä sosiaaliministeri Tuomivaara.
Alusta varten hankittua tanskalaista 20 mm Madsen-ilmatorjuntakonetykkiä ei koskaan ehditty asentaa vaan sen sai vartiohinaaja VH 2.
Oy Ares Ab:n 8-sylinteriset päämoottorit
Ensimmäiset kaksi “suurmoottoria”, kuten lehdistö niitä nimitti valmistuivat syyskuussa 1930 ja esiteltiin julkisesti. 8.-13.9.1930 moottoreita testattiin Lentokonetehtaan Areksen tehtaalle lainaamalla Renard-jarrulla, joka oli ilmavirtaan perustuva, nelilapaisella potkurilla varustettu moottoritehon mittauslaite. Testiä oli valtion puolesta valvomassa diplomi-insinööri, teollisuusneuvos Paavo Pero.
Koneita ajettiin 32 tuntia eri kierrosluvuilla ja erilaisella vastuksella ja lopulta tulokseksi saatiin vaaditun 450 hevosvoiman sijasta 1200 kierrosluvulla 412-415 hv ja 1300 kierroksella 520-523 hv, polttoaineen kulutukseksi mitattiin 240 g/hv/tunti. Lisäksi todettiin, että pienillä muutoksilla ja säädöillä moottorin tehoa voidaan vielä nostaa. Loput tämän sarjan koneet, joita rakennettiin vielä kymmenen olivatkin teholtaan 560-580 hevosvoimaisia.
Moottori oli ylittänyt kaikki odotukset reilusti!
Moottoreista toinen oli vasemmalle, toinen oikealle käyvä.
Neljästä identtistä valurautaisesta kahden sylinterin lohkosta koostuva kahdeksansylinterinen moottori oli tilavuudeltaan 54,4 litraa. Siinä oli kaksi nokka-akselia, neljä venttiiliä sylinteriä kohti, kevytmetallimännät ja kampikammio sekä moottorin alusta olivat silumiinia. Krominikkelinen kampiakseli oli tuettu seitsemällä runkolaakerilla ja myös krominikkelistä valmistetettujen liikkuvien osien vikaraja eli painotoleranssi oli 5 grammaa. Moottorissa oli keskusvoitelu, öljynpuhdistus ja -jäähdytys ja erillinen öljysäiliö eli kone oli osittainen kuivasumppu.Kaksi Bosch-magneettoa varmisti sytytyksen ja kaksi Wheeler-Schebler uimurikaasuttajaa polttoaineen syötön. Taaksepäinajokytkin oli Paragon-tyyppinen mutta insinööri Pohjanpalon omaa rakennetta. Moottorin käynnistys tapahtui sähköisellä starttimoottorilla. Koko moottorin paino kytkimineen oli 1880 kg.
Voiman moottoreista mereen toimitti kaksi 32x30-tuuman Hyde-pronssipotkuria, jotka oli tuettu Goodrich-kumilaakereilla.
Keskikonetta varten oli aluksen kölissä valmius akselille ja konehuoneessa oli valmis konepeti, mutta ei ainakaan 1930 sitä oltu asennettu.
Veneeseen mahdollisesti asennettiin keväällä 1931 puuttuva risteilymoottori mutta tästä ei ole löytynyt virallista tietoa, on vaan luotettava myöhäisempiin mainintoihin pikkukoneella ajamisesta. Edelleen vain lehtitietoihin perustuen tämä kolmas moottori oli samanlainen kuin seuraaviin aluksiin VMV 5, VMV 6 ja VMV 7 asennettiin eli Areksen valmistama kuusisylinterinen 140 hevosvoimainen bensiinimoottori.
Oy Ares Ab:n 6-sylinterinen risteilymoottori
Tämän tyyppiset moottorit asennettiin varmuudella kolmeen vartiomoottoriveneeseen eli VMV 5, VMV 6 ja VMV 7.
Moottorin tyyppinimeksi ilmoitetaan vanhimmissa tehtaan esitteissä W-6, myöhemmin W6-160 sylinterin halkaisijan mukaan.
Tässäkin moottorissa sylinterit olivat identtisissä kahden ryhmissä, kolme ryhmää muodosti 6-sylinterisen moottorin, jonka iskutilavuus oli 24,1 litraa.
Polttoaineena käytettiin bensiiniä, joka syötettiin moottoriin Wheeler-Schebler-uimurikaasuttajalla.
Kampikammio oli silumiinia, sylinterit valurautaa ja männät kevytmetallia.
Sytytyksenä oli kaksi Bosch-magneettoa ja joka sylinterissä oli kaksi sytytystulppaa.
Suunnanvaihtolaite oli Paragon-tyyppinen ja akselilla pyöri Hyde-mallinen 26-tuumainen pronssipotkuri.
17.11.1930 “laskettiin Suortin veneveistämöltä vesille lopullisesti valmistuneena Sisäasiainministeriölle viime talvena tilattu moottoritykkivene”, kuten lehdistö kirjoitti.
Virallinen kestävyyskoeajo tehtiin 15.11.1930 kovassa aallokossa, nopeus 23,25 solmua
18.11. suoritettiin virallinen vastaanotto ja 20.11. VMV 3 aloitti purjehduskautensa.
VMV 4, “norjalaisvene”
Maailmansodan alussa Venäjän Itämeren laivasto heräsi tosiasiaan, että suurilla höyrykäyttöisillä tykistö- ja torpedoaluksilla ei enää uudenlaista sotaa sukellusveneitä vastaan voitu käydä. Tarvittiin lisäksi pieniä, nopeita moottorialuksia sukellusvenepartiointiin, raivaukseen, rannikkoväylien vartioimiseen sekä yhteysaluksiksi ja viestinviejiksi.
Venäjän omilla telakoilla Pietarissa, Turussa, Räävelissä ja Porvoossa rakennettiin yli 200 puurunkoista bensiinimoottorilla kulkevaa venettä tähän tarkoitukseen. Alukset nimettiin lukuisilla erilaisilla kirjain-numero-yhdistelmillä, joista Suomessa tänne 1918 jääneistä pääosaa nimitettiin A-veneiksi. CK-tunnuksella (venäjäksi partiokutteri) nämä tunnettiin meillä SK-luokkana.
Lisäksi tsaarin laivasto hankki ulkomailta, mm. Yhdysvalloista ja Norjasta puisia moottorialuksia.
Norjalaisveneet
Joulukuussa 1915 sai Pietarissa toimineen norjalaisen veneveistämön A/S Maritim paikallinen edustaja Hans Smith & Co (venäläisessä lähteessä yrityksen nimi on N. I. Klassen-Smith) tilauksen yhteensä 18 kolmemoottorisen partioveneen toimittamisesta Venäjän Itämeren laivastolle.
Ensimmäiselle sarjalle annettiin tunnuksiksi CK 1-6 vaikka samat numerot oli jo olemassa Itämerellä Zolotovin tekemissä veneissä.
Alukset toimitettiin telakalta heinäkuussa 1916 Jäämeren kautta Vienanmerelle. Venäjän laivasto tarkasti ja hyväksyi veneet hintaan 135.000 Norjan kruunua kappaleelta.
Nämä eivät kuitenkaan päätyneet Itämerelle.
Valmistajan antamat tiedot:16 tonnia, 16,72x3,35x1,31 metriä, 3x200 hv Sterling, nopeus 14 solmua
Seuraava, hieman edellistä isompien alusten luokka CK 25-36 toimitettiin joulukuussa 1915 saadun määräyksen mukaan Arkangeliin ja sieltä Venäjän vesiteitä ja rautatieyhteyksiä myöten Pietariin loppukesällä 1917.
Pietarissa veneet laskettiin veteen ja hinattiin keskeneräisinä Helsinkiin syksyllä 1917. Siellä alukset luovutettiin konsuli Krogiuksen ja Hietalahden laivatelakan haltuun ja nostettiin ylös Tervasaaressa.
Alukset, yhteensä 12 kappaletta olivat saaneet vakavia vaurioita kuljetuksen aikana, mm. yhden köli oli murtunut huonon kiinnityksen takia ja veneiden yläosat (ajohytti ja mastot) oli purettu rautatiekuljetuksen takia.
Venäläisten lähdettyä Helsingistä huhtikuussa 1918 alukset luovutettiin virallisesti Norjan konsulille (Krogius) 1.4.1918.
13. huhtikuuta 1918 Helsingin valtasivat saksalaisen Itämeren divisioonan joukot ja veneet kirjattiin Saksan sotasaaliina nimellä “Norwegischen Boote” mutta Saksa ei uskaltanut puuttua puolueettoman, sotaakäymättömän maan omaisuuteen.
Alusten omistussuhteita ei heti pystytty selvittämään ja Suomessa Sotasaalis-Keskusosasto piti niitä ulkomaisena, norjalaisena omaisuutena.
Venäjän Valkoinen armeija kuitenkin tahtoi veneet itselleen kenraali Judenitsin laivaston käyttöön ja lupasi maksaa alukset A/S Maritimille.
1.luokan kapteeni (kommodori) Vilken sopi, että aluksista maksetaan alkuperäinen hinta 135.000 Norjan kruunua veneeltä siten, että jo maksetun ennakkomaksun lisäksi jokaisesta aluksesta maksetaan 50.000 Nkr veneestä toimituksen yhteydessä, 25.000 Nkr jokaisen veneen luovutuksen yhteydessä ja loput 35.000 Nkr vuoden sisällä.
Sopimuksen mukaan veneet voitiin luovuttaa neljän veneen ryhmissä maksuvaikeuksien takia. Vain neljä alusta lopulta vaihtoi omistajaa.
Veneet seisoivat kuitenkin telakoituna Tervasaaressa vuoteen 1919 ja tällöin todettiin, että varaosat olivat kadonneet tai otettu telakan muuhun käyttöön.
Alukset olivat rakennettu männystä tammikölin ja -kaarien varaan, kansi ja kannen yläpuoliset rakenteet sekä sisustus oli teakia.
Keulassa oli WC sekä skanssi 7 miehistön jäsenelle, keskellä alusta konehuone, jonka takana oli päällystön tilat.
Kannelle oli sijoitettu ajohytti, jonka katolla oli konekiväärin jalusta.
Neljän polttoainesäiliön yhteistilavuus oli 4300 litraa.
Moottorit, kolme Sterlingin F-sarjan konetta, teholtaan joko 150 tai 180 hevosvoimaa sijaitsivat siten, että konehuoneessa heti ajohytin takana sijaitsivat ulompien potkuriakseleitten kaksi ja taempana keskiakselin kone.
Ensimmäinen neljän veneen erä saatiin kuntoon 1.11.1919 ja ne vietiin merelle koeajon varjolla, sillä Suomen valtio oli kieltänyt alusten lähtemisen.
Matkalla Tallinnaan ajoi Nr. 2 karille Naissaaren luona ja pääsi hinaamalla perille 3.11.
Joulukuussa 1919 kaikki neljä venettä olivat Koplissa, jossa ne otettiin ylös Venäläis-Balttilaisella tehtaalla ja varastoitiin. Koneet irrotettiin ja vietiin läheiseen varastoon. Alusten vartiointia jatkettiin helmikuun alkupuolelle 1920.
Helmikuussa 1920 Viron valtio takavarikoi omistajattomat alukset ja ne jäivät telakalle kesäkuuhun 1923 saakka, jolloin ne otti haltuunsa Viron sisäministeriön rajavalvontaosasto.
Kesäkuun 13. 1923 Virossa muodostettiin komissio, jonka tehtävänä oli tutustua alusten kuntoon ja mahdollisiin korjauksiin.
Komission päällikkönä toimi Rajavartioston päällikkö luutnantti A. Walge ja jäseninä luutnantit A. Möttus sekä F. Kirp.
Heidän tekemän selvityksen mukaan kaikkien veneitten maalaus oli pitkäaikaisen säilytyksen aikana karissut pois, rungon lankutus oli haristunut, osa ikkunoista ja venttiileistä oli rikki.
Kaikkien moottorit olivat ruosteessa, kaikista puuttuivat sytytysmagneetot, myös kaikkien kolme isoa 12 voltin akkua olivat käyttökelvottomia ja osa sähköjohdoista vaurioitunut.
Kuitenkin komissio arvioi alusten arvoksi kaksi miljoonaa Viron markkaa kustakin eli noin 160.000 Suomen silloista markkaa.
Rakentajan antamat tiedot: 22 tonnia, 19,91x3,5x1,7 metriä, 3x150-180 hv Sterling F-sarja, 20 solmua
Alukset otettiin Virossa käyttöön Sisäministeriön alaisessa Rajavartiolaitoksessa tunnuksilla Mootorvahilaev Nr. 1-4.
Ensimmäisinä, heinäkuussa 1923 käyttöön otettiin veneet Nr.1 ja Nr. 3 ja niiden päälliköiksi määrättiin luutnantit Priidik Kriisk ja Otto Tamm.
Syyskuussa riviin siirtyivät Nr. 2 ja Nr. 4 luutnanttien Robert Vabasalu ja Albert Pentsop johdolla.
Alukset palvelivat Viron rajavalvontaa mutta ne olivat tehottomia, epävarmoja ja kalliita käyttää. Kolme 150-180 hevosvoiman bensiinikonetta polttivat polttoainetta jopa 150 litraa tunnissa.
Vuoden 1928 alussa alukset päätettiin korvata pienemmillä, jopa ainoastaan 5 hevosvoiman koneilla varustetuilla veneillä sekä muutamalla modernimmalla pikaveneellä.
Aluksista luovuttiin vähitellen.
Viron viranomaistiedot: 25 tonnia, 19,76/20,1 x 3,65 x 1,22 metriä, 3x150-180 hv Sterling, 20 solmua
Sterlingistä tulee VMV 4
Mootorvahilaev Nr. 4 poistettiin Viron rajaviranomaisten käytöstä samalla kertaa kesällä 1928 kuin Nr. 1 ja myytiin yksityiselle.
Sen nimeksi tuli “Sterling” ja viralliseksi omistajaksi tallinnalainen Evald Pihlakas, joka oli ollut Suomessa paljon huomiota herättäneessä kieltolakietsivä Jäntin murhassa mukana olleen “Fiat”-veneen virallinen, ei todellinen omistaja. Oikeina omistajina oli todennäköisesti Viron salakuljettajien toiseksi tehokkain ryhmä, jota johti Eduard Krönström ja suomalainen Aleksis Alarik Nyman.
30.11.1929 Sterling palasi Tallinnaan Uumajasta, jossa se oli ollut pidätettynä mutta vapautettu.
Vene mainitaan Tallinnan sataman alustiedoissa reilu viikko aikaisemmin 18.12.1929 kovin tutulla maininnalla “tyhjänä mereltä” kun se jäi kiinni uudenvuodenpäivänä 1.1.1930 Kaskisen luona.
Tuolloin Kaskisten tullimiesten partiovene MV 127 yllätti tuntemattoman moottorialuksen Närpiön Nämpnäsin edustalla ja muutaman kiväärinlaukauksen jälkeen alus pysähtyi. Laivan viisihenkisestä virolaismiehistöstä aluksen päälliköksi paljastui matruusiksi listattu Aleksander Kuhlberg, vaikka virallisesti kapteenina oli Voldemar Rukholm. Laivasta ei löytynyt kuitenkaan pirtua.
Spriilastin, ainakin 8.000 litraa Sterling oli ottanut Krönströmin emälaivalta Taborilta ja se oli lastattu paikallisiin veneisiin ja tuotu maihin. Lastin sekä Sterlingin omistajana ainakin tällä matkalla oli Nämpnäsin pirtukuningas Hemming Strömbäck. Laivasta ja lastista tienasi Krönströmin yhtiökumppani Aleksis Nyman 300.000 markkaa.
Kaskisten raastuvanoikeus tuomitsi 8.1.1930 Sterlingin valtiolle ja alus nostettiin Kaskisissa telakalle.
Takavarikon vahvisti lopullisesti Korkein oikeus 19.11.1930.
Viron rekisterin tiedot 1929:
Sterling, HCIG, 1916 Norja, 29,99 brt, 20,12x3,6 metriä, 3x150 hv Sterling, rek.nro 365 Tallinna, omistaja Evald Pihlakas, Tallinna
25.6.1931 Merivartiolaitos sai ja hyväksyi moottorialus Sterlingin (Merivartiokäsky N:o 19/31) ja alus sai tunnuksen VMV 4 ja määrättiin Pohjanlahden merivartiopiiriin.
1.8.1931 alus sai 7 vakanssia, päällikkö, I konemestari, II konemestari, kolme merivartijaa ja kokki, yhteensä 7 miehistön jäsentä.
Se oli siirretty Kaskisista Raaheen ja 1.7. se nostettiin ylös Ruona Oy:n telakalle.
9.7.1931 merivartiomestari E. K. Lindblad vastaanotti VMV 4:n päällikkyyden.
13.7. alus laskettiin veteen ja moottoreiden asennus alkoi. Keskikoneena oli nyt 150 hv Van Blerck ja sivukoneina 150 hv Sterlingit. 21.7. suoritettiin parin tunnin koeajo, koneet eivät toimineet kunnolla ja taas noustiin telakkaan.
26.7. alus yritti Vaasaan mutta alkoi vuotaa niin paljon, että tarvittiin pelastusalus Protectorin ja vartiolaiva Kvarkenin pumppuja sen pinnalla pitämiseksi. Vaasassa Ruona Oy:n asentaja korjasi vuodon tilapäisesti sementillä ja vartiohinaaja VH 1:n ja vartiolaiva Tornion hinauksessa palattiin Raaheen ja nostettiin taas telakalle.
6.8. yritettiin taas Raahesta etelään, täysteho kolmella koneella. Tämäkin yritys loppui VL Kvarkenin hinauksessa. Koneongelmat jatkuivat ja koko elokuussa kuljetuksi matkaksi tuli 294 meripeninkulmaa, siitäkin suuri osa hinausköyden perässä.
VMV 5 ja VMV 6
8.1.1931 sisäasiainministeriö ja venesuunnittelija, insinööri Erik Estlander allekirjoittivat sopimuksen “kahden täydellisen, koneistolla varustetun rannikkovartiomoottoriveneen hankkimisesta ja rakentamisesta Uudenkaupungin veneveistämöllä”. Moottoreiden rakentamisesta tehtiin sopimus Moottoritehdas Oy Ares Ab:n kanssa.
Estlander oli muuttanut jonkin verran insinöörikapteeniluutnantti Jaakko Raholan alkuperäistä suunnitelmaa ja piirtänyt veneet uusiksi.
Uusien vartiomoottoriveneiden pituudeksi oli nyt määritelty 24,625 metriä ja leveydeksi 4,36 metriä, suurin kulkusyvyys oli 1,08 metriä ja suunniteltu uppouma oli 30 tonnia.
Köli ja välikaaret olivat tammea, kiintokaaret, pohjatukit ja neljä vedenpitävää laipiota terästä.
Laudoitus oli kaksinkertaista Honduras-mahonkia ja välissä oli maalattu kangas. Vesilinja päällystettiin galvanoidulla pellillä, kansi oli Oregon-mäntyä ja sisustus mahonkia ja honkaa.
Duralumiinista tehty ohjaamo oli selvästi korkeampi kuin VMV 3:ssa ja sijaitsi keskilinjan takana risteilymoottorin päällä.
Alusten rakentamiseen telakka tarvitsi lisää 50 miestä.
Sopimuksen mukaan ensimmäinen vene tulisi olla täysin valmis ja käyttökunnossa 28.7.1931 ja toinen 10. elokuuta.
Oy Ares Ab oli hieman muuttanut VMV 3:ssa käytettyjä päämoottoreita ja saanut niihin vähän lisää tehoa joka oli nyt 560-580 hevosvoimaa. Risteilykone kehitti 140 hevosvoimaa ja konehuoneessa oleva kolmen hevosvoiman “valokone” toimitti virran valaistukselle, pumpuille ja paloruiskulle.
Ares lupasi toimittaa käyttökuntoiset koneet kesäkuun puoleen väliin mennessä.
Ensimmäisen veneen moottoreiden “ilmajarrutus” Renard-laitteella suoritettiin 20.6.1931 ja testiä valvomassa olivat sisäasiainministeriön puolesta teollisuusneuvos Pero ja Merivartiolaitoksen koneinsinööri Luukkonen. Koneet toimitettiin Uuteenkaupunkiin 22.6. eli viikon verran sopimuksesta myöhässä. Toisen veneen moottorit testattiin vielä kesäkuussa ja ne olivat perillä telakalla 16.7.1931.
Samaan aikaan eli 23.6.1931 olivat molempien veneiden rungot laudoitettuna ja koneiden paikoilleen montteeraminen saattoi alkaa.
Veneet eivät kuitenkaan valmistuneet määräpäivään mennessä ja Uudenkaupungin veneveistämö syytti myöhästymisestä valtion koneenkäyttäjiä, jotka olivat koekäytössä unohtaneet voiteluöljyhanat kiinni jolloin laakerit paloivat ja moottori piti palauttaa Arekselle. Toisaalta epäiltiin, että telakka oli ottanut itselleen ylivoimaisen urakan eikä pysynyt sovitussa aikataulussa.
Ensimmäinen vene laskettiin lopulta veteen 7.8.1931 ja sen lopullisen valmistumisen odotettiin tapahtuvan syyskuun alussa.
Ensimmäinen koeajo tehtiin 18.9.1931 ja silloin saavutettiin 25 solmun nopeus 1100 kierroksella. Alus piti ottaa useasti ylös telakkaan sopivan kokoisia potkureita etsittäessä.
10.10.1931 Merivartiolaitos kirjasi ensimmäisen veneen aloittaneen purjehduskautensa tunnuksella VMV 5. Merikapteeni Peltonen lähti Uudestakaupungista sunnuntaina 11.lokakuuta kuljettamaan VMV 5:ttä Helsinkiin Merivartiolaitokselle testattavaksi ja varustettavaksi. Matka eteni paikoin parinkymmenen solmun nopeudella.
13.10.1931 Sandskärissä Tvärminnen luona puuttuneen reimarin takia VMV 5 törmäsi kariin, jonka päälle se nousi monta metriä. Aluksen peräsin painui pohjalaudoituksesta läpi ja se menetti kaksi kolmesta potkuristaan. Konsuli Elfvingin kalastuslaivastoon kuuluva moottorivene June sai sen irti karilta ja hinasi suojaan allokolta Tvärminneen. Kun vuotoa ei havaittu lähti VMV 5 omin konein viimeisellä potkurillaan Helsinkiin, jossa se otettiin ylös Kaisaniemen telakalle.
Vauriot eivät kuitenkaan olleet vakavia, puuttuvien potkureiden ja peräsimen lisäksi pohjalaudoitus perästä noin puolentoista metrin matkalta ja köli noin 7 metrin pituudelta olivat vaurioituneet.
Pian vauriot oli korjattu ja koeajot Helsingissä saattoivat alkaa.
Merivartiolaitos ei kuitenkaan suostunut ottamaan alusta vastaan, ei myöskään nyt Uudessakaupungissa valmistunutta sisarta VMV 6.
Erilaisia ristiriitaisia kohtia sopimukseen nähden kirjattiin yhteensä 76!
Sovinto-oikeus
Marraskuun lopulla nimitettiin sovinto-oikeus, jonka puheenjohtajana toimi lakitieteen tohtori Söderholm ja jäseninä pankinjohtaja Linturi sekä insinööri Åström Uudestakaupungista Estlanderin edustajana sopimaan VMV 5:n ja VMV 6:n rakentamiseen liittyviä erimielisyyksiä.
Kummankin osapuolen väittämiä soviteltiin talven yli ja 10.5.1932 sovinto-oikeus teki päätöksensä.
Pahimpina puutoksina pidettiin potkuriakseleiden vannasputkien sekä koneitten vääränlaista asennustyötä, liian lyhyttä toimintasädettä, joka johtui liian pienistä polttoainesäiliöistä, veneiden liian alhaista nopeutta sekä aikataulusta myöhästymistä.
Estlander velvoitettiin maksamaan valtiolle korvauksia ja sakkoja 233.500 mk. Valtio joutui korvaamaan Estlanderille tehdyistä ylimääräisistä töistä 160.000 markkaa eli Estlanderin tuli hyvittää alkuperäisestä hinnasta, joka oli 1.736.000 markkaa 36.750 markkaa venettä kohti, jolloin lopulliseksi hinnaksi muodostui 1.699.250 markkaa yhdestä veneestä.
Kun puutteet oli korjattu, saatiin lopulta valmiiksi kaksi ihan kelvollista alusta.
Toukokuun 1932 puolessa välissä Merivartiolaitos viimein hyväksyi alukset laivastoonsa ja ne aloittivat tehtävänsä Suomenlahdella 9-10 kuukautta aiottua myöhemmin.
VMV 7
2.12.1931 tehtiin sisäasiainministeriön ja Turun Veneveistämön välillä sopimus neljännestä kotimaisestä vartiomoottoriveneestä, joka sai tunnuksekseen VMV 7.
4.8.1932 laskettiin Turussa vesille 26-metrinen, noin 33 tonnin uppoumalla ja kahdella Moottoritehdas Oy Ares AB:n 560-580 hv päämoottorilla ja yhdellä 140 hv Ares-apumoottorilla varustettu alus, jossa oli 1500 W sähkölaitos ja 7.200 litran polttoainesäiliöt. Koeajossa saavutettiin 26.1 solmun nopeus.
18.8.1932 alus esiteltiin medialle ja lehdistö pääsi koeajelulle.
23.8.1932 vene luovutettiin virallisesti Merivartiolaitokselle ja se saavutti koeajossa 25,6 solmun nopeuden.
Alus saapui vielä samana päivänä Helsinkiin.
VMV 8-17
Kun kaksi bensiinimoottorista vartiomoottorivenettä oli tuhoutunut lähes uutena pääosin polttoaineesta johtuen haluttiin seuraavat alukset varustaa raakaöljyä eli naftaa käyttävillä koneilla.
Presidentin esittelyssä 10.11.1933 oli esillä 20 miljoonan markan lainan ottaminen viideksi vuodeksi kymmenen uuden, raakaöljyllä käyvillä moottoreilla varustetun vartiomoottoriveneen hankkimiseksi.
Oy Alkoholiliike Ab tarjoutui lainaamaan tarvittavat varat tähän.
Joulukuussa 1933 eduskunta hyväksyi hankkeen ja sisäasiainministeriö pyysi tarjouksia eri valmistajilta.
Jälleen insinöörikomentajakapteeni Jaakko Rahola teki uudet tyyppipiirustukset muuttaen reilusti omaa alkuperäistä VMV-konseptiaan.
Alusten mitat olivat suurentuneet vanhemmista veneistä, pituus oli nyt 25,625, leveys 4,36 ja syväys 0,96 metriä, uppouma oli noussut 35 tonniin.
Tarjoukset jätti 18.12.1933 takarajaan mennessä Uudenkaupungin Veneveistämö Oy, Turun Veneveistämö Oy, Porvoon Veneveistämö Oy, Oy August Eklöf kotimaasta ja yksi saksalainen ja yksi englantilainen telakka asiamiestensä kautta. Kaikki tarjoukset mahtuivat kehyksenä olleen 20 miljoonan markan hintaluokkaan mutta eroja oli varsinkin tarjottujen moottoreiden ominaisuuksissa.
Hankintasopimus Turun Veneveistämö Oy:n kanssa solmittiin 8.3.1934 ja samalla veistämö teki Moottoritehdas Oy Ares Ab:n kanssa alihankintasopimuksen 20 pää- ja 10 risteilymoottorista.
Sopimuksen mukaan toimitusajaksi määriteltiin kolme venettä syyskuussa 1934, neljä joulukuussa 1934 ja loput kolme vuoden 1935 tammikuussa.
Hankinta työllisti veistämöllä 80 henkilöä.
Ensimmäinen vene VMV 8 mainitaan 1.7.1934 Merivartiokäskyssä 8/34 ja joulukuussa 1934 suoritettiin kolmella veneellä koeajoja.
15.5.1935 suoritti Airistolla VMV 10 ensimmäisen virallisen vastaanottokoeajon, vastaanottajana teollisuusneuvos Paavo Pero ja insinöörikomentajakapteeni Jaakko Rahola.
VMV 8-17 sarjan 25 watin puheradioasemat, jotka valmistettiin Puolustusministeriön sähkölaboratoriossa 1935, olivat käytössä 16.5.1935.
Vaikka kymmenen uutuutta olivat keskenään samanlaisia, pieniä eroja yksilöiden kesken kuitenkin oli ja VMV 9 saavutti omassa vastaanottokoeajossaan 19.6.1935 24,8 solmun nopeuden, joka oli suurin koko alussarjasta.
12.7.1935 suoritti sisäasiainministeri Puhakka Helsingin Pohjoissatamassa uusien alusten vastaanottokatselmuksen. läsnä olivat myös puolustusministeri Oksala, maaherra Helenius, kenraalimajuri Oesch ja Merivartiolaitoksen päällikkö komentaja Miettinen sekä apulaiskomentaja, kapteeniluutnantti Pohjanheimo.
Katselmuksen jälkeen veneet olivat yleisön ja lehdistön nähtävänä.
Kaksinkertaisesta runkolaudoituksesta oli luovuttu ja materiaalipaksuutta lisätty nyt 34 millimetriin, joka kolmas kaari oli terästä ja välikaaret tammea. Pitkittäisjäykistäjät ja konealustat olivat tammea tai oregonmäntyä, kansi oregonmäntyä. Ankkurit olivat nyt klyyseissä.
Aluksen viisi teräksistä poikkilaipiota jakoi veneen kuuteen vedenpitävään osastoon.
Edestäpäin ensin oli keulasoppi, jossa säilytettiin ankkuriketjua ja kansikalustoa.
Seuraavana tuli miehistön osasto, jossa oli kuuden hengen skanssi, yksi kahden hengen hytti ja keittiö, jonka liesi toimi keskuslämmityskaminana ja poltti koksia.
Konehuone oli omana osastonaan, samoin polttoaineosasto, jossa sijaitsivat naftapumput.
Päällystön osastossa oli kaksi hyttiä, WC sekä pieni salonki.
Perimmäisenä sijaitsi kansitarvikevarasto.
Kannella sijaitsi teräksinen, osittain runkoon upotettu ohjaushytti ja maalatulla purjekankaalla suojattu tähystys- ja ohjailusilta Ohjaushytti oli nyt selvästi edempänä kuin edeltäjissä.
Keulamasto ja kaminan korsteeni olivat heti ohjaushytin etupuolella, perämasto ja laivavene päällystön salongin päällä. Talousvesitankkeina oli kaksi 500 litran säiliötä.
Konehuoneen ja pilssin tuulettamisesta polttoaineesta johtuvista kaasuista huolehti kotimaiset Savonius-roottori-imurit. Käsisammuttimina oli varalla myös kotimaiset Sisu-hiilihapposammuttimet.sekä Komet-vaahtosammutuskeskus.
Aluksen sähköjärjestelmä oli 24 volttinen (tasavirta) ja käynnistysakkuina toimi neljä 12 voltin, 200 ampperitunnin lyijyakkua. Latausmoottorina toimi 3-hevosvoimainen naftamoottori.
Keulaan sijoitettiin kansiase, joka oli kotimainen Valtion Kivääritehtaan rakentama, Aimo Lahden suunnittelema 20 millimetrin konetykki. Tästä käytetään usein tyyppinimeä L-34 II, Merivoimien kirjoissa nimitys oli Itk 20/60 L Aseita rakennettiin 12 kappaletta joten myös vanhemman veneet VMV 5 ja VMV 6 saivat omansa laivastolta lainattujen tilalle.
Ares matalapaineraakaöljymoottorit
Uudet päämoottorit perustuivat vanhaan 8-sylinteriseen bensiinimoottoriin eikä niiden rakenteeseen tehty muutoksia kuin polttoaineen syöttöön. Iskutilavuus oli sama 54,4 litraa kuten myöskin“taaksepäinajolaite”.
Kaikki uuden polttoaineen vaatimat muutokset tehtiin sylinterinkanteen.
Ensimmäiset kokeet suoritettiinkin Merivartiolaitoksen lainaamalla bensiinikoneella, johon muutokset tehtiin. Oy Ares Ab suostui ennen moottorisopimuksen tekoa sisäasiainministeriön kanssa siihen, että se korvaa kaikki tilatut 20 moottoria vastaavilla bensiinimoottoreilla, jos uutta menetelmää ei saada toimivaksi.
Kussakin sylinterissä oli käynnistämistä ja vajaateholla käyntiä varten kaksi sytytystulppaa jotka molemmat toimivat itsenäisellä magneetolla ja virtalähteellä.
Magneetot ja polttoaineen syöttölaitteet olivat kaikki saksalaisen Bosch-tehtaan tuotantoa.
Moottorin paino kevytmetallialustalla 2.300 kiloa ja käytetyn potkurin halkaisija oli 30 tuumaa.
Keskikoneeksi tarkoitettu kuusisylinterinen oikealle kiertävä moottori kehitti 24,1 litran iskutilavuudella 180 hevosvoimaa. Moottorin paino oli 1440 kiloa ja siinäkin oli Areksen oman patentin mukainen suunnanvaihtolaite. Käytetty messinkipotkuri oli halkaisijaltaan 26 tuumaa.
Kummankin konetyypin ensimmäisellä koneella suoritettiin Valtion Lentokonetehtaan Areksen tehtaalle toimittamalla Renard-ilmajarrulla 48 tunnin yhtäjaksoiset koeajot, josta puolet täysteholla.
Jokainen muu moottori testattiin kuuden tunnin jarrutuskokeessa, josta kaksi tuntia täysteholla.
Tehdas ei pystynyt noudattamaan lupaamaansa aikataulua koneiden toimittamisessa ja tämä oli tärkein syy alussarjan toimituksen myöhästymiseen.
1931
Eduskunta antoi asetuksen merellä tapahtuvien pidätysten takavarikointipalkkioista helmikuussa 1931. Sen mukaan kun takavarikoitu alus oli myyty huutokaupassa ja kaikki alukseen kohdistuneet kustannukset oli laskettu pois, sai pidättänyt miehistö puolet laivan arvosta, enimmillään 15.000 markkaa vuodessa. Tämä edellytti, ettei pidätettäessä käytetty tuliaseita oman edun saamiseksi.
Viimeistään talvella 1930-1931 Viro menetti lopullisesti asemansa spriin toimittajana, kun se hinnoitteli itsensä ulos markkinoilta. Kun saksalainen tai unkarilainen sprii maksoi Danzigissa noin kaksi markkaa litralta joutui virolaisesta maksamaan jo lähtömaassa verojen ja muiden maksujen jälkeen 3,5-4 markkaa litralta.
Maan 5,3 miljoonan litran pirtuvarastot jäivät myymättä ulkomaille.
15.05.1931 ruotsalainen tullilaiva Triton peilasi tuntemattoman aluksen paikan, totesi sen olevan Suomen aluevesillä ja ilmoitti siitä Suomen viranomaisille. 18.5.1931 VMV 1:n päällikkö luutnantti Torsten Takolander pidätti Tsekkoslovakian lipun alla kulkeneen höyrylaiva Srpenin Märketin majakan luona ja toi sen Maarianhaminaan. Laivan lastiksi paljastui 122.010 spriitä, 16 laat. viiniä, 4 pll viskiä, 9 pll konjakkia. Laivan väliaikainen Tsekkoslovakian kansallisuustodistus pvm. 25.04.1931 oli kirjoitettu Hampurissa, kapteenina toimi Gustav Einholm. Laivan omistajina lienee olleet Viron suurimman salakuljetusorganisaation "trustin" jäsenet Mihkel Kolumbus, Jakob Jürisson, Theodor Liiman, Ernst Damm ja saksalainen Leo Glass. Laiva oli rakennettu 1897 Varkaudessa ja oli kulkenut Itämerta 11 eri nimellä, joista viidellä pirtulaivana. 4.4.1933 Korkein Oikeus vahvisti takavarikon ja aluksen käyttökelpoinen irtaimisto luovutettiin Merivartiolaitokselle.
VMV 3:n tuho 11.6.1931
Kesäkuun alussa VMV 3 aloitti kulkukautensa ja 10.6.1931 aluksella vierailivat sisäasiainministeri. von Born, sosiaaliministeri Kilpeläinen ja apulaisoikeuskansleri Ahla, isäntänä toimi MVL:n päällikkö komentajakapteeni Miettinen. Arvovieraat vietiin iltapäivällä parin tunnin ajelulle ja tällöin kuljettiin aluksen pääkoneilla.
Vielä samana iltana kello 22 VMV 3 lähti Helsingistä tavanomaiselle tiedustelumatkalle Äransgrundetin ja Revalsteinin välille. Tällöin ajettiin lehtitiedon mukaan pikkukoneella. Puolen yön maissa ensimmäinen konemestari erikoismestari Nummelin luovutti vahtivuoron toiselle konemestarille kersantti Dahlbergille ja samalla tarkasti, että kaikki oli kunnossa konehuoneessa.
Kello oli noin kaksi yöllä 11.6., kun alus oli noin 7 meripeninkulman päässä Äransgrundetista.Tällöin Dahlberg huomasi savun nousevan konehuoneen pohjalevyjen alta, irrotti ne ja suuntasi kahden Minimax-vaahtosammuttimen suihkun liekkeihin ja teki hälytyksen. Paikalle saapuneet muut miehistön jäsenet toivat mukanaan vielä kaksi Minimaxia mutta tuli oli jo ottanut valtaansa koko konehuoneen ja kaikkien oli poistuttava sieltä. Kun tuli levisi muihin osastoihin eikä vesipumppuja voinut käynnistää kun niiden hallintalaitteet oli palavassa konehuoneessa, määräsi aluksen päällikkö erikoismestari Talpila jättämään aluksen. Kun aluksen jolla pääsi 100-150 metrin päähän palavasta veneestä räjähtivät sen bensiinitankit.
Merivartiolaitoksen vartiolaiva Merikotka oli tapahtumahetkellä näköetäisyydellä ja lähetti pelastustoimiin apuveneensä, joka löysi VMV 3:n jollan noin 45 minuutin jälkeen räjähdyksestä. Miehistö ei ollut ehtinyt ottaa mitään omaisuuttaan mukaan, osa jopa oli alusvaatteisillaan. Apuvene kuljetti pelastetut VL Merikotkalle, joka toi heidät Helsinkiin.
Merikotka merkitsi uppoamispaikan poijulla mahdollista nostoyritystä varten. Alus oli
Muut miehistön jäsenet olivat aluksen pursimies, merivartija Seppä ja merivartijat Reippi, Temonen ja Hellsten sekä kokki Karvonen.
Miehistön kuulemiset tapahtuman johdosta aloitettiin pikimmiten mutta selvää syytä onnettomuuteen ei saatu selville.
.jpg)
Lehdistössä alkoi tavanomainen arvailu tuhon syystä ja liikkeelle pääsi huhu, jonka mukaan ministerien tutustumismatkalla olisi VMV 3 ajanut kalastusveneen upoksiin ja tässä törmäyksessä olisi aluksen polttoaineputki vaurioitunut mistä olisi johtunut myöhempi tulipalo. Matkalla mukana ollut Merivartiolaitoksen apulaispäällikkö kapteeniluutnantti Antti Pohjanheimo kuitenkin korjasi tiedon ja sanoi olleensa kannella, kun VMV 3 hipaisi tarkastamaansa, taitamattomasti ohjattua mahdollista salakuljetusvenettä eikä mitään vauriota kumpaankaan syntynyt.
12.6.1931 sisäasiainministeri von Born määräsi tutkimuskomitean 11.6. tapahtuneen VMV 3 tuhon syistä, jäseniksi nimitettiin professori Harald Kyrklund, insinööri,kansanedustaja P. Pero, sekä merenkulun tarkastaja William Söderlund.
Komitean tärkeimmät huomiot VMV 3 täydellisen tuhon estämiseksi olivat, että polttoainetankkien sulkuhanat olisi pitänyt olla myös konehuoneen ulkopuolella ja että konehuoneen suojalaipion olisi pitänyt ulottua ulkopohjaan asti.
Marraskuussa 1931 Valtiokonttori maksoi VMV 3:n päällystölle ja miehistölle korvausta 24.100 markkaa tuhoutumisen aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi.
VMV 4:n koneongelmat luultiin jo voitetuksi kun 27.9.1931 se sai hälytyksen lähellä liikkuneesta ns. Hassan-veneestä. VMV 4 lähti täysin konein, noin 15 solmun nopeudella takaa-ajoon. Reilun kolmen tunnin kuluttua oikea Sterling piti sammuttaa laakerivian takia ja siitä kolme ja puoli tuntia meni,kun vasenkin Sterling petti.ja takaa-ajo piti keskeyttää. Vaalea, alle 30 metrinen alus jäi tunnistamatta.
14.10.1931 VMV 4 tarkasti aluevesirajan ulkopuolella spriilaiva Milan paperit, jotka olivat kunnossa, muuta ei kansainvälisellä vesialueella voitu tehdä. Kuitenkin aluksen silmälläpito esti salakuljetusyritykset rannikolle joten valvontatehtävä katsottiin onnistuneeksi.
24.11.1931 oli Porin lähellä Outoorin luona oli vartiolaiva Porin apuvene käynyt aseellisen kahakan suuren, nopeakulkuisen moottorialuksen kanssa, joka oli päässyt pakoon 16 solmun nopeudella. Merivartiolaitoksen Ahvenanmaan piiristä lähetettiin VMV 1 merikapteeni Arne Malmströmin komennossa apuun ja 27.11. nyt Poseidoniksi vahvistettu alus antautui ilman vastarintaa. Poseidon oli entinen Saksan Keisarillisen laivaston sukellusveneen torjuja, alkuperäiseltä tunnukseltaan UZ 7, 26-metrinen 57 bruttorekisteritonnin moottorilaiva. Sen todellinen omistaja lienee ollut turkulainen kapteeni C. J. S. Mattson vaikka virallisesti alus oli bulvaanin nimissä.
Alus takavarikoitiin valtiolle ja huutokaupassa ostaja velvoitettiin paloittelemaan veneen rungon.
1932
Kieltolaki Suomessa päättyi 5.4.1932 ja kello 10 ensimmäiset Alkot avattiin. 1.8.1933 Alko toi myyntiin kotimaisen 36 prosenttisen Karhu-viinan, jonka hinta oli 12 markkaa puolen litran pullolle.
Pirtuun 13 vuotta tottuneet käyttäjät olivat kuitenkin päässeet spriin makuun ja salakuljetus rannikoilla jatkui.
Eduskunta hyväksyi 9.5.1932 lain aavalta mereltä tapahtuvan salakuljetuksen ehkäisemisestä.
Laki tunnettiin nimellä “kaappauslaki”.
Se ei kuitenkaan suonut viranomaisille valtuuksia pidättää minkä tahansa lipun alla purjehtivaa alusta, laivan lippuvaltion piti olla suostunut valtioiden välisessä sopimuksessa tähän. Muutamat valtiot hangoittelivat kovasti vastaan ja salakuljettajien suosiossa olleet maat, varsinkin Iso-Britannia pitivät vahvasti kiinni ikiaikaisesta oikeudestaan vapaaseen merenkulkuun.
Olihan tunnettua, että melkein minkä tahansa maan konsuli pystyi myöntämään väliaikaisen kansallsuustodistuksen alukselle milloin yhtä matkaa varten, milloin jopa useaksi kuukaudeksi. Tämä riippui siitä, miten korkean setelipinon salakuljettajat hänen työtuolilleen kasasivat. Olihan korkeammalla istuen helpompi allekirjoittaa sopivia dokumentteja.
VMV 5 oli ollut palveluskäytössä reilun viikon, kun se 26.5.1932 pidätti Villingin itäpuolella ison kalastajamallisen moottoriveneen, jossa oli 20 miestä ja yksi nainen. Viikon aikana mereltä oli otettu kiinni puolisen sataa työttömyyttä ja kurjuutta pakoon Neuvostoliittoon työläisten paratiisiin aikonutta.
Lauantaina 2.7.1932 oli VMV 5 päällikkönään erikoismestari S. E. Sammalkorpi vartiointiretkellä 7,5 meripeninkulmaa etelään Russarön majakalta, kun se havaitsi lännestä itään kulkevan moottoriveneen. Kun veneessä olijat havaitsivat vartiomoottorin, alkoivat he syytää kanistereita mereen. Täydessä lastissa ollut, salakuljetusta varten rakennettu virolaisvene kulki kuormattuna vain kymmenen solmun nopeudella, vaikka siinä oli 300 hevosvoimainen Fiat-lentokonemoottori. Vene kääntyi etelään Viron rannikkoa kohti ja nopeuskin parani aluksen keventyessä.
45 minuutin takaa-ajon jälkeen VMV 5 saavutti sen ja merivartijat yrittivät pysäyttää sen sääntöjenmukaisilla merkeillä. Kun tullilipun näyttäminen ja torvella annetut pysähtymiskehoitukset eivät tehonneet, ampuivat he varoituslaukauksia Parabellum-pistooleilla ja lopuksi yhden laukauksen vartiomoottoriveneen tykillä. Tämä ase oli yksi maahan venäläisiltä jääneistä 37/30 Ma Maxim-konetykeistä, jonka Merivartiolaitos sai lainaksi Puolustusvoimilta.
Kun päästiin veneen partaalle, hyppäsi kaksi merivartijaa veneeseen ja sai sen moottorin sammutettua. Veneessä olleet neljä miestä olivat kaikki viranomaisille tuttuja, yksi suomalainen ja kolme virolaista tunnettua salakuljettajaa.
Moottorin vieressä makasi päähänsä luodin saanut Gunnar Rudolf Müürisepp, joka oli vielä hengissä mutta tiedoton. VMV 5 kuljetti hänet Hankoon, josta hänet vietiin sairaalaan mutta hän oli jo menehtynyt.
Veneessä oli numerotunnus “2” mutta se ei ollut Viron rekisterissä.
Tahkunan majakan luona veneeseen oli ostettu 2.000 litraa saksalaista pirtua hintaan 16.000 markkaa, mutta kolmemastoisen virolaisen moottorikaljaasin nimeä salakuljettajat eivät millään “muistaneet”.
9.9.1932 vasta pari viikkoa Merivartiolaitoksen käytössä ollut VMV 7 nappasi Hangon edustalta moottoriveneen, jossa oli 1.130 litraa spriitä.
VMV 7 vartioi MVL:n komentajan Miettisen taktiikan mukaan merellä olevia pirtulaivoja siten estäen suomalaisten salakuljettajien saapumisen aluksille.
10.11.1932 Hiidenmaan pohjoispuolella uusi tulokas eli brittilipun suojassa seilannut Atlantica odotti turhaan asiakkaita vaikka sen ruumassa oli 31.10.1932 41.000 litraa Kielissä otettua pirtua.
10.9.1932 VMV 1 päällikkönään aliluutnantti Siivo Peltonen teki rutiinitarkastuksen virolaiseen nelimastoiseen moottorikaljaasiin Madonia, kun huomio kiinnittyi laivan miehistöön kuulumattomaan pirtuyhteyksistään tunnettuun Yrjö Heikoseen. Tämän takia laiva tutkittiin tarkemmin ja kivihiililastin seasta löytyi noin 25.000 litraa spriitä. Tiettävästi tämä matka oli ainoa, jonka laiva koskaan teki salakuljettajana? Tässä tapauksessa alusta ei tuomittu valtiolle ja vain pirtulasti takavarikoitiin. Ainoastaan kapteenina toiminut Anton Mikenberg tuomittiin 4.000 markan sakkoon ja menettämään etukäteen saamaansa 5.000 markan kertakorvauksen. Virossa oli oikein ammattikunta, jotka kuljettivat omilla tai lastin omistajan aluksilla spriitä Suomeen keikkapalkkiolla. Heitä kutsuttiin nimellä “voorimees”, joka alunperin tarkoitti hevospelillä kuormia kuljettanutta ajuria.
21.10.1932 VMV 1 tapasi 13 meripeninkulmaa Utöstä karille ajaneen “Hassan”-veneen, kuten lehdistö nimitti lähes jokaista vähänkin suurempaa moottorivenettä. Alus kulki Romanian lipun alla ja sen nimenä oli Remus. Kun laivalla ei ollut lastia piti se saattaa telakalle eikä sitä voinut pidättää. Tämä kuitenkin tapahtui reilun kuukauden päästä 5.12.1932, kun sen otti kiinni vartioalus HV 63:n nopea apuvene AV 26. 4.5.1933 sen kolme Sterling-moottoria luovutettiin Merivartiolaitokselle, jolla moottoreille oli käyttöä sillä Remus oli saman sarjan entinen Viron Rajavartiolaitoksen Mootorvahilaev Nr 2 kuin Merivartiolaitoksen oma VMV 4. Remuksenkin takana oikeana toimijana oli turkulaiskapteeni Mattsson.
Marraskuussa 1932 VMV 5 vartioi brittilipun suojassa kulkenutta kolmemastoista moottorikuunari Merinaa, jolla oli Kielistä haettu 51.000 litran spriilasti ruumassaan. Alusta ei voitu pidättää mutta ei sinne suomalaiset pirtunhakijatkaan päässeet. Suomen viranomaiset kävivät neuvotteluja Iso-Britannian kanssa Nämä kuitenkin pitivät kiinni ikiaikaisesta merten vapaudesta eikä heitä näyttänyt häiritsevän, vaikka maan lippua käytettiin törkeästi rikokseen.
Merina ei koskaan jäänyt kiinni vaan se päätyi lopulta virolaisten omistajiensa sillilaivastoon kuljetuslaivaksi.
20.12.1932 VMV 7 pidätti Hiittisten saaristossa suurenpuoleisen kalastajamallisen moottoriveneen, jossa oli kolme miestä. Pirtusaalis oli tällä kertaa 5.500 litraa.
1933
Syksyllä 1932 hallitus poisti budjettiesityksessään Merivartiolaitoksen osuuden sakkovaroista, joka tarkoitti lähes neljän miljoonan markan vajausta laitoksen rahoituksessa.
Vuoden alussa kymmenen vanhempaa vartioalusta telakoitiin ja niiden miehistöt, yhteensä 96 miestä irtisanottiin palveluksesta. Kovin isku osui Suomenlahden merivartiopiiriin, jonka käytössä olleet laivastolta lainatut nopeakulkuiset vartioveneet A 11, A 12, A 19 ja A 20 palautettiin valtiolle kesken sopimuskauden.
Myös juuri hankittujen lentokoneiden toimintaa piti supistaa.
Vartiomoottoriveneitten sijoitukset vuoden 1933 alussa: VMV 1 ja VMV 2 Ahvenanmaan piiri, VMV 4 Pohjanlahden piiri, VMV 5, VMV 6 sekä VMV 7 Suomenlahden piiri (Merivartiokäsky 4/33)
Tammikuussa 1933 Merivartiolaitos osti ruotsalaisen, nopeisiin moottoriveneisiin hurahtaneen “tulitikkukeisari” Ivar Kreugerin konkurssipesältä Maybach SVL2moottorin hintaan 80.000 markkaa. Tämä oli alle viidesosa hinnasta, joka oli maksettu VMV 1 ja VMV 2 moottoreista vajaa kolme vuotta aikaisemmin. Yksi täydellinen ja toimiva varamoottori oli hyvä lisä alusten varaosiin.
4.5.1933 Merivartiolaitos sai haltuunsa 5.12.1932 takavarikoidun Remuksen kolme Sterling-moottoria. Kun Remus oli VMV 4:n sisarlaiva, entinen virolainen vartioalus Nr. 2, oli nyt varakoneita reilusti saatavana.
Merivartiolaitoksen lentokone LK-3 havaitsi 18.5.1933 brittilipun suojassa kulkeneen virolaisen höyrylaiva Anna V:n aluevesirajan sisäpuolella ja apuun kutsuttu VMV 4 saavuttikin aluksen seuraavana aamuna. VMV 4 yritti kiinnittyä pirtulaivaan mutta sieltä uhattiin viranomaisia konekiväärillä, jolloin katsottiin paremmaksi vain tyytyä seuraamaan salakuljettajia lähietäisyydeltä. Näinkin toimien saatiin estettyä spriin kulku rannikolle ja Anna V poistui etelään pääosa lastistaan vielä ruumassa.
18.9.1933 VMV 7 päällikkönään reservin aliluutnantti Kuohu pidätti kaappauslain (mahdollisuus tarkastaa ja ottaa haltuun aavalla merellä, tullirajan ulkopuolella pysyttelevät salakuljetusalukset ja tuomita ne valtiolle, 9.5.1932 1932) nojalla 14 meripeninkulman etäisyydellä Porkkalasta ankkurissa olleen tsekkoslovakialaisen höyrylaiva Daliborin, jossa oli vielä 71.200 litraa spriitä ja 150 kiloa tupakkaa. Dalibor oli jo Tullilaitoksen ajalta tuttu alus, joka normaalisti kuljetti keskimäärin 107.000 litran lasteja eli yli 30.000 litraa oli jo suomalaisille myyty.
Daliborin kaappausta käsiteltiin vuosia eri oikeusasteissa ja lopulta Suomen ja Tsekkoslovakian välillä käytyjen neuvottelujen jälkeen se palautettiin omistajilleen 1936.
Alus liitettiin Viron sillilaivastoon nimellä Virurand, myöhemmin nimeksi tuli Ergonautis. Se liitettiin Viron miehityksen jälkeen Neuvostoliiton Itämeren laivastoon ja loppunsa se koki Jumindan miinakentässä 28.8.1941 neuvostoliittolaisilla tunnuksellaan VT-537.
Syyskuun lopulla VMV 7 pidätti Jussarön edustalla 10.000 markan arvoisen moottoriveneen, jossa oli 4.000 litraa pirtua ja vielä nappasi yhden suomalaisveneen pirtuemälaivan, Iso-Britannian lipun turvassa kulkeneen moottorikuunari Omarin läheisyydessä.
VMV 7:n tuho
1.10.1933 VMV 7 saapui kello 18 vajaan kymmenen merimailin päässä Porkkalasta etelään MVL:n silmälläpitämän pirtulaiva Omarin luo, kun konehuoneen peräosassa tapahtui voimakas räjähdys.
Konehuoneessa olleet molemmat konemestarit Anton Vårvik ja Uno Ojanen käyttivät käsillä olleet aluksen vaahtosammuttimet mutta tuli ei sammunut.
Räjähdys oli niin voimakas, että konehuoneen montteerausluukku lensi saranoiltaan etukannelle ja koko kansi kohosi paikoiltaa ja rikkoutui pahasti. Ohjaushytin molemmat ovet jumittuivat kiinni jolloin ajohytissä ollut ruorimies piti auttaa ulos ikkunan kautta.Veneen kokki K. Vainio sanoi jälkeenpäin, että keittiön katto eli aluksen keulakannen sisäpuoli osittain särkyi.Konemestari Vårvik mursi jalkansa ja toinen konemestari Uno Ojanen sai pahoja palovammoja päähänsä ja käsiinsä. Ojanen pääsi omin voimin kannelle mutta Vårvikiä piti muiden auttaa.
Kun palo jatkui lähes tunnin todettiin, että miehistön oli pakko jättää laiva ja poistua pienellä jollalla ja suunnata lähellä olleelle pirtulaiva Omarille. Sieltä he näkivät aluksen uppoavan.
Merivartiolaitokseen esikunta oli saanut neuvostoliittolaisen rahtilaivan radiosanoman, jonka mukaan suomalainen moottorialus on tulessa. Esikunta lähetti sanoman alueella oleville vartioveneille VMV 6 ja VMV 7 mutta ainoastaan “Kuutonen” kuittasi viestin. Kun VMV 7 ei vastannut arvattiin esikunnassa sen olevan hätääkärsivä alus.
Porkkalan merivartioasemalta lähetettiin apuun nopeakulkuinen apuvene, joka korjasi miehet Omarin kannelta ja vei heidät Porkkalaan, josta jatkoi loukkaantuneiden konemestarien kanssa Helsinkiin. Katajanokan rannassa oli vastassa Miettisen lisäksi kaksi autoa, jotka veivät Vårvikin ja Ojasen kirurgiseen sairaalaan.
Vartiolaiva Merikotka kävi hakemassa Porkkalasta aluksen päällikön, reservin aliluutnantti Kuohuvan, pursimies Haikan, alikersantti Rissasen ja merivartijat Eskolan ja Niemelän sekä kokki Vainion.
Alukselle jäi koko miehistön omaisuus, ainoastaan työasuna olleet haalarit heille jäi.
Miehistön kuulemiset pantiin alulle. Kun tiedettiin, että alus oli uponnut 75 metrin syvyyteen ei sieltäkään mitään tietoja saatu.
Tutkinnassa todettiin, että sammutustyössä, joka kesti lähes tunnin käytettiin neljä Minimax-sammutinlaitetta, kaksi vaahtopanosta vaahtosammutuslaitteesta sekä vielä vettä ja tultiin siihen lopputulokseen, että aluksen miehistö oli tehnyt kaikkensa aluksen pelastamiseksi.
Heti tapahtuman jälkeen nousi esiin huimia teorioita salakuljettajien asettamasta helvetinkoneesta, olihan VMV 7 rokottanut heidän liiketoimiaan tuntuvasti mutta kaikki aluksella oleet olivat sitä mieltä, että kyseessä oli vain onnettomuus.
Alus oli ollut lähes yhtäjaksoisesti merellä ja pikaisten satamakäyntien (polttoaine- ja muonatäydennyksiä) aikana niin tarkoin vartioituna, ettei kenelläkään ollut mahdollisuutta päästä sen läheisyyteen tekemään pahojaan.
Parin viikon päästä salakuljetusalus Omar kaapattiin valtiolle menetettyään brittilipun turvan ja , tullihuutokaupan jälkeen se jatkoi elämäänsä suomalaisnimellä Elna…
10.10.1933 Merivartiolaitos päätti sisäisen tutkimuksensa VMV 7:n tuhosta eikä löytänyt varmuutta räjähdyksen syystä joten tutkimuspöytäkirjat lähetettiin sisäasiainministeriöön ja MVL pyysi puolueetonta tutkimusta asian johdosta.
Marraskuun 1933 puolivälissä sisäasiainministeriö asetti puolueettoman tutkintokomitean, johon nimettiin marraskuun alussa puheenjohtajaksi teollisuusneuvos Paavo Pero, Valtion Laivatelakan johtaja, insinööri Volmari Särkkä ja panssarilaiva Ilmarisen ensimmäinen insinööri insinöörikomentajakapteeni Santeri Aho.
Komitean tärkeimpänä huomiona oli tietysti polttoaine. Huomattavan palovaarallista bensiiniä ei enää pitäisi käyttää vaan tilalle olisi syytä rakentaa naftalla eli raakaöljyllä käyviä moottoreita.
Jos mahdollista pitäisi sammutusvälineitä entisestään lisätä.
Päätulensammuttajana tulisi toimia käsikäyttöinen, aluksen omasta voimanlähteestä riippumaton vaahdon muodostaja, jolla konehuoneeseen tai muuhun osastoon voisi pumpata tuhansia litroja vaahoa. Lisäksi pitäisi olla hiilihappopulloja, jotka voisi laukaista yhdellä kädenliikkeellä..
VMV 7 oli viimeisenä rakennettu bensiinimoottoreilla varustettu vartiomoottorivene ja siinä oli aikaisempien“Vemmojen” tavoin panssaroitu ajohytti takana risteilykoneen päällä.
Myöhemmät sarjan VMV 8-17 olivat varustettu Ares-yhtiön matalapaineraakaöljymoottoreilla ja niissä ajohytti oli selvästi edempänä, nyt konehuoneessa etummaisimmaksi asennetun keskikoneen päällä.
VMV 7:n tuhoutumisen jälkeen otettiin kaksi samantyyppistä uudempaa venettä eli VMV 5 ja VMV 6 heti telakalle ja niihin tehtiin tutkimuksessa todettuihin puutteisiin parannuksia vastaavanlaisten tapausten varalta. Nämä toimenpiteet osoittautuivat oikeiksi eikä mikään bensiinimoottorisista aluksista syttynyt palamaan edes jatkosodan kovissa sotatoimissa.
Iso-Britannia hyväksyi vihdoin 13.10.1933 niin sanotun kaapparilain, joka salli salakuljetukseen syyllistyvän alle 500 rekisteritonnin pidättämisen avomerellä. Brittiläisen reilun pelin hengessä kuitenkin vaadittiin, että ilmoitus sopimuksesta piti antaa radiossa myös merellä olijoiden tietoon.
Suomenlahdella olevat pirtulaivat eivät kuitenkaan kuunnelleet omia radiolaitteitaan eikä tieto niitä tavoitanut.
Tytärsaaren luona Merivartiolaitoksen Kotkan piiritoimiston vartiolaiva Vesta takavarikoi höyrylaiva Atlantican rauhanomaisesti ja toi sen lasteineen Kotkaan.
Porkkalan ulkopuolella vartiolaiva Merikotka ja VMV 2 olivat auringon laskiessa 13.10.1933 valmiina pidättämään brittilippua käyttäneen mutta todellisuudessa virolaisliigan omistuksessa olevan kolmimastoisen moottorikuunari Omarin. Alus oli toiminut pirtulaivana jo vuodesta 1927 nimillä Stella, Tsekkoslovakia ja Marsin nimellä se kulki Unkarin, Tsekkoslovakian ja Viron lippujen alla.
Ensimmäisenä toimi VMV 2, joka ajoi laivan kylkeen tarkastamaan virallisesti sen laivapaperit ja tutkimaan Omarin. Laivan kyljessä ollut virolainen moottorivene ja siinä olleet viisi miestä pidätettiin ja veneestä tavattu laivan 251.000 markan kassa takavarikoitiin.
Omarin kylkeen oli kiinnitettynä höyrylaiva Relly, jonka perässä liehui brittilippu. Laivan paikalla olo oli merivartioille yllätys, sen pidättämiseen ei oltu varauduttu, miehistöä ei ollut mukana tarpeeksi.
Merikotkan lähestyessä irroittautui Relly Omarista ja lähti kulkemaan länteenpäin. Merikotka alkoi takaa-ajon mutta ei saavuttanut laivaa. Kun huomattiin, että VMV 2:n miehistö tarvitsi apua, lopetti Merikotka takaa-ajon ja palasi Omarin luo.
Relly oli saapunut Omarin luo vain kymmenen minuuttia ennen VMV 2:n tuloa ja sen tarkoitus oli tuoda kuunarille lisää myytävää.
Laiva tunnistettiin jo vuodesta 1929 lähtien salakuljetuksessa toimineeksi Unkarin lipun alla kulkeneeksi Relikseksi ja viime aikoina se oli toiminut virolaisena sillinpyyntialuksena nimellä Virurand.
Relly kuitenkin palasi paikalle ja ajoi päin Omaria yrittäen estää sen kaappauksen. Kun Merikotka lähti takaa-ajamaan Rellyä yritti tämä nyt törmäyksellä upottaa Merikotkan.
VMV 2 oli laivojen lähellä mutta siinä oli vain kaksi miestä, toinen ohjaamassa ja toinen konehuoneessa, muut olivat Omarilla. Merikotka tuli VMV:n luo ja antoi sille lisävoimiksi kaksi miestä.
Nyt Relly oli taas liikkeellä ja yritti saada omia voimiaan Omarille törmäämällä kuunariin.
Molemmin puolin käytettiin käsiaseita ja lopulta pimeässä yössä kuului VMV 2:n konetykin rätinä, se ampui Rellyä kohti varoituslaukauksia.
Relly poistui pimeään yöhön ja Omarin ankkuri saatiin nostetuksi. Merikotka otti laivan hinaukseen ja toi aluksen Helsinkiin. Erikoista tapauksessa oli, että mukaan oli kutsuttu Helsingin Sanomien reportteri, hänet jopa aseistettiin kaappauksen alkaessa.
Omar myytiin huutokaupassa pitkän oikeusprosessin jälkeen ja se jatkoi merellä suomalaisnimellä Elna.
Aliluutnantti Siivo Peltonen oli palaamassa VMV 1:llä pohjoisesta 18.10.1933, kun hän tapasi Utön lähellä Romanian lipun alla kulkevan moottorialus Romuluksen, jonka koko miehistö oli virolainen. Tämäkin alus oli entinen Saksan laivaston sukellusveneen tuhoaja ja oli toiminut Pohjanlahdella aikaisemmin nimillä Albertos ja Hirundo. Taas lehdet kirjoittivat 25 solmua kulkevasta “Hassan-veneestä” vaikka sen nopeus oli uutena vain 16 solmua eikä melkein 15 vuoden käyttö ollut ainakaan lisännyt sen vauhtia. Aluksen omistaja, salakuljettajaksi ryhtynyt entinen virolaisen vartioaluksen päällikkö Albert Pentsop kertoi kuulustelussa ajaneensa täysillä koneilla kymmenen tuntia yhdentoista solmun nopeudella ehtiäkseen pimeyden turvin Suomen aluevesien ohi joten se oli tämäntyyppisen veneen oikea nopeus ainakin spriilastissa. Alus tuomittiin taas valtiolle eikä kukaan sitä enää halunnut kesällä 1935 huutokaupasta ostaa joten se jäi myymättä.
Virossa astui 1.2.1935 voimaan asetus, jonka mukaan spriiemälaivalle ei saanut mennä alle 40 bruttorekisteritonnin aluksella. Asetusta rikkovat alukset takavarikoitiin tässä tapauksessa molemmat. Nopeakulkuisille veneille ei enää ollut käyttöä ja ne myytiin Saksaan.
6.4.1934 VMV 4 oli Vaasassa Wickströmin konetehtaalla täydellisessä remontissa, jolloin se sai kokonaan uuden kansirakenteen, jossa oli keskuslämmitys ja kuusi kunnon punkkaa miehistölle.
1937 Merivartiolaitoksen piirijako uudistettiin ja nyt VMV 4 siirrettiin Pohjanlahden piiristä uuteen Turun piiriin (Merivartiokäsky n:o 1/37 29.12.1936).
Aliluutnantti Peltonen oli taas asialla 22.9.1934, kun VMV 1 otti Ruotsin aluevesillä kiinni Kismet-nimellä kulkeneen virolaisveneen. Aikaisemmin kyseinen vene oli pidätetty mutta vapautettu kemiläisen pirtumiehen Koveron omistuksessa Siphnos-nimisenä. Nyt alus luovutettiin Ruotsin viranomaisille, jotka takavarikoivat laivan sekä lastin. Tämäkin vene oli entinen sotalaiva, Venäjän Itämeren laivastoon kuulunut kahdella 150 hevosvoiman Van Blerck-moottorilla varustettu SK-luokan vartioalus.
1935
Heinäkuussa 1935 vastaanotti Suojeluskuntain yliesikunta Porvoossa Aug. Eklöf AB:n Tolkkisten telakalla rakennetun, Gösta Kyntzellin suunnitteleman uuden suojeluskuntapurren tunnuksella SP 1. Edellinen SP 1 eli järjestön “amiraalilaiva” oli tuhoutunut alkutalvesta 1934 Porvoossa telakan talvisäilytyskuurin tulipalossa. Uusi SP 1 oli täyskannellinen 21,9 metriä pitkä ja 4,1 metriä leveä alus, jonka 240 hevosvoiman Ares-raakaöljymoottori kuljetti sitä 12 solmun nopeudella. Keulassa sillä oli 37/20 Obuhov-merikanuuna, perässä uudenmallinen Lahti-Saloranta kaksois-it-kk, lisäksi sumutuslaite, syvyyspommivarustus sekä raivauskalusto. Alus toimi jatkosodan aikana vartiomoottorivenelaivueissa ja siirrettiin 1944 Rajavartiolaitokselle tunnuksella VMV 18 korvaamaan sodan aikana tuhoutuneita “oikeita” Vemmoja.
Kesällä 1935 osallistuivat VMV 5, VMV 6 ja VMV 12 Suomi-Filmin elokuvan “VMV 6” kuvauksiin Porvoon Pirttisaaren vesillä.
Elokuvassa neuvokas pursimies, jota esittää Joel Rinne taistelee salakuljettajia vastaan merellä sekä maissa. Elokuvan ohjasi Risto Orko ja sen ensi-ilta oli 16.2.1936.
Vasta käyttöönotettu VMV 15 päällikkönään merikapteeni, reservin aliluutnantti H. Hj. Malmgren ajoi 26.8.1935 Hangon länsiaukolla pahasti karille, jolloin pohja repeytyi, myös moottoreiden vaurioitumista pelättiin. Alus toimitettiin Turkuun Veneveistämölle korjaukseen, jonka hinnaksi arvioitiin ainakin 160.000 markkaa.
Aero Oy:n matkustajakone Junkers F-13 OH-ALI lähti 9.10.1935 aamulla reittilennolle Helsingistä Tallinnaan mutta kun sitä ei kuulunut perille aloitettiin etsintä. Merivartiolaitoksen kolme vartiomoottorivenettä, vartiohinaaja VH 2 sekä lentokone LK 2 haravoivat tuloksettomasti merta. Tallinnasta lähtenyt matkustajahöyrylaiva Suomi saapui ensimmäisenä onnettomuuspaikalle ja jokunen minuutti myöhemmin VMV 11, josta nähtiin ihminen pitämässä kiinni pinnalle jääneestä lentokoneen kellukkeesta mutta tämä ehti upota ennen avun saamista. VMV 11 keräsi merestä joitain lentokoneen osia ja yksityisomaisuutta. OH-ALI:n mukana menehtyi kaksi lentokoneen miehistön jäsentä sekä neljä ulkomaalaista matkustajaa.
1936
Lokakuussa 1936, kun oli todettu, että VMV 8-17-sarjan naftamoottorit likaantuvat voimakkaasti ja aiheuttavat käyntihäiriöitä sekä ylimääräisiä puhdistustöitä asennettiin yhteen veneeseen kokeeksi raakaöljyn puhdistuslaite.
Eduskunnan asiakirjan mukaan vartiomoottoriveneiden kunnossapitokustannukset vuodelta 1936 olivat 593.274,95 markkaa.
1937
Valtion edustustehtävissäkin vartiomoottoriveneitä käytettiin esimerkiksi silloin kun Kansainliiton pääsihteeri Joseph Avenol seurueineen ja suomalaisine arvovieraineen sai kyydin Kultarannasta Turkuun VMV 1:llä 29.8.1937.
Tukholman vuorolaiva höyrylaivaosakeyhtiö Kustenin s/s Delet ajoi 25.11.1937 karille Sottungassa. Paikallisten kalastajien pelastamat matkustajat toi VMV 14 onnettomuuspaikalta Turkuun.
1938
Sisäasiainministeriön asettama alkoholikomitea esitti 3.5.1938 vähintään kolmen vartiomoottoriveneen rakentamista hintaan 2.600.000 markkaa kappale sekä kahden troolarityyppisen ulkovartiolaivan hankkimista Merivartiolaitokselle. Näistä troolareiden hankinta toteutui 1939.
Alkukesästä 1938 Merivartiolaitos luovutti vartiomoottoriveneen Meripuolustukselle torpedojen ammuntakokeisiin VM-veneistä tarkoituksena kokeilla, miten VMV:t voisi liittää Merivoimien kokoonpanoon aputorpedoveneinä. Tämä alus oli mahdollisesti VMV 13?
Merikarttalaitoksen merenmittausalus Airisto oli 19.7.1938 Suomenlahdella lähellä itäistä merirajaa asettamassa merirajaviittoja, kun neuvostoliittolainen partioalus oli pidättänyt sen ja kyljessä olleen Seiskarin merivartioaseman apuveneen AV 55 ja vienyt molemmat mukanaan.
Merivartiolaitoksen Suomenlahden Itäpiirin VMV 12 oli vähän aikaisemmin ohittanut paikan eikä ollut huomannut mitään erikoista.
Airisto ja AV 55 palautettiin 13.8. vihdoin Koivistolle Möllikänniemen laituriin mutta miehistöjä ei päästetty poistumaan aluksista kuin vasta karanteeniajan jälkeen. Toinen SI-piirin vene VMV 9 oli läsnä piiripäällikkö aliluutnantti Helge Jääsalon mukana alusten palautuksessa.
Helsingin edustalla pidettiin 4. syyskuuta 1938 Rannikkolaivaston suurkatselmus, jossa oli mukana lähes kaikki laivaston sotalaivat.
Näytöksessä VMV 5, VMV 8, VMV 10 ja VMV 11 kuohusivat panssarilaivojen Ilmarinen ja Väinämöinen molemmin puolin sukellusvenevarmistusasemissa ja suorittivat näyttäviä syvyyspommien pudotuksia oikeilla syvyyspommeilla.
Eduskunnan muistion mukaan vartiomoottoriveneiden kunnossapitokustannukset vuodelta 1938 olivat 1.554.682,40 mk.
1939
Vartiomoottoriveneiden sijoitukset Merivartiolaitoksessa vuoden 1938 lopussa olivat seuraavat:
Suomenlahden Itäinen piiri: VMV 9 ja VMV 12.
Suomenlahden Läntinen piiri: VMV 5, VMV 6, VMV 8, VMV 10, VMV 11
Ahvenanmaan piiri: VMV 1, VMV 14, VMV 15, VMV 16
Turun piiri: VMV 2, VMV 4, VMV 13
Pohjanlahden piiri: VMV 17
Tämä piirijako näkyy myöhemmin runkona vartiomoottoriveneiden sijoittamisessa sotien aikaisiin yksiköihin.
9.5.1939 poistettiin VMV 4:n runko ja kiintokalusteet MVL:n kirjanpidosta. Alkuperäiseksi raha-arvoksi oli määritelty 700.000 mk. (Merivartiokäsky 13/39)
16.9.1939 myytiin VMV 4:n runko huutokaupassa Turun Veneveistämöllä hintaan 3.364 mk (Merivartiokäsky 18/39)
Kun Merivartiolaitos sai 1930 rajoitetun määrärahan vartiomoottoriveneiden hankintaan ja pääosa varoista oli käytetty uusiin aluksiin, tuli houkutus lisätä laivastoa takavarikoiduilla salakuljetusaluksilla. Kun uusia veneitä ostettiin hintaan 1.6-2 miljoonaa markkaa, käytettiin Sterlingiin ja “melkein Vemmaan” eli toiseen takavarikkoalukseen Standardiin yli miljoona markkaa mutta ei sillä rahalla kunnon venettä saatu.
Sterling oli noin 15-vuotias ja entinen saksalainen “U-Bootzerstörer” Standard 12-vuotias hankintahetkellä ja varsinkin Sterling oli viettänyt puolet elämästään laiminlyötynä, ilman edes perushoitoa.
Oikeiden Vemmojen alkuperäiseksi käyttöiäksi oletettiin noin kymmenen vuotta mutta tämä ylitettiin komeasti, jopa kolmekertaisesti! Tämä perustui huolelliseen ylläpitoon ja säännöllisiin korjauksiin kovasta käytöstä huolimatta.
Kun vielä muistetaan, että Oy Ares Ab oli rakentanut Merivartiolaitokselle yhteensä kymmenen 560 hv moottoria mutta vain kahdeksan niistä oli käytetty rakennettuihin aluksiin ja kun yhden aluksen hinnasta yli puolet muodostui moottorien hinnasta olisi näihin romualuksiin käytetyllä rahalla rakennettu kokonaan uusi runko olemassa oleviin uusiin koneisiin!
Toinen maailmansota
Vanha saksalainen taistelulaiva Schleswig-Holstein oli saapunut elokuun 1939 loppupuolella autonomisen Danzigin vapaavaupungin satamaan “rauhanomaiselle laivastovierailulle” kun se yllättäen aamulla 1.9.1939 kello 04:45 ampui päätykistöllään uuden sodan alkulaukaukset kohti puolalaista Westerplatten varuskuntaa.
Rajoittamattoman maasodan ohella maailman merillä alkoivat sotatoimet, myös pienellä Itämerellä.
Saksan laivastovoimat tarkastivat ja myös pidättivät puolueettomienkin maiden kauppa-aluksia ensin omilla lähivesillään ja myöhemmin kauempana Itämerellä.
Vain viikkoa ennen sodan alkamista oli kansallissosialistinen Saksa ja kommunistinen Neuvostoliitto tehneet keskenään Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, jonka salainen lisäpöytäkirja jakoi Euroopan etupiireihin.
Neuvostoliitto osoitti oman kiinnostuksensa Baltian maihin sekä Suomeen.
Lokakuun ensimmäisenä päivänä Neuvostoliitto sai painostamalla vielä itsenäisen Viron myöntämään Paldiskin ja Haapsalun satamat Neuvostoliitolle laivastotukikohdiksi ja pian myös Tallinnaan ilmestyi neuvostoaluksia. Punalaivaston aluksia siirtyi lokakuun puolivälissä länteen.
Neuvostoliiton hallitsema Suomenlahden rannikko laajentui lähes kymmenkertaiseksi.
Myös voimakkaita lentotukikohtia perustettiin Viroon.
Suomi korosti puolueettomuuttaan jo 3.9.1939, kun eduskunta laati kaksi asetusta liittyen puolueettomuusvalvontaan merellä. Ensimmäinen asetus annettiin sotasatamista ja rannikkopuolustuslaitteiden suojelualueista ja toinen sotaakäyvien valtioiden sota-alusten tulosta eräisiin satamiin ja aluevesien osiin.
Merivartiolaitoksen alukset sekä yhteysverkosto olivat tarpeen tulleen otettavissa puolustustarkoituksiin.
Rannikkolaivaston alaiseen Miina- ja Varmistuslaivueeseen liitettiin jo 4.9.1939 vartiomoottoriveneitä kun Helsingistä lähtivät merelle panssarilaivojen Väinämöisen ja Ilmarisen sekä tykkiveneiden Uusimaan, Turunmaan ja Karjalan mukana veneet VMV 8, VMV 10 ja VMV 12. Tykkivene Hämeenmaan kanssa Helsinkiin jäi vielä VMV 11 ja VMV 17.
Merelle lähteneet vartiomoottoriveneet kulkivat Rannikkolaivaston pääosien kanssa länteen Saaristomerelle.
6.9 muodostettiin Miina-ja Varmistuslaivueeseen vartioveneryhmä ja seuraavana päivänä Rannikkolaivaston päällikkö kommodori Rahola antoi käskykirjeen "Käsky Rannikkolaivaston ja Merivartiolaitoksen Turun piirin puolueettomuusvartioinnista".
10.9. 1939 Merivoimien komentaja kenraaliluutnantti Väinö Valve antoi käskyn "Käsky turvallisuus- ja puolueettomuusvartioinnin tehostamisesta".
Merivartiolaitoksen itsenäinen toiminta päättyi lukuunottamatta Ahvenanmaalla olleita yksiköitä VMV 1, VMV 14, VMV 15 ja VMV 16, jotka alistettiin muodostettavalle Lounais-Suomen Meripuolustuksen Esikunnalle (L-SMePE).
15.9. Merivoimien komentaja määräsi perustettavaksi rannikkopuolustuksen lohkot osana rannikkopuolustuksen siirtymistä sodan aikaiseen organisaatioon ja 12.10.1939 koko Merivartiolaitos määrättiin Merivoimien komentajan alaisuuteen.
Laitoksen vartiolaivat, vartiohinaajat sekä muut aikaisemmin itsenäiset yksiköt oli määrätty Puolustusvoimien alaisuuteen jo syyskuussa.
Suuret ulkovartioalukset kuten vartiolaiva Aura toimivat sukellusveneentorjuntalaivoina (Stol) tai saattajina ja pienemmät usein raivaajina ja yhdysaluksina. Liikkuvat asemat LA 2 ja LA 3 olivat varustettu parinkymmenen miehen majoitukseen joten niistä tuli pienveneillä toimivien yksiköiden tuki- ja asuntolaivoja.
Merivartiolaitoksen henkilökunta toimi Merivoimien yksiköiden alaisina mutta he olivat edelleen virkasuhteessa valtioon ja saivat täyttä palkkaa. Omat kulunsa kuten esimerkiksi muonituksensa ja vaatteensa he maksoivat vanhaan tapaan omasta pussistaan.
Lokakuun 1939 alussa Entinen Miina- ja Varmistuslaivue jaettiin erillisiin osiin ja uutena nimenä otettiin käyttöön Varmistuslaivue.
Varmistuslaivueen vartiovenepuolilaivueeseen kuului 6.10. VMV 1, VMV 6, VMV 8, VMV 9, VMV 10, VMV 12 ja VMV 17.
VMV 11 oli Helsingissä Merivoimien komentajan suorassa alaisuudessa ja siihen asennettiin uudet italialaiset kokeiluluontoiset paineilmatoimiset torpedoheittimet.
Lounais-Suomen Meripuolustuksen Esikunnan (L-SMePE) alaisena toimi VMV 2, VMV 5, VMV 13, VMV 14, VMV 15 ja VMV 16 eli lähes sellaisenaan Merivartiolaitoksen vuoden 1938 lopussa Turun ja Ahvenanmaan piirien alusjakauma. Osasta näistä veneistä muodostettiin myöhemmin Sukellusvenehävittäjälaivue.
14.10. alkoi Turun Veneveistämöllä kyseisten alusten varustaminen syvyyspommiheittimillä.
Marraskuun toinen päivä kaikki vartiomoottoriveneet paitsi Helsingissä oleva VMV 11 olivat Rannikkolaivaston pääosien kanssa Flisön selällä Ahvenanmaalla.
Vartiomoottoriveneitä käytettiin siis pääosin Rannikkolaivaston suurien yksiköiden suojaamiseen eikä niiden rahoitussuunnitelmassa mainittuun kauppalaivojen vartiointiin sukellusvenehyökkäiksiltä.
29.11. Merivoimien Esikunta antoi Sukellusvenehävittäjälaivueelle käskyn ilmatorjunnallisen täysvalmiuden saattamisesta voimaan ja vielä samana iltana kello 22:30 Neuvostoliitto katkaisi diplomaattiset suhteensa Suomen kanssa ja Puna-armeijan hyökkäys Suomeen alkoi 30.11.1939.
Kohti sotaa
Yksittäisiä aluksia siirrettiin osastoista toiseen tarpeen mukaan.
16.10. VMV 6 alistettiin Hangon Lohkolle ja 31.10. VMV 1 ja VMV 9 olivat Ahvenanmaan Lohkon käytössä sukellusvenepartiossa.
VMV 9 palasi Varmistuslaivueseen 1. marraskuuta ja siirrettiin Hangon Lohkon käytettäväksi 25.11.
VMV 15 oli lokakuussa Turussa korjauksessa, VMV 14 myös, nyt latausdynamon vian takia.
Jo lokakuun alussa Rannikkolaivaston komentaja oli antanut lausunnon, jonka mukaan VMV 8-17 sarjan moottoreihin kohdistuvat huomautukset olivat aiheellisia.
Kymmenkunta kertaa jokin naftamoottorisista oli pois käytöstä puolueettomuusvalvonnan alkamisen ja meren jäätymisen välisenä aikana.
12.11. VMV 17 toisen pääkoneen potkurin korjaus johtui pohjakosketuksesta.
Lokakuun lopulla Turun Laivastoasema kokeili, miten kunnollinen polttoaine vaikuttaa Ares-moottoreiden nokeentumiseen kun se tankkasi VMV 13 1.400 kiloa Esso-dieseliä ja VMV 14 sai 1.500 kiloa Sonoco Marine Oil-dieselöljyä.
Ares-bensiinikoneiselle VMV 5:lle riitti 1.500 kiloa tavallista moottoribensiiniä mutta Maybach-moottorit tarvitsivat kaikkein parasta eli 87 oktaanista Intava-bensiiniä, VMV 1 1.700 kiloa ja VMV 2 1.000 kiloa, siis parempaa kuin Ilmavoimat käyttivät hävittäjäkoneissaan.
Toisella kertaa VMV 2 tankkasi 2.000 kiloa Shell Aviation 87-bensiiniä.
Talvisota
1.12. VMV 16 täytti tankkinsa naftalla, kun se lähti kello 24:00 Turusta kuljettamaan Ahvenanmaan miehityksen johdon valmistelevaa osastoa, perille Maarianhaminaan tultiin kello 06:45.
4.12. Turun Laivastoasema luovutti Sukellusvenehävittäjälaivueelle syvyyspommeja tyyppiä SP/31 ja
polttoainetta tankit täyteen.
7.12. Varmistuslaivueen VMV 6 lähti Björkörin väylää ulos etsimään havainnon mukaan ehkä mereen laskeutunutta tunnistamatonta lentokonetta mutta kun sellaista ei löytynyt vietti se yön sukellusvenepartioinnissa. Aamulla se palasi ja jäi laituriin moottorikorjaukseen.
Sukellusvenehävittäjälaivueen päällikkö luutnantti Carring ilmoitti 8.12. pudottaneensa 2 syvyyspommia Raumanmerellä paikkaan, jossa vihollisen sukellusvene saattoi yrittää pintaan ja 10.12. Varmistuslaivueen VMV 1 ja VMV 6 suoritti sukellusveneen etsintää Rauma-Mäntyluoto alueella Merivoimien komentajan käskystä.
14.12. VMV:t 8, 12 ja 17 olivat panssarilaivojen lähivarmistuksessa kun VMV 11 torpedoheittimineen saapui tykkivene Hämeenmaan kanssa Hangosta saaristotietä paikalle ja liittyi Panssarilaivueen Vartioveneryhmään.
Valoisan aikana isot sotalaivat ja vartiomoottoriveneet niiden mukana suorittivat niin sanottua varmuusliikehtimistä eli ne olivat koko ajan liikkeellä valmiina mahdollisen hyökkäyksen varalta. Hämärän tultua laivat ankkuroituivat ja vartiomoottoriveneet ottivat yösijoituspaikkansa jonkin suuremman laivan perästä, jolloin ne olivat suuremman huollon varassa.
Sukellusvenehävittäjälaivue sai 15.12. neljä kotimaista L-33/36 ilmatorjuntakonekivääriä ja Varmistuslaivueen VMV:t 1, 6, 8, 9, 10 ja 12 saivat 16.12. lähtien 6 kappaletta Vickers 7,7 mm konekivääriä.
VMV 14 20/60 Lahti-konetykki siirrettiin 23.12. tilapäisesti Mäntyluodon it-aseeksi, kun muutakaan ei ollut. Tykki luvattiin asentaa takaisin heti veneen saavuttua korjauksesta.
VMV 11 kone oli joulun alla epäkunnossa ja alus vietiin yöksi korjaukseen koululaiva Suomen Joutsenelle (Rannikkolaivaston Siirrettävä Tukiasema) ja lopulta raivaaja Primuksen hinaamana talvehtimaan Degerbyhyn 26.12.
Jouluaattona VMV 15 ajoi lumipyryssä karille Kopparklintenin eteläpuolella, jolloin isojen koneiden potkurit vioittuivat. Sukellusvenehävittäjälaivueen päällikkö luutnantti Carring ilmoitti, että kannelle tuleva vesi jäätyi tehden aseiden käytön mahdottomaksi, joten alukset eivät voineet suorittaa niille uskottuja tehtäviä, ja anoi lupaa nostaa VMV 2, VMV 5 ja VMV 15 ylös Raumalla. Lupa veneiden nostamiseen annettiin joulupäivänä ja jäänsärkijä Apu määrättiin avustamaan telakoinnissa. Alusten kansiaseet toimivat Satakunnan Lohkon ilmatorjunta-aseina satamissa.
Tapaninpäivänä panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen sekä VMV 8, VMV 10, VMV 12 ja VMV 17 ja Sukellusvenehävittäjälaivueesta palanut VMV 6 siirtyivät salaista väylää myöten Sälsöstä Saggöön.
27.12. vietiin VMV 1, VMV 6, VMV 8, VMV 10, VMV 12 ja VMV 17 hinaaja Primuksen avustamina talvehtimaan Ahvenanmaan Degerbyhyn, jonne saapui myös VMV 9 Hangosta ja VMV:t 14 ja 16 Maarianhaminasta.
Eduskunnan muistion mukaan vartiomoottoriveneiden kunnossapitokustannukset vuodelta 1939 oli 886.924,65 markkaa.
2.-4. tammikuuta 1940 vartiomoottoriveneistä irroitetut konetykit otettiin käyttöön lisäämään maan kovin vähäisiä ilmatorjunta-aseita.
VMV 1:n Madsen jäi Degerbyhyn, VMV 8:n L-34 sukellusveneentorjuntalaiva (Stol) Uiskoon, VMV 10:n L-34 Stol Tursakseen, VMV 11:n L-34 Stol Auraan, VMV 12:n L-34 jäänsärkijä Tarmoon, VMV 16:n L-34 jäänsärkijä Voimaan, VMV 14:n L-34 jäänsärkijä Sampoon, VMV 9:n L-34 jäänsärkijä Apuun ja VMV 17 L-34 saattaja Aura II:een, jonka upotessa 13.1.1940 oman syvyyspommin räjähtäessä kannella meni tykkikin laivan mukana.
5.1. VMV 13 otti Turun Laivastoasemalla 1.500 kiloa kaminakoksia ja jäi talvehtimaan jäihin.
25.2.1940 Turun Laivastoasema lähetti VMV 11:lta irroitetun torpedoheittimen Helsinkiin torpedovarikolle.
Talvisodan päätyttyä 13.3.1940 jatkui Merivartiolaitoksen alistussuhde puolustuslaitokseen.
Välirauhan aika
Moskovan rauhassa 12.3.1940 Hankoniemi lähialueineen vuokrattiin Neuvostoliitolle 30 vuodeksi sotilastukikohdaksi ja tämä katkaisi Suomen rannikkoalueen kahtia.
Vartiomoottoriveneet VMV 1, VMV 2, VMV 13, VMV 14, VMV 15 ja VMV 16 toimivat 1940 omilla alueillaan eli entisten Merivartiolaitoksen Turun ja Ahvenanmaan Piirien alueella merivartiotehtävissä kuitenkin Merivoimien alaisuudessa.
VMV 5, VMV 8, VM 10 ja VMV 11 toimivat Rannikkotykistörykmentti 1:n alaisina Suomenlahdella, VMV 9 Itäisellä Suomenlahdella Rannikkotykistörykmentti 2:n Mustamaan linnoituksella ja VMV 12 Haapasaarilla. Rannikkotykistörykmentti 3:n alaisuudessa Porvoon Pirttisaaressa kulki VMV 17.
8.10.1940 irroitettiin Ylipäällikön päätöksellä Merivartiolaitoksen Ahvenanmaan Piiri merivoimien johdosta ja alistettiin sisäasiainministeriölle.
Suomen ja Neuvostoliiton välillä allekirjoitettiin 11.10.1940 Ahvenanmaan saarista sopimus, jossa sovittiin Ahvenanmaan demilitarisoinnista ja linnoittamattomuudesta.
Vuoden 1940 lopulla nostettiin alukset talvehtimaan siten, että VMV 1, VMV 2, VMV 5 ja VMV 6 olivat Turussa, VMV 13, VMV 14, VMV 15 ja VMV 16 Naantalissa.
VMV 8 oli telakoituna Helsingissä sotasatamassa kokeiluluontoiset torpedoheittimet asennettuna, myös VMV 9, VMV 10, VMV 11, VMV 12 ja VMV 17 telakoitiin Helsingissä.
Suomen ja Saksan yhteistyö
Suursodan vyöryessä läpi maailman Suomi totesi olevansa edelleen puolueeton mutta ainoa taho, jolta voisi saada sotilaallista apua oli kansallissosialistinen Saksa.
Toukokuun loppupuolella suomalainen upseeriryhmä kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin johdolla oli Saksassa kuulemassa maan sodanjohdon suunnitelmia Neuvostoliiton suhteen.
Näitä keskusteluja käytiin Saksan aloitteesta presidentti Risto Rytin ja ylipäällikkö Mannerheimin tieten mutta alempi poliittinen johto oli pidetty pimennossa.
Suomen ja Saksan välinen joukkojen kauttakulkusopimus johti lopulta saksalaisten kuljetuslaivojen saapumiseen suomalaisiin satamiin 7.6.1941.
Saksassa oli tehty 8.kesäkuuta suunnitelma Itämeren ja Suomenlahden sulkemisesta vahvoilla miinotteilla. 21.6. miinalaivat Preussen, Skagerrak, Versailles ja Grille laskivat Ruotsin Öölannin ja Baltian rannikon väliin Wartburg-miinakenttään 500 miinaa ja 300 raivausestettä. Tämä kenttä osoittautui myöhemmin turhaksi, sillä Neuvostoliitto oli vienyt omat aluksensa itään aikaisemmin.
14.6. saksalainen laivaosasto, joka koostui miinalaivoista Tannenberg, Hansestadt Danzig, Brummer, Cobra, Kaiser ja Königin Luise sekä 10 R-bootia (Räumboot, moottoriraivaaja), 6 S-bootia (Schnellboot, moottoritorpedovene), neljä avomerihinaajaa sekä 10 V-bootia (Vorpostenboot, troolarista muutettu vartioalus) tukeutuivat Suomen rannikkoon ja laskivat miinoitteen Apolda (990 EMC-sarvimiinaa ja 1.400 raivausestettä) Örön ja Hiidenmaan väliin. Corbetha-kenttä laskettiin Porkkalan ja Paldiskin välille 400 sarvimiinaa ja 700 raivausestettä.
Tyhjät miinalaivat jäivät toistaiseksi Suomeen odottamaan lisää miinoja Saksasta.
Suomen majakat sammutettiin ja majakkalaivat kutsuttiin pois sijoituspaikoiltaan 22.6.
Toukokuussa 1941 Suojeluskuntain Yliesikunnan suojeluskuntapursi SP 1 (vuodesta 1944 VMV 18) varustettiin Turun Laivastoasemalla 20/60M/39 Madsen-konetykillä.
18.6. VMV 9, VMV 10, VMV 11 ja VMV 17 olivat Helsingin Laivastoasemalla Katajanokalla varusteltavina. Tällöin niihin asennettiin perään paineilmatoimiset torpedoheittimet, keulakannelle tuli nyt 20/60 Madsen-konetykit ja karttapöytiin asennettiin sähkövalot. Alukset liitettiin Moottoritorpedovenelaivueeseen toisena puolilaivueena kapteeniluutnantti Carringin johdolla tunnuksella II/MtvLv (Osasto Carring).
VMV 10 siirtyi 15.6.1941 Helsingistä Tammisaareen.
19.6.Merivartiolaitoksen Ahvenanmaan Piirin päällikkö komentajakapteeni Wrede sai käskyn lähettää kolme vartiomoottorivenettään VMV 1, VMV 15 ja VMV 16 Fagerholmin merivartioasemalle varusteltaviksi.
Samana päivänä lähtivät VMV 1 ja VMV 2 vartiointiin Storklubbeniin Rannikkolaivaston kirjallisen käskyn mukaan.
20.6. saksalainen höyrylaiva Thielbeck toi maahan 100 Philips DR 38 VHF lähetin/vastaanotinlaitetta, 15 kumivenettä ja 15 kumilauttaa.
Näistä radioista osa käytettiin vartiomoottoriveneiden vanhojen kotimaisten lähiradiolaitteiden uusimiseen.
Vartiovenepuolilaivueen veneet VMV 1, VMV 2 olivat 20.6. alistettuna Ahvenanmaan Puolustukselle (AP) Storklubbenissä ja suorittivat tähystystä saaren tähystystornista.
Naantalissa varusteltavina olivat VMV 13 ja VMV 14. Rannikkolaivastoon siirretyt VMV 15 ja VMV 16 olivat panssarilaivojen Ilmarinen ja Väinämöinen mukana Korppoossa 21.6.
Nämä kuusi muodostivat kapteeniluutnantti Smedsin johdolla Varmistuslaivueen toisen puolilaivueen (II/VarmLv).
21.6. VMV 1 ja VMV 2 olivat Kobbarklintarissa, kun ne saivat komentajakapteeni Wredeltä määräyksen siirtyä Nötön länsipuolelle, jossa niiden oli pidätettävä Neuvostoliiton Maarianhaminan konsulaatin kaksi moottoriristeilijää “keinolla millä hyvänsä”. Nämä kaksi moottorialusta liitettiin Merivoimiin Ahvenanmaan Puolustuksen tunnuksilla AP 100 ja AP101 ja ne toimivat Saattajalaivueessa syvyyspommeilla varustettuina sukellusvenejahdissa.
22.6. VMV 2 päällikkönään merivartioerikoismestari Räsänen oli miinalaiva Louhen mukana varmistamassa miinanlaskutehtävää Ledsundin länsipuolella jonka jälkeen vanhalla vartioalueella vuorotellen VMV 1 kanssa
Samana päivänä juuri varusteltu VMV 14 sai käskyn lähteä laskemaan miinakentän, neljä M/12-sarvimiinaa yöllä 21.-22.6.
VMV 5, VMV 6, VMV 8 ja VMV 12 muodostivat Erillisen Laivasto-Osaston (Er.LOs) Vartiomoottoriveneryhmän (VMV-ryhmä) kapteeniluutnantti Viinamäen johdolla (Osasto Viinamäki).
Viinamäki lähti veneineen Helsingin Melkistä 20.6. ja saapui Kuusjoen tienoille valmiina laskemaan kaksi miinakenttää, kuitenkin aikaisintaan yöllä 20.-21.6. siten, että näkyvyyden mukaan salaaminen olisi mahdollista. Alukset pystyivät kukin ottaa miinakiskoilleen neljä M/12 miinaa.
Miinat laskettiin 22.6. aamulla.
Demilitarisoidun Ahvenanmaan miehitys puolustusjoukoilla epäiltyä Neuvostoliiton maihinnousuyritystä vastaan aloitettiin nimellä “Operaatio Kilpapurjehdus”.
Miehitykseen varattu laivaosasto lähti liikkeelle yöllä 22.6. kello 04:30 ja kärjessä oli taas vartiomoottorivene.
Neuvostoliitto aloitti sotatoimet Suomea vastaan pommittamalla neljällä koneella Sottungan edustalla panssarilaivojen Väinämöinen ja Ilmarinen johdolla toiminutta suomalaista laivaosastoa kello 06:15.
Puolustusministeriö ilmoitti sodan Saksan ja Neuvostoliiton välillä alkaneen 22.6.1941 kello 03:00 yöllä.
23.6. VMV-ryhmän veneistä VMV 5 oli Helsingissä korjauksessa, VMV 12 osaston päällikön kapteeniluutnantti Viinamäen kanssa Jussarössä ja VMV 6 ja VMV 8 Porkkalan Tulllandetissa.
24.6. VMV 15 ja VMV 16 otti polttoainetta pienestä rannikkosäiliölaivasta Masut 3, joka oli pakko-otettu Rannikkolaivaston huoltoalukseksi.
Samana päivänä todettiin, että VMV 16 toinen pääkone oli rikki ja veneen piti lähteä Turun Veneveistämölle konekorjaukseen. Matkalla työkonekin petti joten Turussa piti korjata kaksi moottoria.
23.6. VMV 14 vei Turusta miinakalustolaatikon Suomen Höyrylaiva Oy:n Poseidonille, jota varusteltiin apumiinalaivaksi Finnbossa.
24.6. pidätti VMV 10 moottoritorpedovene Vinhan avulla mereen laskeutuneen neuvostoliittolaisen MBR-2-lentoveneen 19 kilometriä Glosholmista. VMV 17 tuli vielä avuksi ja kaksi muuta lentovenettä syöksyi suomalaisia kohti kuitenkaan ampumatta.
25.6.1941 pääministeri Rangell totesi Suomen olevan jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa ja sota julistettiin kesäkuun 26. päivä.
Vartiomoottoriveneet aloittivat kolmannen sotansa!
Jatkosota 25.6.1941
Hangon vuokraaminen Neuvostoliitolle jakoi Suomenlahden kahteen osaan.
Vuodesta 1940 lähtien oli Neuvostoliitto rakentanut Hankoon voimakkaan sotilastukikohdan lentokenttineen.
Rannat miinoitettiin ja useita kiinteitä rannikkotykistöasemia rakennettiin. Voimakkaimmat yksiköt alueella olivat kuitenkin kaksi rautatietykistön yksikköä, järeän patterin kolme 305 mm Obuhov-kanuunaa pystyi ampumaan lähes 50 kilometrin etäisyydelle merelle, kevyemmänkin 180 mm kranaatit ylsivät 34 kilometrin päähän.
Hangon satama toimi laivastovoimien päätukikohtana ja sinne oli sijoitettu sukellusveneitä, moottoritorpedoveneosasto sekä voimakkaita MO-luokan vartiomoottoriveneitä ja erilaisia apualuksia.
Hangosta suoraan etelään oli noin 60 kilometrin päässä Osmussaari, jossa oli useita rannikkotykistön kiinteitä pattereita. Voimakkain näistä oli Tahkunan 180 mm kaksiputkinen tornikanuuna, jonka kantama oli jopa 34 kilometriä.
Näin Hangon ja Osmussaaren raskaat ja järeät tykit sulkivat Suomenlahden suun.
Tallinnan laivastotukikohdasta käsin toimivat vanhat mutta voimakkaasti uudistetut taistelulaivat Marat ja Oktjabrskaja Revoljutsija, hävittäjälaivoja sekä sukellusveneitä.
Lännemmässä toimi risteilijä Kirovin johdolla lisää hävittäjälaivoja ja moottoritorpedoveneitä.
Punaisen lipun kunniamerkillä palkittu Neuvostoliiton Itämeren laivasto määrättiin 21.6.1941 korkeimpaan toimintavalmiuteen.
Saksalaiset miinalaivat
25.-26.6. laski miinalaiva Brummer 100 sarvimiinaa ja 50 raivausestettä Osmussaaren luo ja 3.7. Apoldan länsipuolelle saman määrän. S-bootit ja R-bootit laskivat 90 pohjamiinaa Viron rannikolle strategisiin paikkoihin.
Heinäkuun 7. päivä toi miinalaiva Preussen Turkuun 150 miinaa lisää ja nämä toimitettiin junalla Helsinkiin.
Tyhjät miinalaivat Tannenberg, Hansestadt Danzig ja Preussen lähtivät Turusta kotimaahansa 8.7. Kaikki kolme tuhoutuivat ruotsalaiseen miinakenttään 9.7. 1941.
Miinalaivat Cobra, Kaiser ja Königin Luise odottivat Helsingissä lisää miinoja.
Saaristomeri ja Ahvenanmaa
Rannikkolaivasto
Toisin kuin talvisodassa, jolloin enimmillään 13 vartiomoottorivenettä oli samaan aikaan laivaston päävoimien eli panssarilaivojen Ilmarinen ja Väinämöinen luona varmistamassa niiden turvallisuutta tarvittiin siihen enää kuusi eli II/Varmistuslaivueen VMV 1, VMV 2, VMV 13, VMV 14, VMV 15 ja VMV 16.
Toisaalta Rannikkolaivasto sitoi kokonaisen osaston eli kaikki kuusi uudehkoa, vuonna 1937 käyttöön otettua Ahven-luokan moottoriveneraivaajaa kulkuväylien varmistamiseen miinoista.
Myös kaikki tykkiveneet eli Uusimaa, Hämeenmaa, Turunmaa ja Karjala olivat Rannikkolaivaston pääosan mukana, kuten oli miinalaiva Louhi, kauppalaivoista muutetut apumiinalaivat Poseidon ja Baltic, höyryraivaajat Rautu ja Vilppula sekä laivaston omat ja siviilistä pakko-otetut hinaajat.
II/Vr.Lv
Varmistuslaivueen toisen divisioonan johdossa jatkoi sen talvisodan aikainen päällikkö kapteeniluutnantti Alpo Lamminen 21.6. asti, jolloin uudeksi päälliköksi tuli kapteeniluutnantti Gunnar Smeds.
Jo sodan ensimmäisenä päivänä lähetettiin kaksi vartiomoottorivenettä Märketin kapeikkoon etsimään Pohjanlahdelle mahdollisesti aikovia vihollisen sukellusveneitä.
27.6. siirrettiin VMV 14 ja VMV 15 Signalskäriin käytettäviksi Ahvenanraumassa sukellusvenepartiointiin ja kaksi venettä suoritti samaa Heligmanissa.
Vähintään kaksi venettä oli panssarilaivojen läheisyydessä muiden ollessa kuitenkin saavutettavissa tarpeen tullen.
Aluksia käytettiin myös päällystön ja viestien kuljettamiseen, merellä kulkevien laivojen ja veneiden tarkastukseen, ilmatähystykseen sekä raivausosastojen varmistamiseen.
Kaikki ajot eivät liittyneet sotatoimiin. 27.8. haki VMV 1 Galtbyn laiturista mukaansa vänrikki Georg Malmstenin ja soittokunnan ja heidät vietiin Turkuun.
Rannikkolaivasto piti usein harjoituksia ja suoritti ammuntaharjoituksia päävoimillaan ja varmistamassa oli usein kaikki irrotettavissa olevat vartiomoottoriveneet kuten heinäkuun alussa tykkiveneiden mukana VMV 1, VMV 2, VMV 13 ja VMV 16.
Kapteeniluutnantti Olavi Peuranheimo määrättiin Varmistuslaivueen toisen puolilaivueen päälliköksi 31.7.1941.
Bengtskär
25.7. kaikui hälytys “ryssä maissa Bengtskärissä”. Saaren puolustajat vetäytyivät suojaan majakkaan ja oma tykistö Öröstä ja Kroköstä ampui saareen 152/45 Canet-tykeillä sirpalekranaatteja. Osasto Auvinen eli tykkiveneet Uusimaa ja Hämeenmaa sekä VMV 13 oli matkalla avuksi.
Högsårassa oli panssarilaivat Ilmarinen ja Väinämöinen, joilta määrättiin VMV 1, VMV 2 ja VMV 16 lähtemään Bengtskärin majakalle 26. heinäkuuta.
VMV 13 ajoi pääkoneilla saaren itäpuolelle ja tykkiveneet aloittivat länsipäässä olevien vihollisten tulituksen. VMV 13 vei oman maihinnousuosaston saareen lähes rantaan, josta soutuveneellä maihin, tykkiveneiden antaessa tulitukea, ampui VMV 13 myös, lähinnä ilmatorjuntakonekiväärillä, sillä Lahti L 34-konetykki ei tahtonut toimia. Merivartija Söderblom haki saaresta vartiomoottoriveneen moottorijollalla kaksi haavoittunutta pois, vaikka sai lihashaavan rintakehään osuneesta luodista.
Tykkiveneet ampuivat lähestyvän vihollisen vartioveneen tuleen ja VMV 13 pelasti vedestä 16 vihollista. Kun tykkiveneet poistuivat jäivät VMV 13 ja VMV 15 vartioon ja saivat päällensä vihollisen pommisateen. VMV 13 sai lukuisia osumia sirpaleista mutta se ajoi silti kolme matkaa Bengtskärin ja Örön linnakkeen välillä vieden saaresta haavoittuneita ja vankeja ja tuoden sinne lisää puolustajia.
VMV 2 oli myös paikalla mutta sen osuudeksi jäi ilmatorjunta ja sukellusvenevarmistus.
VMV 13 määrättiin 28.7. Turkuun korjaukseen ja alus nostettiin telakalle.
VMV 1 ja VMV 16 olivat tuolloin lähivartiossa Bengtskärin majakan pohjoispuolella.
VMV 15 ja VMV 16 varustettiin Turussa 23.8. miinakiskoilla ja 25.8. ne laskivat miinoituksen “Manu” Hangon sisäänmenoväylällä Russarön länsipuolella VMV 2:n varmistaessa.
Samat miinoittajat olivat asialla 29.8. miinoituksen “Muna” laskussa neljällä raskaalla saksalaisella RMA-magneettimiinalla ja 1.9. ne laskivat “Namu”-miinoitukseen kaksi saksalaista 1100 kiloa painavaa RMA-magneettimiinaa sekä 4 myös saksalaista S/38 sarvimiinaa.
27.8. VMV 1 luotsasi hinaaja Forbyn ja Laivastoaseman maalilaivan “numerohinaaja” 764:n luo ja otti VMV 16:lta nopean maalin, jota panssarilaivat ampuivat vartiomoottoriveneen hinatessa sitä.
3.9. panssarilaivat suorittivat “Lihakeiton” eli raskaan tykistön ammunnan Hangon vuokra-alueelle tulittaen raskaita ja järeitä vihollispattereita, satamaa ja ratapihaa.
Varmistamassa oli VMV 1, VMV 14 ja VMV 16.
Ilmarinen ja Operaatio Beowulf
Panssarilaivat Ilmarinen ja Väinämöinen mukanaan VMV 1 ja VMV 14 saapuivat Paraisten portille.
10.9.1941, josta siirtyivät Utöön.
Paikalle oli kerätty 9.9.jäänsärkijät Tarmo, Jääkarhu, Voima, satamajäänsärkijä Herkules ja saattaja Rauma sekä kaikki 5.Rannikkoprikaatin ja Turun Laivastoaseman liikenevät raivaajat, hinaajat sekä proomut alusmäärää lisäämään.
Seuraavana päivänä paikalle siirtyi saattaja Turku ja jäänsärkijä Murtaja.
13.9. Turun Laivastoasemalta tuli lisäksi hinaajat 761 ja Inge sekä höyrylaiva Aranda.
Saksalaisten laatimaan Viron suurten saarien maihinnousuun liittyvä harhautusoperaatio “Beowulf” oli alkamassa 13.9. kunhan paikalle saataisiin saksalainen laivaosasto kello 15:00 mennessä.
Suomalaisia ja saksalaisia aluksia oli yhteensä 44.
Osasto lähti merelle siten, että Ilmarinen kulki kärjessä ja Väinämöinen perässä VMV 1 varmistuksena etuoikealla.
Kapteeniluutnantti Peuranheimo johti varmistajia VMV 16:lla, muut veneet olivat VMV 1, VMV 14 ja VMV 15.
Väinämöinen lähetti sanoman Merivoimien Esikuntaan kello 22:35, jonka mukaan 20:31 oli Ilmarinen räjähtänyt ja uponnut.
Aivan lähellä ollut VMV 1 luutnantti Peltosen komennossa ajoi keulansa kiinni kaatuneen Ilmarisen keulaa ja poimi 57 miestä aluksen päältä sekä yhden merestä ja toimitti heidät Väinämöiselle.
VMV 16 pelasti jollallaan merestä 51 miestä.
273 upseeria ja miestä kuoli panssarilaivan mukana.
14.9. olivat Väinämöinen sekä VMV 1 ja 14 ja sairaalalaiva Seagull II Högsårassa, VMV 15 ja 16 suorittivat vielä epätoivoisia tarkastuksia uppoamispaikalla ja kun mitään ei löytynyt saapuivat ne Högsåraan muiden luo.
Seuraavana yönä räjähti Katajanokalla Helsingissä kolme saksalaista R-bootia ja sabotaasiepäilyt alkoivat.
24.9. saapui Ledsundiin Ahvenanmaalle voimakas 27-aluksinen saksalaisosasto taistelulaiva Tirpitzin johdolla mutta ne poistuivat saman tien, kun tieto molempien Punalaivaston taistelulaivojen Marat ja Oktjabrskaja Revolutsija vaurioitumisesta tuli ilmi. Oliko suomalaislaivat olleet vain syöttejä isomman saaliin toivossa?
Panssarilaiva Ilmarisen tuhoutumisen jälkeen Rannikkolaivasto pyrki suojaamaan jäljelle jäänyttä Väinämöistä ja Varmistuslaivueen vartiomoottoriveneet toimivat samalla merialueella lippulaivan kanssa.
18.10. osasto sai tiedon, että Borstön luona on vihollisen suuri moottoritorpedovene ajanut maihin. VMV 2 ja VMV 16 lähtivät paikalle ja löysivät veneen ja pidättivät miehistön mutta alus oli niin vahvasti kiinni, ettei sitä saatu irroitetuksi. Vene, tyyppiä D-3 tunnukseltaan TKA 52 pelastettiin, korjattiin ja 1942 liitettiin Moottoritorpedovenelaivueeseen nimellä Vasama.
Helsingissä ollut saksalainen osasto, johon kuului miinalaivat Cobra ja Kaiser sekä 3 R-bootia (Räumboot, moottoriraivaaja) ja 5 S-bootia (Schnellboot, moottoritorpedovene) haluttiin siirtää Hangon ohi Turkuun 11. marraskuuta.
Osaston yhteysupseeriksi valittiin idässä toimineen Moottoritorpedovenelaivueen toisen puolilaivueen päällikkö kapteeniluutnantti Carring. Osasto saapui 12.11. Öröön, josta mukaan liittyi kauppalaivat Corona ja Regina. Carring toimi loppuvuoden Varmistuslaivueen vartiomoottoriveneiden mukana.
21.11. kaikki käytössä olevat Varmistuslaivueen vartiomoottoriveneet VMV 1, VMV 14, VMV 15 ja VMV 16 lähtivät kapteeniluutnantti Peuranheimon johdolla partiomatkalle Morgonlandetiin jonomuodossa.
Seuraavana päivänä VMV 1 tapasi ulkomerellä miinalaiva Riilahden, josta otettiin neljä haavoittunutta saksalaista ja vielä saksalaishinaaja Passatilta kaksi lisää ja vene ajoi täydellä vauhdilla sairaalalaiva Seagull II:n luo. Sairaalalaivalta otettiin kuusi potilasta vietäväksi Turkuun, samalla jätettiin hoitoon oma loukkaantunut konemestari.
Toinen suuri saksalainen avomerihinaaja Föhn ajoi 22.11. miinaan, jolloin 16 miestä hukkui ja 6 haavoittui. Ensimmäisenä paikalle ehti VMV 1 ja VMV 14, jotka aloittivat haavoittuneista huolehtimisen.
Marraskuun loppupuolella muodostettuun Osasto Treufelsiin, johon kuuluivat miinalaivat Riilahti ja Ruotsinsalmi sekä voimakkaat saksalaiset avomeriraivaajat M 4 ja M 7 (M-boot, Minensuchboot) liitettiin VMV 15 miinantuhoajaksi. Osasto raivasi saksalaisilla yhden aluksen vetämillä raivauskalustoilla (MRK 1 Y/41) saksalaiseen Corbetha-miinakenttään Porkkalan lounaispuolella turvallista väylää omien alusten kulkua varten. Os. Treufels suoritti myös kauppalaivojen saattoraivausta. Raivausosastoon liittyi kapteeniluutnantti Carringin johdolla vielä VMV 1 ja VMV 13, joka oli nyt lännessä omiensa joukossa.
3.12. lähtivät VMV 2 ja VMV 16 ja ryhmä moottoriveneitä Öröstä Morgonlandetin kautta Russaröön viemään maihinnousuryhmän Russaröön, josta toivat palatessaan 20 sotavankia Öröön.
Idässä puiset raivaajat ja moottoritorpedoveneet määrättiin nostettavaksi maihin 13.11. meren jäätymisen takia mutta vartiomoottoriveneet toimivat vielä jäisissä olosuhteissa.
Helsingin ja Porkkalan väylällä Riilahden ja Ruotsinsalmen mukana ollut VMV 1 ei enää 9.12. pystynyt kulkemaan muuten kuin miinalaivojen avaamassa väylässä.
Örössä olevat VMV 2, VMV 14 ja VMV 16 saapuivat 11.12. hinaaja Katajaluodon avustamina Turun Veneveistömölle telakoitaviksi.
Vielä 11.12. osallistuivat VMV 1, VMV 13 ja VMV 15 Osasto Treufelsin mukana höyrylaiva Porto Alegren saattamiseen Turkuun. Seuraavana päivänä kapteeniluutnantti Peuranheimo antoi puhelinmääräyksen ajaa omin konein jään reunaan, josta jäänsärkijä Apu auttaa Turkuun, jonne
VMV 1, VMV 13 ja VMV 15 saapuivat 12.12. Aluksia alettiin laittaa talvikuntoon.
Kun Neuvostoliiton sotavoimat olivat poistuneet Hangosta, Suursaaresta ja Osmussaaresta oli Suomenlahden länsiosa suomalaisten ja saksalaisten hallussa. Läntisimmät vihollisen laivastovoimat olivat Lavansaaressa.
Korjauksessa
Luvattoman usein joku tai jopa useampi vene oli pois palveluksesta erilaisten tekniikarikkojen takia.
Varsinkin Areksen raakaöljymoottorit aiheuttivat edelleen ongelmia mutta sattui myös normaaleja merivahinkoja, kuten pohjakosketuksia ja tietenkin sotatoimista aiheutuneita vaurioita.
Erilaisten teknisten ongelmien takia oli vuoden 1941 purjehduskauden aikana Varmistuslaivueen vartiomoottoriveneistä yksi koko ajan pois käytöstä.
Lisäksi poistui VMV 13 laivueen käytöstä jo 29.8. kun se siirtyi Hangon ohi itään tykkiveneiden Uusimaa, Hämeenmaa, Turunmaa ja Karjala mukana miinalaivojen Ruotsinsalmi ja Riilahti avustuksella.
Jo 24.6. VMV 16 oli lähdössä pääkoneen korjaukseen kun työkonekin meni rikki. Vene pääsi ainoalla ehjällä eli toisella pääkoneella Turun Veneveistämölle korjaukseen, joka kesti 5 päivää.
VMV 1 sai 4.7. lievän pohjakosketuksen Höglandissa ja nostettiin Turussa telakkaan, jolloin todettiin kaikkien potkureiden lapojen vaurioituneen. Tämä korjaus kesti kaksi päivää mutta ongelmilta ei vielä oltu vältytty.
Sodan kolmannella viikolla 12.7. VMV 13:lla oli ongelmia oikean pääkoneen kytkimessä eikä Turun Veneveistämö joutanut asiaan puuttumaan sillä siellä oli jo VMV 1 kahden päivän korjauksessa vasemman pääkoneen potkurin aiheuttaman tärinän takia.
Crichton-Vulcanin telakalla vierähti melkein kaksi viikkoa, sillä myöskään veneen sumutuslaite ei toiminut.
Lopulta vanha aluksen omalla 24 voltin sähköjärjestelmällä toiminut sumutuslaitteen pumppu vaihdettiin polttomoottorikäyttöiseen Albin-moottorilla toimivaan laitteeseen. Nämä Albin-bensiinimoottorilla toimivat sumutuslaitteet korvasivat pian kaikki vanhat järjestelmät kaikissa vartiomoottoriveneissä.
17.7. VMV 16 joutui Turun Veneveistämölle kuudeksi päiväksi konekorjaukseen.
VMV 16 sai pohjakosketuksen 29.heinäkuuta, yhden potkuriakselin vääntyminen korjattiin kahdessa päivässä.
20.8. nostettiin VMV 16 kahdeksi päiväksi telakalle Turussa. 9.10. vene saapui Turkuun kaikuluotaimen poistoa varten.
VMV 2 kävi 27.7. parin päivän konekorjauksessa Turun Veneveistämöllä ja vielä heinäkuun lopulla se vietti neljä päivää keskikoneen puhdistuksessa panssarilaiva Ilmarisen vierellä.
VMV 13 oli korjattavana Turussa Bengtskärin taistelussa 26.7. saamiensa vaurioiden vuoksi viisi päivää, jolloin potkuriakselin laakeripukki korjattiin ja rungon sirpalevaurioit paikattiin.
Kesäkuun viimeinen vaihdettiin VMV 1:n alkuperäinen vuodelta 1930 ollut Madsen-konetykki toiseen eli 20/60 M/39 aseeseen. 21.8. alus oli Turussa asehuollon, kompassin tarkastuksen ja nopeuskoeajon takia neljä päivää.
Syyskuun puolivälissä VMV 1 vietti työkoneen puhdistuksessa, veneen kunnostuksessa ja kompassintarkastuksessa kaikkiaan 9 päivää ja vielä 23.10. kului neljä päivää vihollishävittäjien tulen aiheuttamien vaurioiden korjauksessa, Maxim-konekiväärin vaihtamisessa Vickers-aseen sekä 10 mm panssarilevyjen asentamisessa polttoainesäiliöiden suojaksi.
Lokakuussa VMV 14 vietti viisi päivää Turussa korjauksessa Veneveistämöllä ja Crichton-Vulcanilla.
Lokakuun 22. kaikki Varmistuslaivueen toisen divisioonan viisi venettä olivat yhtä aikaa Turussa korjattavana tai huollettavana!
VMV 14 valmistui 24.10. ja VMV 16 toisen pääkoneen korjaus oli tehty 25.10.
VMV 15 oli ajanut karille Idskärin luona 26.10. ja vietti 5 päivää korjauksessa.
Pisimmän ajan remontissa vietti VMV 2 , kun se oli ensin pääkoneen korjauksessa Turun Veneveistämöllä 30.8.-1.10. ja vielä sen jälkeen vihollishävittäjien pommitus- ja konetykkitulen aiheuttamien vaurioiden takia 21.10 alkaen 28.11. asti Veneveistämöllä ja Crichton-Vulcanilla Turussa. Tämäkään ei riittänyt, sillä joulukuun alussa meni vielä kolme päivää pääkoneitten laakerivikojen takia Väinämöisen sivulla. Kaikkiaan vene oli pois laivuekäytöstä puolitoista kuukautta.
Aseiden vaihto
Veneiden alkuperäiset, jo Merivartiolaitoksen ajalta periytyneet Madsen ja Lahti konetykit olivat tositilanteessa kovin epäluotettavia.
Ensimmäisenä uuden aseen sai VMV 1 31.7. kun alkuperäinen vuodesta 1930 käytössä ollut 20/60 M/30 korvattiin uudella 20/60 M/39 konetykillä ja Maxim-ilmatorjuntakonekivääri vaidettiin 7,7 mm Vickersiin 24.10.
Helsinkiin elokuun lopulla siirtynyt ja Moottoritorpedovenelaivueen toiseen puolilaivueeseen liitetty VMV 13 sai entisen Lahti L-34 tykkinsä tilalle syyskuun puolivälissä uuden 20/60 Madsen/39 aseen.
Turussa konekorjauksessa ollut VMV 16 pystyi ampumaan ilmahälytyksen aikana L-34 tykillään vain neljä laukausta kesäkuun lopulla ja ase korvattiin 31.7. Turussa uudella 20/60 M/39 konetykillä.
VMV 15 vaihtoi vanhan L-34 aseensa uuteen 20/60 Madseniin 15.10.
Lentohyökkäyksen aikana panssarilaivoja vastaan 22.7. VMV 2:n vuoden 1930 Madsen toimi vain kertatulella ja uuden Madsenin mallia M/39 vene sai 28.10.
Viimeisenä uudet ilmatorjunta-aseet sai VMV 14 24.10. ja vene suoritti harjoitusammunnan 2.11. M/39 Madsenilla ja Vickers-konekiväärillä.
20.12.1941 veneiden talvitelakoinnin yhteydessä Varmistuslaivueen vartiomoottoriveneet luovuttivat kuusi 20/60 M/39 Turun Laivastoaseman tykkivarastoon, josta ne siirrettiin talven ajaksi maihin tilapäisiin ilmatorjuntayksiköihin.
Suomenlahti
Erillinen Laivasto-osasto (Er.Los.)
Hangon itäpuolella Merivoimien voimakkaimmat yksiköt jatkosodan alussa olivat Helsingin Laivastoasema ja komentaja Enkiön johtama Erillinen Laivasto-osasto (Er.LOs), johon kuului Sukellusveneryhmän pienet sukellusveneet Vesikko ja Saukko, Miinalaivueen uudet miinalaivat Riilahti ja Ruotsinsalmi, vanha miinalaiva Louhi sekä monitoimialukset Pukkio ja Porkkala, jotka pystyivät miinoittamaan, raivaamaan ja toimimaan yhdysaluksina. Lisäksi oli joitakin vanhoja T-veneitä (Teplokhod-luokka) rannikkomiinoituksia varten. Uudet Kuha-luokan moottoriraivaajat olivat rakenteilla Porvoossa.
Moottoritorpedovenelaivueeseen (Mtv.Lv) kuului seitsemän jo vanhaa alusta joista yksi tai useampia oli koko ajan pois käytöstä.
Näitä vahvistamaan oli neljä vartiomoottorivenettä varustettu apumoottoritorpedoveneiksi, oppia oli saatu jo 1938 sekä talvisodan aikana.
VMV 9, VMV 10, VMV 11 ja VMV 17 varustaminen italialaisilla, paineilmalla toimivilla torpedon sivuheittimillä ja torpedotähtäimillä aloitettiin Helsingin Laivastoasemalla 18.6. Samalla veneet saivat uudet 20/60 Madsen konetykit ja Vickers-ilmatorjuntakonekiväärit, myös syvyyspommien ripustimia asennettiin.
Tämän osaston eli Moottoritorpedovenelaivueen toisen puolilaivueen Osasto Carringin päällikkönä toimi kapteeniluutnantti Holger Carring.
Vartiomoottoriveneryhmän (VMV-R) päällikkönä toimi kapteeniluutnantti Viinamäki ja se tunnettiin Osasto Viinamäen nimellä. Osastoon kuuluivat VMV:t 5, 6, 8 ja 12.
VMV 6:een vaihdettiin 25.6. ehjä 20/60 L, kuten Merivoimat asetta nimitti eli vanha Merivartiolaitoksen aikainen L-34 toiseen samanlaiseen viallisen tilalle Helsingin Laivastoasemalla mutta tämä korvattiin pian Madsenilla.
Jatkosodan toisena päivänä annettiin Viinamäelle käsky siirtyä ryhmänsä kanssa Porkkalan Tulliniemeen.
Tehtävänä oli toimia miinalaivojen Riilahti ja Ruotsinsalmi lähivarmistuksena miinakenttä
“Kuolemanjärven” laskussa. Kaukosuojana toimi saksalaisia S-booteja sekä R-booteja.
Miinalaivat ja VMV:t tulivat takaisin Jussarön ja Bågaskärin välistä kello 03:00.
27.6. lähti yksi moottoritorpedovene ja kaikki Carringin vartiomoottoriveneet tiedusteluun alueelle Pellinki-Kalbådagrund-Stenskär-Suursaaren pohjoiskärki-Pellinki.
Seuraavana yönä VMV-ryhmä partioi Porkkalan kapeikossa, jolloin kahden veneen kimppuun tehtiin kaksi lentohyökkäystä, onneksi ilman vaurioita.
Uusien sumutuslaitteiden asentaminen kahteen Carringin veneeseen vei aikaa vuorokauden ja yhteen asennettiin torpedotähtäintä.
Tämän takia Carringin veneistä vain VMV 9 oli käytettävissä ja partiomatkalle kahden mtv:n kanssa lähti VMV-ryhmän VMV 8 reitille Pellinki-Isosaari-Helsingin matala-Kalbådagrund.
VMV 8 oli juuri hakenut miinakiskonsa Helsingin Laivastoasemalta.
Yöllä vartiomoottoriveneiden kimppuun hyökkäsi vihollisen pommikoneita Söderskärin eteläpuolella pudottaen 16 pommia. Luutnantti Mäkelä haavoittui vaikeasti ja VMV 9 sai pieniä vaurioita.
Miinalaivat Ruotsinsalmi ja Riilahti laskivat miinakenttä “Valkjärven”, 200 sarvimiinaa Pärispean edustalle ilman VMV-suojaa.
VMV-ryhmä siirtyi Porkkalasta Helsinkiin kahdeksi päiväksi korjaamaan koneitaan.
Merivoimien suunnitelmissa oli siirtää Rannikkolaivasto Suomenlahdelle ja tätä varten tehtiin suunnitelma lähteä idästä raivaten vastaan miinalaivojen Ruotsinsalmi, Riilahti, Pukkio ja Porkkala sekä VMV-ryhmän kanssa. Operaatio ehdittiin aloittaa 3.7. mutta keskeytettiin saman tien liian vaarallisena.
Yöllä VMV-ryhmä partioi yhdellä veneellä Kuivasaaren ja Mustan Hevosen välisellä alueella.
10.7. kuljetti Osasto Carring neljällä veneellä vahvan virolaisista koostuvan taistelupartion, neljä upseeria ja 33 miestä Pirttisaaresta Kolga-lahteen kuuden Helsingin S-boot-laivueen veneen varmistaessa lännessä ja Osasto Viinamäen idässä Suursaaren ja Vaindlon suunnalla.
Operaatiota varten olivat sukellusvene Iku-Turso ja neljä moottoritorpedovenettä tehneet pohjamiinavaarannon Vergin niemen lähellä ja miinalaivat Riilahti, Ruotsinsalmi, Pukkio ja Porkkala tarkastusraivauksia reitillä.
Samanlainen operaatio, nyt saksalainen iskujoukko Rutjan seudulle keskeytettiin ja veneet vetäytyivät Pirttisaareen sumuttaen vihollisen hävittäjälaivojen tulen takia 14. heinäkuuta.
VMV-ryhmä ja yksi mtv partioivat keskisellä Suomenlahdella Suursaaren ja miinakenttä “Valkjärven” välillä. Tehtävänä oli selvittää vihollisen käyttämät väylät sekä mahdollisesti siirtää vihollisen meriviittoja.
21.7. miinalaiva Ruotsinsalmi laski miinakenttä “Muolaan” “Valkjärvestä” itään 85 miinalla ja 15 raivausesteellä VMV-ryhmän varmistaessa.
Yöllä 23:20 VMV 5 hyökkäsi pinta-asemassa olevaa sukellusvenettä vastaan ja pudotti kaksi syvyyspommia kun sukellusvene teki pikasukelluksen. Jälkimmäisen pommin räjähtäessä kuului vedenalainen räjähdys ja 50 metriä korkea vesipatsas nousi paikasta. Sukellusvene M 97 oli räjähtänyt.
Vain hetkeä myöhemmin hyökkäsi VMV 6 näköputkisyvyydellä kulkevaa sukellusvenettä vastaan kahdella syvyyspommilla. VMV 6:n keulassa havaittiin syvyyspommin räjähdyksen aiheuttama vuoto ja veneen oli poistuttava.
Osasto Carring siirtyi Pellinkiin samana päivänä poislukien VMV 17, joka oli Helsingin Laivastoasemalla vaihtamassa vanhaa aluksen sähköjärjestelmällä toimivaa sumutuslaitetta Albin-bensiinimoottorilla toimivaan. Carringin veneiden torpedoheittimet oli korvattu kahdeksalla syvyyspommin pudottimella tyyppiä SPP/31.
Yksi mtv ja kolme Carringin VMV:tä suorittivat yöllä 23.7. tiedustelua Tiiskerin luona, kun oma hävittäjäkone hyökkäsi kohti ja ampui 50 metrin päästä, onneksi taas selvittiin ilman vaurioita.
Vaurioita syntyi sitten seuraavana päivänä, kun kolme moottoritorpedovenettä oli tiedustelemassa ja kaikki Carringin alukset ilmatorjuntatehtävää suorittamassa välillä Pellinki-Kerissaari, kun vihollisen lentokoneet ampuivat VMV 9:ään ja VMV 10:een 20 osumaa veneiden säilyessä toimintakuntoisina..
Samaan aikaan VMV-ryhmä oli varmistamassa miinalaivojen raivausta itäisellä Suomenlahdella Somerin korkeudella.
Osasto Viinamäen neljä venettä VMV 5, VMV 6, VMV 8 ja VMV 12 saapuivat Kirkonmaahan Kotkan edustalle 24.7.
25.7. Mtv-laivueen emälaiva von Döbeln, kolme mtv ja kaikki neljä vartiomoottorivenettä siirtyivät yöllä Pellingistä Villingin itäpuolelle, jossa veneet suorittivat tiedustelua.
VMV 9, VMV 10, VMV 11 ja VMV 17-veneistä otettiin torpedoheittimet pois ja tilalle asennettiin 8 syvyyspommipudotinta samana päivänä.
VMV-ryhmä siirtyi Risholmaan. 29.7. määrättiin kaksi näistä veneistä, VMV 5 ja VMV 6 siirtymään Kirkonmaahan varmistamaan raivausta.
VMV-ryhmän veneet VMV 5 ja VMV 12 törmäsivät toisiinsa kesken TK-kuvaajan (Päämajan Tiedoituskomppania) filmausta. Syyksi osoitettiin luutnantti Erosen ohjailuvirhe. Veneet pysyivät laivuekäytössä mutta pahemmin taisi kärsiä VMV 5, sillä sen runkolinjan yläosaa muutettiin myöhemmin reilusta.
Mtv-laivueen mtv:t ja VMV:t siirtyivät heinäkuun viimeinen päivä Helsinkiin, josta jatkoivat 2.8. Strömsöön kautta Inkoon saaristoon.
Carringin veneet pääsivät 4.000 metrin päähän Hangosta lähtenyttä vihollisen saattuetta kun 28 lentokonetta kävi niiden kimppuun. Veneisiin tuli paljon reikiä ja kaksi miehistön jäsentä kaatui, kaksi haavoittui.
Tästä syystä 5.8. kaikki Carringin veneet saivat ikkunoihinsa 12 mm panssarilevyt, joissa oli vain kapea tähystysrako. 9.8. Samanlaiset oli asennettu myös lännessä toimineisiin veneisiin.
VMV 11 ja VMV 17 saivat uudet Madsenit kun entisissä oli tapahtunut putkiräjähdys. VMV 10:n Madsenin putki oli laajentunut käyttökelvottomaksi.
Torpedoheittimet palautettiin taas 17.8. veneisiin VMV 10 ja VMV 17.
VMV-ryhmän veneet VMV 5, VMV 6, VMV 8 ja VMV 12 siirtyivät Kymin Kirkonmaahan.
Suomalaiset miinalaivat Riilahti ja Ruotsinsalmi ja miinavene Miina sekä saksalaiset miinalaivat Cobra, Kaiser, Königin Luise ja neljä R-bootia kylvivät 8.-26.8. Jumindan miinakenttään yli 1300 lisämiinaa sekä 300 raivausestettä.
18.8. saksalaiset saivat Juminda-niemeen kolme 170 mm tykkiä, jotka pystyivät ampumaan merelle jopa 22 kilometrin päähän ja vielä 20.8. neljä 105 mm kanuunaa, joiden kantama oli 14-18 kilometriä
Lisäksi Luftwaffella oli tarpeeksi lentokoneita merialueen peitoksi.
Neuvostoliitto antoi luvan Tallinnan tyhjentämiselle 26.8.1941, laivoja lastattiin ja evakuointisaattueita koottiin kaupungin edustalla kovalla kiireellä.
Myös Hangosta ja vielä vihollisen miehittämästä Osmussaaresta oli syytä päästä pois.
Viipurinlahti oli ylitetty ja Viipurinlahden saaret saavutettu 24.8. Vihollisella oli kiire päästä pois sielläkin.
VMV-ryhmän kaksi venettä VMV 5 ja VMV 6 siirtyi 24.8. Helsingistä Kuorsaloon, joka tulisi toimimaan niiden tukikohtana. Kirkonmaassa oli jo VMV 8. Helsinkiin jäi vielä VMV 12, joka saapui 28.8.
VMV 5, VMV 6 ja VMV 8 ottivat kukin T-veneestä neljä M/12 sarvimiinaa ja lähtivät täydentämään Tarantsoffin matalan miinoitusta.
Merivoimien Esikunta elvytti taas 3.7. kerran peruutetun suunnitelmansa saada tykistöaluksia Hangon ohi Suomenlahdelle ja ilmoitti, että miinalaivaryhmä Riilahti ja Ruotsinsalmi lähtevät raivaamaan väylää tykkiveneille. Operaatio “Häämatka”, kuten Hangon ohitusta nimitettiin peruutettiin 25.8. ja taas kerran 26.8.
27.8. Laivaston Esikunta pyysi ilmasuojaa “Häämatkan” ajaksi ja saksalaiset lupasivat Malmin lentokentällä olevat Junkers JU-88 koneet käytettäviksi.
Tykkiveneet lähtivät Öröstä miinalaivoja vastaan mutta palasivat, sillä edellä raivaavat saksalaisraivaajat eivät pystyneet tehtäväänsä merenkäynnin takia.
Miinalaivaryhmä löysi tykkiveneet Öröstä ja itään lähdettiin siten, että miinalaivat raivasivat edessä saksalaisilla Y-kalustoillaan ja tykkiveneet seurasivat vanavesijonossa perässä. Kaikkein viimeisimmäksi oli otettu VMV 13 mahdollisia pelastustehtäviä varten.
29.8. kello 11:45 olivat tykkiveneet, miinalaivat ja VMV 13 turvallisesti Helsingin sotasatamassa, josta siirtyivät pian Kuorsaloon jossa alistettiin suoraan Merivoimien komentajalle.
Osasto Carring sai 29.8. määräyksen toimia tavallista idempänä koska 5 saksalaista S-bootia menee tavalliselle toiminta-alueelle. Tällöin Carring totesi vihollisen ryhtyneen evakuointikuljetuksiin Viron satamista. Merellä laskettiin 123 alusta matkalla itään.
Luutnantti Smolander torpedoi Kalbådagrundin eteläpuolella kolmimastoinen m/aux Atan ja Osasto Carring kaappasi kaksi hinaajaa I-18 ja Paldiski, joista otettiin vangiksi 32 venäläistä ja 16 virolaista.
VMV 17 pyysi lupaa päästä koneen puhdistukseen Helsinkiin ja tähän myönnyttiin.
30.8. Carringin veneet pelastivat mereltä ajelehtivan 250 tonnin proomun, jossa oli arvokas lasti.
Jumindan miinasulussa tuhoutui yhdessä yössä yli 50 laivaa. Kaikkiaan miinat veivät pohjaan 68 alusta ja 16.000 henkeä. Pääosa tuhoutuneista laivoista oli neuvostoliittolaisia ja virolaisia siviilialuksia, Punainen Itämeren Laivasto jätti ne oman onnensa nojaan ja suojeli ainoastaan sotalaivojaan, joista pääosa pääsi sulun läpi raivaajien avulla.
Päivien perästä Suomenlahden rannoille huuhtoutui laivojen romua ja hukkuneiden ruumiita.
Vielä elokuun lopulla VMV 9 vaihtoi torpedoheittimet paikalleen ja seuraavana päivänä VMV 11 konepuhdistuksen jälkeen otti torpedoheittimet mutta meri oli tyhjä maaleista, kun osasto partioi ja tiedusteli Loviisan eteläpuolelta Suursaareen asti.
14.9.1941 saatiin tieto Ilmarisen uppoamisesta edellisenä iltana sekä R-bootien räjähdyksestä Katajanokalla. Carring siirsi varmuuden vuoksi veneensä pois laivastoasemalta Pellinkiin alusten saaden vain pieniä vaurioita.
VMV 13 liitettiin Osasto Carringiin ja sen vanha L-34 vaihdettiin M/39 Madseniin.
Uusi organisaatio
Määräys siirtymisestä “taktilliseen tilapäisjaoitukseen” astui voimaan 17.9. kello 06:00.
Osasto E (Os.E), joka oli nimetty komentajakapteeni Enkiön mukaan koostui 2. Tykkiveneryhmästä (2.Tyv.R), johon kuului tykkiveneet Turunmaa ja Karjala, Moottoritorpedovenelaivueen ensimmäisestä puolilaivueesta, Laivue V:stä eli VMV-ryhmästä VMV 5, VMV 6, VMV 8 ja VMV 12 ja siihen liitetystä sotasaalisvartiotykkiveneestä VTV 1, Miinaveneryhmästä (T-veneet) sekä Yhdysalusryhmästä (Ya.R) Pukkio ja Porkkala.
Osasto P (Os.P), komentajakapteeni Pukkila, koostui 1.Tykkiveneryhmästä (1.Tyv.R), tykkiveneet Uusimaaa ja Hämeenmaa, Moottoritorpedovenelaivueen toisesta puolilaivueesta (II/Mtv.Lv) käsittäen VMV 9, VMV 10, VMV 11 ja VMV 17 ja Miinalaivaryhmästä (Mil.R) Ruotsinsalmi ja Riilahti.
Osasto E. toiminta-alueeksi määriteltiin aluksi Virolahden saaristo ja Viipurinlahti ja Suursaaren itäpuoli.
Osasto P. toimi Helsingin ja Pellingin suunnalla ja Suursaaren länsipuolella Kalbådagrundin ja Jumindan miinasulusta vastaten.
Miinalaiva Königin Luise ajoi vihollisen muutaman miinan vaarantoon 25.9. vahvistaessaan Jumindan miinakenttää ja upposi melkein koko miehistönsä kanssa, vain parikymmentä noukittiin pelastuslautoilta turvaan.
Toiminta merellä oli hiljaista, vihollisen laivastovoimia ei näkynyt. Ainoastaan sukellusvene-etsintä Suomenlahdella oli aktiivista ja se järjestettiin yhdessä saksalaisten kanssa.
9.10. Miinalaivayhmä ja kolme Carringin venettä suorittivat tarkastusraivausta Helsingin ulosmenoväylillä, miinoja ei löytynyt.
Osasto Carringin veneet järjesteltiin 14.10. uudelleen. Kaksi venettä eli Ryhmä Herlevin VMV 10 ja VMV 11 jäi Strömsöhön, Ryhmä Linkopuun VMV 9 ja VMV 17 olivat Helsingissä.
Osastot vaihdettiin tarvittaessa keskenään Carringin käskystä ja 18.10. Linkopuu meni vuorollaan Strömsöhön Herlevin päästessä Helsinkiin huoltoon.
VMV-ryhmän veneet VMV 5, VMV 6, VMV 8, VMV 12 ja VTV 1 olivat 19.10. Kuorsalossa tykkiveneiden Turunmaa ja Karjala mukana.
Helsingissä olivat VMV 10, VMV 11 ja osastoon liitetty VMV 13 tykkiveneiden Uusimaa ja Hämeenmaa kanssa, Linkopuun VMV 9 ja VMV 17 olivat Skälössä.
Osasto Viinamäen (VMV-R) veneet toimivat pääasiassa idässä Koiviston saarten läheisyydessä varmistaen raivauksia ja suorittaen stretegisia miinoituksia.
VMV-ryhmän veneet VMV 8 ja VMV 12 saivat vanhojen Lahti-34-tykkiensä tilalle uudet M/39 Madsenit ja Carringin VMV 10 sumutuslaite vaihdettiin polttomoottorilla toimivaan.
Lokakuun lopulla Carringin VMV:t suorittivat partiointia Helsingin ja Tallinnan välillä.
Osasto Pukkilan miinalaivat yhden tykkiveneen ja kolmen VMV:n tukemana suorittivat Jumindan miinasulun täydennyksen nimellä “Seesjärvi” 12.11.
Kun Tallinna oli nyt saksalaisten hallussa kuljettivat rahtilaivat Porto Alegre ja Hohenhörn Baltiasta saatua sotasaalista Helsinkiin, pääasiassa rautatiekalustoa. 13.11. Osasto Pukkila varmisti Porto Alegren siirtymisen Tallinnasta Helsinkiin ja Hohenhörnin suorittaessa päinvastaisen matkan yhtä aikaa ja nyt saattamassa oli voimakas osasto, tykkiveneet Uusimaa ja Hämeenmaa sekä kokonaista 8 vartiomoottorivenettä.
Idässä meri jäätyi ja puurunkoiset raivaajat ja moottoritorpedoveneet telakoitiin, mutta vielä luutnantti Smolander lähti merelle mukanaan VMV 9 ja VMV 17 tarkastamaan merellä olevan vihollisaluksen, jonka lasti kiinnosti Merivoimia.
1.12. Pukkilan tykkiveneet ja VMV 9, VMV 11, VMV 13 ja VMV 17 ja kaksi saksalaista Vorpostenbootia olivat ulkovartiossa.
Osasto E. ja Osasto P. yhdistettiin takaisin Erilliseksi Laivasto-osastoksi 10.12. ja Suomenlahden veneet VMV 5, VMV 6, VMV 9, VMV 10, VMV 11, VMV 12 ja VMV 17 saapuivat Helsinkiin talvehtimista varten.
Kotkassa talvehti VMV 8.
Talvella 1942 oli Merivoimien Esikunnassa todettu vartiomoottoriveneiden kyky sota-aluksina ja siellä tehtiin useampiakin suunnitelmia niiden tulevaa käyttöä varten.
Meri oli tyhjä vihollisista eikä vartiomoottoriveneitä enää tarvittu torpedoaluksina, sillä Laivasto oli saamassa kolme sotasaalisvenettä riveihinsä kun Borstöstä rannalta saatu TKA 52, Neuvostoliittolaisen D 3-luokan suuri puinen vene oli saatu kunnostettua ja liitetty moottoritorpedolaivueeseen nimellä Vasama.
Lisäksi ehjimmät neljästä Koiviston saarilta kokonaisena löydetyistä neuvostoliittolaisista alumiinirunkoisista G-5-moottoritorpedoveneistä oli kunnostuksessa ja liitettiin kesällä Moottoritorpedovenelaivueeseen nimillä Vihuri (TKA 141) ja Viima (TKA 63). TKA 64 ja TKA 65 kannibalisoitiin ehjempien varaosiksi.
Italiasta oli ostettu viisi modernia Baglietto-venettä ja niitä odotettiin saapuviksi. Vastaavia veneitä oli myös kotimaassa rakenteilla kuusi.
Suojeluskuntain yliesikunnan vartiomoottoriveneiden kokoinen mutta hitaampi SP 1 haluttiin Merivoimien kalustoon, mutta vielä 22.4. tätä ei pidetty todennäköisenä, vene oli kenraali Malmbergin käytössä. Kuitenkin kaikkien yllätykseksi vene saatiinkin ja liitettiin 25.5. Kevyeen Laivasto-osastoon (Kev.LOs) komentaja Enkiön käyttöön varustettuna M/39 Madsenilla.
Vartiomoottoriveneisiin haluttiin nyt saada vahvempi aseistus ja kaikkien veneiden keulakannelle suunniteltiin hyväksi tunnettua ruotsalaista Boforsin 40 mm konetykkiä.
Laivastoasemien insinöörit totesivat, ettei mihinkään veneistä voisi keulaan sijoittaa niin isoa asetta. Vanhoihin veneisiin VMV 1, VMV 2 , VMV 5 ja VMV 6 asetta ei voisi sijoittaa ollenkaan.
Kuitenkin viimeisen sarjan veneisiin VMV 8-17 Bofors voitaisiin sijoittaa peräkannelle.
Boforsin 40 millimetrin konetykki oli rakennettu siten, että aseen alaosan siirtopyörästö ja siihen liitetty alaosa voitiin irroittaa joten ilmatorjuntayksiköiden 2.300 kilon painoisesta tykistä alle tuhat kiloa painava yläosa voitiin kiinnittää laiva-alustalle.
Tätä varten aluksen perään yksinkertaisesti pultattiin laaja teräslevy, jossa oli Boforsin asentamista varten sopiva pulttijako. Lisäksi tähän levyyn oli tehty 20 miilimetrin Madsen-konetykille sopiva pultitus.
Melkein kaikissa Bofors-tykeissä oli tähtäimiin yhdistettynä ennakkolaskin eli yksinkertainen mekaaninen laite, jonka avulla maalin suuntaa ja nopeutta pystyttiin ottamaan huomioon. Parhaimmat näistä oli alkuperäisissä ruotsalaisaseissa sekä Unkarissa tehdyissä Johanz-Gamma-tykeissä, itävaltalaisen Goertz-tykin versio oli huonoin.
-001.jpg)
Vartiomoottoriveneiden VMV 1 ja VMV 2 siirtäminen Laatokalle oli jo vahvistettu, kun Valtion Rautatiet ilmoitti huhtikuussa, ettei heillä ollut riittävää vaunukalustoa siirtää mitoiltaan näin suuria aluksia rautateitse.
Kun edelliset vaihtoehdot osoittautuivat mahdottomiksi halusi Merivoimien Esikunta, että nämä veneet voitaisiin rungoiltaan vahvistaa miinakiskoja varten.
1.VMV.Lv
Jälleen entiset Merivartiolaitoksen Turun ja Ahvenanmaan piirien veneet muodostivat oman yksikkönsä kapteeniluutnantti Olavi Peuranheimon johdolla.
Suunnitelmaa, jonka mukaan kuusi venettä eli VMV 1, 2, 13, 14, 15 ja 16 eli tuleva ensimmäinen vartiomoottorivenelaivue (1.Vmv.Lv) olisi varustettu vanhoilla vuoden 1930 Madseneilla (20/60 Itk M/30, kukin olisi saanut 400 valojuova-ammusta sekä 200 panssarikranaatia) ei onneksi toteutettu. Näistä aseista kolme oli Merivartiolaitoksen perua ja kolme oli isojen sukellusveneiden alkuperäisiä aseita. Näiden tilalle veneet saivat 7.5. uudemmat M/39 aseet ja yli kymmenen vuotta vanhat konetykit luovutettiin vähemmän tärkeille aluksille.
Kaikkiin näihin veneisiin asennettiin myös Albin-bensiinimoottorilla toimiva sumutuspumppujärjestelmä SuP/P.
Veneet VMV 1, VMV 2, VMV 13, VMV 14, VMV 15 ja VMV 16 laskettiin veteen Turun Veneveistämöltä toukokuun neljäs päivä.
VMV:t 13, 14, 15 ja 16 siirtyivät Naantaliin panssarilaiva Väinämöisen luo ja aloittivat 19.5. harjoitukset, joissa opeteltiin muodostelma-ajoa, taisteluhälytystilanteita lentokoneita ja sukellusveneitä vastaan ja harjoiteltiin lähiradioitten käyttöä. Konetykillä ja ilmatorjuntakonekiväärillä ampumista kulussa ollessa harjoiteltiin.
Torpedohyökkäysharjoituksessa Väinämöistä vastaan 20.5. VMV 13 sai peräsinvian ja VMV 14 lähti hinaamaan sitä Turkuun korjaukseen, joka kesti monta päivää. Tämä oli vasta alkua, erilaisia tekniikkaan liittyviä ongelmia tulisi jatkossakin!
Väinämöinen ja VMV:t 14, 15 ja 16 siirtyivät idän suuntaan mutta Espingskärissä Raaseporissa panssarilaiva ajoi matalikolle eikä vartiomoottoriveneet saaneet sitä irti. Panssarilaiva saatiin liikkeelle voimakkaamman hinaajan avulla ja se siirtyi Helsinkiin tarkastukseen ja täydennykselle.
26.5. Pellingin Kungshamniin siirtyivät VMV 14, VMV 15, VMV 16 ja ne tekivät ensimmäisen partiomatkan merelle. Nyt joutuivat VMV:t 14 ja 15 vuorostaan korjaukseen.
Seuraavana päivänä Kungshamnissa oli neljä venettä, kun VMV 1 ja VMV 2 tulivat Turusta paikalla olevien VMV 13 ja 16 lisäksi. Aluksia kunnostettiin ja maalattiin sotaväriin, syvyyspommit, 4 venettä kohti laitettiin heittokuntoon.
Kaikki neljä venettä osallistuivat 29.5. partiomatkaan. Tämän jälkeen partioitiin pareittain niillä veneillä, joita käytössä oli.
Väinämöinen mukanaan VMV:t 13 ja 15 lähtivät 1.6. Helsingistä Porvoon Emäsaloon, jossa olivat VMV:t 1 ja 2 ennestään.
Kaksi venettä kerrallaan oli panssarilaivan varmistuksessa vapaiden suorittaessa sukellusvenevartiointia merellä.
Vedenalaisten kuuntelulaitteiden asentaminen veneisiin alkoi 4.6.Helsingissä. Yksi tai kaksi alusta oli kerrallaan kolme päivää kestävässä asennustyössä mutta usein samalla tehtiin muitakin korjauksia ja nämä veneet olivat tietysti pois laivueen käytöstä.
Nyt kuuntelulaitteilla varustetut veneet suorittivat sukellusvenepartiointia merellä koneet sammutettuna, ajelehtien. Syvyyspommien sivuheittimet poistettiin ja veneiden miinakiskot muutettiin siten, että pommit olivat suoraan kiskoilla veneen perässä.
VMV 1 lähti lainaan Toiselle Vartiomoottorivenelaivueelle (2.Vmv.Lv) Ulko-Tammioon 12.6. ja parin päivän päästä VMV 13 tuli vuorostaan sinne vapauttaen VMV 1:n.
Väinämöisen varmistus ei enää sitonut kaiken aikaa vartiomoottoriveneitä mutta pääosa Ensimmäisen Raivaajalaivueen Ahven-moottoriraivaajista oli paikalla.
Kahden-kolmen veneen ryhmissä partioitiin merellä vihollisen sukellusveneitä etsien, usein miinalaivojen Ruotsinsalmi ja Riilahti parina tai varmistaessa niiden miinanlaskua.
Syvyyspommeilla tehtiin uppoamiskokeita, joissa selvitettiin, missä ajassa mihinkin syvyyteen syväytetty pommi räjähti ja millä etäisyydellä alus oli turvassa.
Vähän ennen puolta yötä panssarilaiva varmistajineen saapui Pyhtään Munapirtin edustalle ja neljä varmistavaa vartiomoottorivenettä siirtyivät Kaunissaaren pohjoispuolelle väylävarmistukseen.
Tämä oli itäisin sijainti, mihin Väinämöinen koko sodan aikana siirtyi.
VMV:t 1 ja 15 liitettiin tilapäisesti Osasto Willbergiin (Kevyt Laivasto-osasto) ja ne toimivat Toisen vartiomoottorivenelaivueen kanssa Haapasaaresta itään.
10.7. tilanne oli suomalaisten hallinnassa eikä pelättyjä vihollisen raskaampia tykistöaluksia ollut Someriin tullut, joten Väinämöinen vartiomoottoriveneiden 2, 13, 14 ja 16 varmistamina lähti länteen, ensin Örnskäriin ja sieltä Tolkkisiin.
Taas kaksi venettä VMV:t 13 ja 14 joutuivat Helsinkiin korjaukseen.
VMV 16 pudotti 14.7. syvyyspommeja sukellusveneen aiheuttamaan öljyläikkään jolloin tuli pintaan ilmakuplia, paljon naftaa ja voiteluöljyä sekä neuvostolaivaston matruusin lakki.
Partiointia merellä jatkettiin ja hyväksi kokoonpanoksi todettiin yksi miinalaiva yhdessä yhden tai kahden vartiomoottoriveneen kanssa.
Ensimmäisen Raivaajalivueen neljä Ahven-raivaajaa, Ahven, Särki,Kiiski ja Lahna alistettiin 1. Vartiomoottorivenelaivueen päällikölle sukellusveneiden etsintää varten.
VMV 14 oli 20.7. avomerellä molempien miinalaivojen Ruotsinsalmi ja Riilahti kanssa, kun niiden kimppuun hyökkäsi neljä vihollisen pommikonetta. Suomalaiset ampuivat kiivasta torjuntatulta, mm. VMV 14 77 laukausta Madsenillaan. Kumpikaan osapuoli ei kärsinyt mainittavia vaurioita.
26.7. saapuivat VMV:t 1 ja 15 yli kahden viikon lainasta idästä ja kerrankin kaikki veneet olivat laivueen käytössä mutta jatkuvat korjaukset pitivät lähes koko ajan veneen tai kaksi Helsingissä remontissa. Moottorien korjauksen ohessa ilmeni nyt vikoja veneiden radiolaitteissa ja useita päiviä menetettiin tämän takia.
Syyskuun toinen olivat VMV:t 1 ja 2 yöllä avomerellä partiossa ajelehtien, kun huomattiin tumma varjo kuun loisteessa. Veneet käynnistivät koneensa ja tekivät syöksyn pinnalla olevaa vihollisen sukellusvenettä kohti ampuen konetykeillä lukuisia osumia sukellusveneen komentotorniin. Vene sukelsi ja VMV 2 pudotti kolmen syvyyspommin sarjan 100 metrin välimatkoilla. Veneet jäivät paikalle ja valoisan tullen pinnalla näkyi valtavasti naftaa ja öljyläikkiä. Upottamispaikka määritettiin suuntimien perusteella.
Koko laivue oli 6.9. kerrankin koolla Raaseporin Apanäsuddenissa, kun VMV 15 lähti kuljettamaan laivueen päällikköä kapteeniluutnantti Olavi Peuranheimoa Kotkaan.
Vene palasi seuraavana päivänä mukanaan uusi päällikkö kapteeniluutnantti Holger Carring.
Jostain syystä Merivoimien johto oli vaihtanut kahden vartiomoottorivenelaivueen päälliköt keskenään!
Peuranheimon lähtöpäivänä VMV:t 1, 2 ja 13 olivat taas partiomatkalla avomerellä, kun VMV 1:n päällikkö luutnantti Peltonen näki sukellusveneen näköputken suoraan veneensä keulan edessä. sadan metrin etäisyydellä. VMV 1 pudotti neljä syvyyspommia ja VMV 2 vielä kolme.
Oma lentokone heitti VMV 13.lle viestin, jonka mukaan se oli havainnut saksalaisten pommien jäljiltä öljyläikän lähellä ja illan hämärtyessä VMV 13 näki pintaan nousseen vaurioituneen vihollisen sukellusveneen 500 metriä vasemmalla puolellaan. Konetykillä ammuttiin osumia ja vene sukelsi, mutta kovin hitaasti. Viisi syvyyspommia heitettiin ja neljännen räjähtäessä havaittiin sillä paikalla korkea savupatsas ja tunnettiin öljyn hajua.VMV 2 pudotti paikalle vielä kaksi pommia.
19.9 idästä kakkoslaivueesta tuli VMV:t 8 ja 17, molemmat varustettuna 40 mm Bofors-tykillä pariksi päiväksi laivueeseen lainaan, sillä puolet omista veneistä oli taas Helsingissä korjauksessa.
VMV 14 oli koneremontissa ja VMV 1 pohjan korjauksessa, VMV 13 teki lähtöä konehuoltoon.
Illalla 21.9. oli VMV:t 2 ja 14 kahden Ahven-raivaajan kanssa partiomatkalla, kun pimeässä havaitsi VMV 2 etelässä sukellusveneen, jota kohti se hyökkäsi ampuen kolme minuuttia konetykillään. Veneen sukellettua 25 metriin syvyytetty pommi oli täysosuma, korkea vesi- ja savupatsas kohosi taivaalle. Tuho varmistettiin vielä kolmella pommilla.
23.9. VMV 1 suoritti nopeuskoeajon ja nyt vauhti oli 20,2 solmua, kun se uutena oli ollut yli 26 solmua.
27.9. VMV:t 1, 2, 14 ja 16 lähtivät Kirkonmaahan, jossa kokeiltiin miinojen sopivuutta varsinkin VMV 1:n kiskoille.
Jo edellisellä purjehduskaudella miinoittajina toimineet VMV 13, 14, 15 ja 16 ottivat jokainen kiskoilleen neljä saksalaista sarvimiinaa S/42 ja lähtivät 1.10. itään, saaden Mustamaasta mukaansa kakkoslaivueesta varmistusalukset VMV 8, VMV 10 ja VMV 12 ja lähtivät Koivistoa kohti. Veneet palasivat Kirkonmaan kautta tukikohtaansa Hakasaloon, VMV 13 jatkoi Helsinkiin konekorjaukseen.
.jpg)
Helsingissä oli taas yhtä aikaa kolme venettä konekorjauksessa, vaikka VMV 13 oli saatu kuntoon.
Yöpartiossa avomerellä oli 12.10. vuorostaan VMV:t 15 ja 13, kun jälkimmäinen havaitsi pinnalla olleen sukellusveneen. Veneet tekivät konetykkihyökkäyksen sukellusvenettä vastaan ja kun se sukelsi, heittivät ne perään 9 syvyyspommia ja fosforirasian paikan merkiksi ja jäivät vartioon.
Samat veneet olivat yöllä 15.10. asialla kun ne kuulivat sukellusveneen diesel-moottorien ääntä ja aloittivat hyökkäyksen. VMV 15 toinen pääkone oli epäkunnossa ja se jäi jälkeen paristaan. VMV 13 ei voinut ampua näkemäänsä vihollista, sillä sen konetykki oli epäkunnossa. Vene heitti 5 syvyyspommia ja paikalle vihdoin päässyt VMV 15 kaksi lisää. Aamulla paikalla näkyi öljyläikkä sekä rasvavana.
Laivue sai kotimaisten SP/31 syvyyspommien tilalle tehokkaampia saksalaisia M 41-pommeja.
Laivueen uusi emälaiva, siviilikäytöstä pakko-otettu pieni matkustajalaiva Tähti III saapui Helsingistä Hakasaloon lokakuun lopussa. Alus oli siihen asti toiminut idässä Toisen Vartiomoottorivenelaivueen emälaivana.
Jostain syystä laivueelle pidettiin tukikohdassa kahden ja puolen tunnin laulu- ja marssiharjoitus.
12.11. VMV 1 oli partiossa 6 meripeninkulmaa Ruuskerin majakasta länteen, kun viholliskone pudotti torpedon venettä kohti ja tulitti konekivääreillään. Madseniin tuli häiriö 13 laukauksen jälkeen mutta se saatiin merellä toimimaan.
VMV:t 14 ja 16 olivat erikoistehtävissä Kirkonmaassa 20.11. ja pari päivää myöhemmin VMV:t 13 ja 15 vastaavassa miinoitusoperaatiossa.
Marraskuun lopulla emälaiva Tähti III sekä laivueen polttoainelaiva Masut 3 siirtyivät Helsinkiin, johon kokoontuivat laivueen kaikki veneet. 2.12. koko laivue siirtyi Hangon kautta Turun Veneveistämölle, jossa aloitettiin kaluston siirto varastoihin ja alusten talvehtimiskuntoon laitto.
5.12. veneet nostettiin talveksi telakalle ja Madsen-konetykit luovutettiin Turun Laivastoasemalle huoltoon ja tilapäisyksikoitten käyttöön.
Ensimmäisen vartiomoottorivenelaivueen purjehduskausi oli kestänyt 19.5.-5.12.1942 200 päivää, josta yli 200 päivää oli joku veneistä pois laivueesta moottorikorjausten takia. Siis keskimäärin jokaisena päivänä yksi vene!
Maybach-moottoreiden korjaukseen kahdessa veneessä meni 47 päivää ja Ares-koneita oli neljässä veneessä korjattava 155 päivää eli 39 päivää venettä kohti.
Muihin korjauksiin kuin koneremontteihin kului yli 60 päivää.
Tämän lisäksi pois laivueesta komennusten takia joku vene oli yli sata päivää ja pakollisiin päällystön ja miehistön kuljetuksiin sekä täydennysmatkoihin meni aikaa päivätolkulla joten toinenkin vene oli joka päivä jossain muualla kuin palveluskäytössä eli rivissä oli purjehduskauden aikana keskimäärin neljä venettä kuudesta.
Eniten poissaolopäiviä oli VMV 13:lla 55 päivää ja vähiten VMV 2:lla 27 päivää.
2.Vmv.Lv
Toinen Vartiomoottorivenelaivue (2.Vmv.Lv) aloitti sotapäiväkirjan pidon jo 29.4.1942.
Laivueen päällikkönä toimi edellisenä kesänä Moottoritorpedovenelaivueen toisen puolilaivueen päällikkönä toiminut kapteeniluutnantti Holger Carring ja varapäällikkönä kapteeniluutnantti Esko Linkopuu, joka toimi myös sotapäiväkirjan pitäjänä.
Kone- ja Silta Osakeyhtiön telakalta Sörnäisistä laskettiin veteen VMV 9 29.4, VMV 11 2.5., VMV 17 4.5. ja VMV 12 6.toukokuuta.
Sotasataman rullatelakalta Katajanokalta pääsi veteen VMV 5 8.5..
7.5. VMV 11 suoritti ensimmäisen koeajon, jolloin todettiin, että risteilymoottorin (ns. työkone) yksi mäntä leikkasi kiinni ja kone piti irroittaa korjausta varten.
Veneen varustelua silti jatkettiin ja miinakiskot kiinnitettiin ja uusi 20/60 Madsen-konetykki nostettiin laivaan.
VMV 9 sai miinakiskot ja kuuntelulaitteet asennetuksi ja koeajo suoritettiin 9.5., kaikki oli kunnossa. Seuraavana päivänä suoritettiin kompassin tarkastus, merikelpoisuustarkastus ja aluksen viiri nostettiin ja alus liitettiin laivueeseen. Kunnostus vei aikaa 12 päivää.
VMV 17 oli koeajokunnossa 9.5. ja seuraavana päivänä kaikki muu varustelu oli suoritettu yhteensä kahdeksassa päivässä ja viiri nostettiin.
11.5. VMV 9 oli ottamassa syvyyspommeja miinakiskoilleen, kun havaittiin, että kiskot olivat 15 mm liian kapeat.Tällöin jouduttiin ottamaan kiskot pois muistakin jo valmiina olevista veneistä sekä työn alla olevasta VMV 10:stä. Kaikkien miinakiskot piti viedä Laivastoaseman levyverstaalle muutoksia varten.
VMV 11 työkone vietiin Ares Oy:n pajalle korjattavaksi 12.5. ja VMV 5 sai Madsenin paikalleen.
VMV 12 suoritti koeajon 13.5. ja Madsen sekä Vickers-ilmatorjuntakonekivääri ja käsiaseet otettiin laivaan. Kompassi ja merikelpoisuus tarkastettiin ja vene nosti viirinsä 15.5. 10 työpäivän jälkeen.
Sotasataman rullatelakalta laskettiin 15.5.VMV 10 ja kaikki varustelutyöt saatiin tehdyksi 19.5. mennessä, jolloin vene nosti viirinsä ja liitettiin laivueeseen.
Kaksi ensimmäistä venettä VMV 9 ja VMV 17 lähtivät Kotkaan 18.5. ja heti perään VMV 9, mukanaan Kevyen Laivasto-Osaston (Kev.LOs.) päällikkö komentaja Enkiö mutta vene ajoi karille, jolloin hinaaja F.H. af Chapman joutui hakemaan sen takaisin Helsinkiin vaurioiden tarkistamiseksi.
Kotkassa talvehtinut VMV 8 laskettiin veteen 19.5. ja saapui Helsinkiin. Sen varustelu saatiin valmiiksi kahdeksassa päivässä, viiri nostettiin 25. toukokuuta.
Sotatoimiin laivueen alukset liittyivät 22.5., kun VMV 17 lähti Kirkonmaasta Suursaareen varmistamaan kahden Kuha-raivaajan miinanraivausta.
23. toukokuuta mukana oli jo VMV:t 9, 10 ja 17, kun Kirkonmaasta käsin osallistuttiin miinalaivojen Ruotsinsalmi ja Riilahti miinoitusta S/38 miinoilla Suursaaren itäpuolella.
Merellä tavattiin saksalaisosasto, kolme miinalaivaa ja 6 R-bootia myös miinoitustehtävissä.
Seuraavana päivänä samat suomalaislaivat olivat taas merellä, nyt mukana kaikki kuusi Kuha-raivaajaa.
Tarkastettu VMV 12 saapui Kotkaan 25.5. ja se pääsi mukaan miinalaivojen seuraavaan miinoitustehtävään.
Raivaustehtävässä, joka ulottui Someriin saakka tuli ensimmäisen kerran esiin ongelma lähiradioiden kanssa kun laivojen ja rannikkotykistön linnakkeiden radiot toimivat eri jaksoluvuilla eikä yhtäaikainen radioliikenteen seuraaminen ollut mahdollista. Tämän takia vähintään kahden yhdessä toimivan veneen piti kuunnella eri jaksoluvuilla. Kun vielä meren päällä toimivat lentokoneet käyttivät kolmatta jaksolukua teetti kaiken radioliikenteen seuraaminen paljon lisätyötä.
Tämä ongelma ratkaistiin myöhemmin lisäämällä laivueen johtoveneinä käytettyihin VMV 17 ja 9 kaksi lähiradiota lisää, jolloin ainakin osaston päällikkö pystyi seuraamaan kaikkea radioliikennettä yhtä aikaa.
Laivueen veneet siirsivät toimintansa Kirkonmaasta itään ja uusiksi sijoituspaikoiksi tuli Ulko-Tammio ja Kuorsalo, jossa oli myös moottoritorpedoveneitä.
VMV 9 kuljetti 26.5. Merivoimien komentajaa, kenraali Väinö Valvetta tarkastusmatkalla Ulko-Tammio-Suursaari-Vanhankylänmaa-Kotka.
Samana päivänä VMV 8 saapui Helsingistä Kuorsaloon kahdeksan päivän kunnostustyön jälkeen.
VMV:t 10 ja 17 olivat suojaamassa Kilpisaari-Somerin yhdysvenettä, jolloin VMV 17 toinen pääkone eli iso meni epäkuntoon. Kaksi päivää myöhemmin suoritetussa vauhtiajossa kone oli taas kunnossa, se oli korjattu omin voimin vesillä ilman telakointia.
Miinoitustehtävään Koiviston eteläpuolelle osallistui 30.6. muodostelma, jossa oli yksi saksalainen suoja-alus SAT 4 Helene (SAT= Schweres Artillerie Träger eli raskas aputykkivene), neljä MFP-miinalauttaa, tykkivene Uusimaa sekä VMV:t 8, 9, 10 ja 17.
Helsingissä oli VMV 5 saatu varustettua ja kesäkuun ensimmäinen se nosti viirinsä ja liittyi laivueeseen Kotkassa.
Seuraavaan suureen miinoitustehtävään osallistuivat VMV:t 8, 9, 10 ja 17 saattaen neljää miinoin varustettua omaa moottoritorpedovenettä ja kahta saksalaista MFP-miinalauttaa idässä. Osaston ilmasuojana toimi saksalainen JU 88 pommikone.
Vartiomoottoriveneet palasivat Koivistolle, josta nyt lähdettiin seuraavalle miinoitusmatkalle itään. Saksalaisvoimina oli taas SAT 4 Helene ja kolme MFP-miinalauttaa, varmistamassa taas VMV:t 8, 9, 10 ja 17.
Kesäkuun toisena päivänä palasi VMV 10:n vanha työkonevika, nyt piti mennä Kotkan Konepajalle neljäksi päiväksi korjaukseen.
VMV 5 saapui Kotkasta Ulko-Tammioon, josta se siirtyi tulevalle toimintapaikalleen Suursaareen.
4.6. kävi VMV 12 varmistamassa yhdysalus Pukkion matkaa Ulko-Tammiosta Somerin linnakesaarelle.
Illalla laivue sai tehtäväksi selvittää vihollisen vartiomoottoriveneiden tyyppi, aseistus ja nopeus, joten VMV:t 8, 9, 12 ja 17 lähtivät Somerista Lavansaaren suuntaan. Siellä kohdattiin alus tyyppiä III, mallia 153 ja avattiin sitä vastaan tuli. Vihollinen vastasi kahdellä 45 mm tykillä ja alkoi sumuttaa. VMV 8:lla ja 17:lla Madsenit menivät epäkuntoon ja oma aseistus todettiin aivan liian heikoksi, lisäksi vihollinen sai tiedon vartiomoottoriveneiden aseistuksesta. Veneet palasivat Somerin kautta Ulko-Tammioon.
Seuraavana päivänä komentaja Enkiö kävi SP 1:llä Ulko-Tammiossa antamassa käskyn “Brummbär”-kentän laskemiseen Koiviston saarien ja Lavansaaren välille liittyvästä varmistustehtävästä.
Miinoittajina toimi yksi MFP-miinalautta kahdeksan R-bootin kanssa ja varmistamassa oli neljä suomalaista moottoritorpedovenettä sekä VMV:t 8, 9, 10 ja 17.
Nyt kokeiltiin radioliikennettä siten, että 17 kuunteli laivaston aalloilla ja komentoaluksessa Carring rannikkotykistön taajuudella. VMV 10 oli nyt varustettu P12-12-U lyhytaaltopuheradiolla, jolla se pystyi pitämään yhteyttä miinalauttaan.
Tehtävän jälkeen palattiin tukikohtaan, jossa Carring hajasijoitti veneet lisääntyneen vihollisen ilmatoiminnan takia, kaksi venettä siirtyi Kuorsaloon kahden jäädessä Ulko-Tammion satamaan.
Heinäkuun kuudes VMV 8 lähti Kotkaan telakalle potkurin korjaukseen ja VMV 10 Suursaaren eteläkärkeen vartioon sinne pysyvästi sijoitetun VMV 5 pariksi.
Nyt oli VMV 12 toisen pääkoneen kaksi sylinterinkantta rikki joten kannet otettiin VMV 10:stä, jossa oli jo valmiiksi työkone rikki. VMV 10 jäi toistaiseksi lähes koneettomana Ulko-Tammioon.
VMV:t 12 ja 17 lähti Somerista 9.6. varmistamaan kuljetusalus “Ahtajaa”, jolla vietiin tyhjään Narvin saareen miehitysosasto, panssarintorjuntatykki sekä raskas konekivääri.
VMV 12 meni tämän jälkeen Suursaareen varmistamaan tykkivene Karjalaa ja VMV 9 Someriin, jossa nyt piti olla yksi vene valmiina vihollisen liikkeiden takia.
VMV 17 lähti vuorostaan Suursaareen VMV 5:n pariksi.
11.6. suoritettiin Helsingissä VMV 6 kompassin ja merikelpoisuuden tarkastaminen ja veneen viiri nostettiin kuukauden kunnostamisen ja varustamisen jälkeen ja vene saapui Kotkaan.
Sieltä vene saapui Ensimmäiseltä Vartiomoottorivenelaivueelta (1.Vmv.Lv) lainassa olevan VMV 1:n kanssa Ulko-Tammion kautta Koivistolle.
Samana päivänä VMV 9 lähti ensimmäisenä veneenä Helsinkiin uuden kansiaseen 40 ItK/38 B no 64 asentamista varten.
Insinöörikomentaja Jaakko Rahola oli 12.6. ilmoittanut, että moottoritorpedovene Vasama ja VMV:t 8, 9, 10, 11, 12 ja 17 varustetaan 40ItK/38 B-tykeillä heti sopivan tilaisuuden tullen.
Miinalaivat Ruotsinsalmi ja Riilahti lähtivät 12.6. raivaamaan merialuetta Somerin ja Narvin välillä tykkiveneiden Uusimaa ja Hämeenmaa sekä VMV 10 ja 17 varmistaessa. Tarkoituksena oli turvata Narvin saaren evakuointi ja “Ahtajan” poistuminen saaresta.
13.6. saksalainen miinalautta lähti Koivistolta miinoitukseen, varmistamassa olivat VMV:t 1, 6 ja 8.
Miinoituksen jälkeen merellä näkyi pintakulussa vihollisen sukellusvene, jota miinalautta ampui 75 millimetrin tykillään.
VMV 17 siirtyi Suursaaren Suurkylään ja luovutti pois lähtiessään VMV 5:lle kolme saksalaista ja yhden suomalaisen syvyyspommin.
VMV:t 5 ja 6 olivat pysyvästi sijoitetut Suursaareen sukellusvenevartiointia varten.
Laivueessa lainassa ollut VMV 1 lähetettiin länteen takaisin omiensa luo, sillä tukikohdassa ei ollut veneen käyttämää korkeaoktaanista bensiiniä.
Tilalle tuli 15.6. toistaiseksi laivueeseen liitetty VMV 13, joka siirtyi Ulko-Tammiosta Suursaareen, sillä siellä pysyvästi toimineessa VMV 5:ssä oli tapahtunut Madsen-tykissä putkiräjähdys 16 laukauksen jälkeen.
VMV 8 mukanaan laivueen päällikkö ja VMV 10 miehiä lähti 16.6. Kuorsaloon tykkiharjoitukseen miinalaiva Riilahden Bofors-tykille opettelemaan tulevien aseiden käyttöä.
Seuraavana päivänä tykkiharjoitus pidettiin Kuorsalossa tykkivene Hämeenmaalla, jossa oli kaksi 40/60 Bofors-tykkiä, mukana VMV 17 ja 10 päälliköt ja tykkimiehistöt.
VMV 13 toinen iso kone oli rikki Suursaaressa ja VMV 5 siirtyi Kotkaan Madsenin korjaukseen.
Laivueen päällikkö otti Vanhankylänmaan uudeksi tukikohdaksi, kun komentaja Enkiö oli todennut toiminnan painopisteen siirtyneen Suursaaren suuntaan.
VMV 17 lähti Ulko-Tammiosta Helsinkiin Boforsin asentamista varten ja jätti Madsen-tykkinsä putken VMV 5 käyttöön. Vene lähti varmistamaan Ruotsinsalmen miinanlaskua Suursaaren itäpuolelle ja VMV 8 oli kuulovartiossa Suurkylän edustalla.
Nyt petti VMV 8:n starttikone mutta vika saatiin omalla työllä korjattua.
VMV 5 ei saanut koneitaan käymään ollessaan vartiossa Suursaaren itäpuolella ja VMV 8 hinasi veneen Vanhankylänmaahan.
VMV 12:lla pysähtyivät kaikki koneet merellä, miehistö teki 12 tuntia töitä ajelehtien kunnes työkone ja toinen iso saatiin käymään.
Taas pidettiin Bofors-tykkiharjoitus, nyt Hämeenmaalla, mukana oli VMV 10 ja 12 miehiä.
Helsingissä oli saatu VMV 17:n tykki 40/ItK/38 B no 90 nostettua laivaan ja VMV 9 tykki oli valmis käyttöön 22.6., työhön meni 12 päivää.
Tykkimiehistöjen käyttöön luovutettiin tykkipainepäähineitä.
Aamulla 22.6. VMV 9 saapui Kotkaan ja Laivaston Esikunnasta uutta asetta tulivat katsomaan kommodori Rahola, komentaja Willberg ja komentajakapteeni Pukkila.
Kotkasta lähdettiin Kirkonmaan kautta Vanhankylänmaahan ja matkalla ammuttiin 11 koelaukausta.
Nyt oli VMV 12 vuoro lähteä Helsinkiin konekorjaukseen ja Bofors-tykin asennukseen.
VMV 17 saapui Vanhankylänmaahan 24.6., matkalla oli ammuttu Boforsilla 6 ja Madsenilla 12 koelaukausta. VMV 17 oli pois laivueesta seitsemän päivää.,
26.6. VMV 8 ja 9 lähtivät taas saattamaan “Ahtajaa” Narvin miehityksen takia, jo toinen kerta parin viikon sisällä! Myös parin viikon välein Narvi tyhjennettiin kun VMV 17 ja 9 olivat vuorostaan varmistamassa moottorilaiva Standardia evakuoinnissa heinäkuun lopulla.
VMV 6 saapui Kotkaan, jossa veneeseen asennettiin toinen 20/60 Madsen-tykki, nyt peräkannelle.
30.6. VMV 11 oli vihdoin valmis, telakalta laskemisen jälkeen oli kulunut 60 päivää remontissa Helsingissä. Osan ajasta oli toki vienyt Bofors-tykin perustan rakentaminen peräkannelle.
Nyt kaikki laivueen VMV 8-17 sarjan veneet varustettiin tykkialustalla, jolloin tykki oli helppo kiinnittää myöhemmin.
VMV 11 saapui Kotkaan 1.7. ja lähti hakemaan Bofors-tykin ja 450 ammusta Somerista.
Kotkaan palattiin tykin asennusta ja merikelpoisuustarkastusta varten ja tykin asennusta juhlistettiin viirin nostamisella.
VMV 10 palasi Helsingistä Ulko-Tammioon, josta jatkoi hakemaan Somerista pois toisen 40/60 Bofors-tykin ja suuntasi Kotkan Konepajan laituriin, jossa oli jo VMV 11.
VMV:t 8 ja 12 tulivat Helsingistä ja hakivat Suursaaresta itselleen Bofors-tykit, jotka sitten asennettiin Kotkassa. Tykin asentamiseen valmiille tykkialustalle meni ensimmäisellä kerralla 7-8 tuntia, myöhemmin tykki siirrettiin veneestä toiseen 40 minuutissa.
Ilmatorjuntatykistö oli Ilmavoimien hallinnassa eikä sieltä joutanut uusia aseita laivoille. Merivoimien piti siirtää omassa hallinnassaan olevia aseita tarpeen mukaan eri käyttöön.
Kahdessa viikossa laivueen hampaat olivat lisääntyneet, kun kuuteen veneeseen VMV 8, 9, 10, 11 12 ja 17 oli asennettu keulan Madsenin lisäksi peräkannelle 40/60 BI-tykki ja vielä VMV:t 5 ja 6 olivat saaneet toisen Madsenin peräkannelleen.
Komentajakapteeni Hako-Rita piti 5.7. tulenjohtokoulutusta upseereille ja tykkien tulenjohtajille ja veneet VMV 9, 10, 11 ja 17 suorittivat ampumaharjoituksia kiinteään maaliin.
Kotkassa oli VMV 6 oli toisen Madsenin korjauksessa 6.7. ja VMV 5 pommivaurioiden paikkauksessa 4.7. Suursaaressa tapahtuneen vihollisen pommituksen jäljiltä. Lähin pommi oli räjähtänyt meressä 10 metrin päässä veneen keulasta, jolloin runkoon tuli noin 30 reikää ja kaksi ohjaamon ikkunaa särkyi ja aluksen jollaan tuli vielä yksi reikä. Kersantti Vauhkonen oli saanut sirpaleen päähänsä ja käteensä.
Someri
8.7. yöllä laivueen saavutti tieto, että vihollinen hyökkää Someriin suurella voimalla.
Laivueen veneistä VMV 10 oli Ulko-Tammiossa, toinen iso kone epäkunnossa ja työkone kokonaan poissa. Myös VMV 8 oli Ulko-Tammiossa. VMV 17 oli merellä Lupin saaren luona partiossa, VMV 11 ja VMV 6 Suursaaressa. Kotkassa oli VMV 9 kompassin tarkastusta varten ja VMV 12 ottamassa polttoainetta Shellin laiturissa.
Kapteeniluutnantti Carring lähti VMV 10:n ja 8:n kanssa Ulko-Tammiosta Somerin suuntaan, VMV 17 ja tykkivene Uusimaa kiirehtivät Lupista Someriin.
VMV 10, jossa vain toinen pääkone oli kunnossa siirtyi varmistamaan tykkivene Uusimaata Koivuluodeon eteläpuolella. Kaksi vihollisen mtv:tä hyökkäsi Uusimaata kohti ja VMV 10 osui kolmannella laukauksellaan 2.500 metrin etäisyydeltä, jolloin mtv leimahti tuleen ja upposi.
VMV 8 ampui ensimmäiset laukauksensa vihollisen moottoritorpedoveneitä kohti, mitään tykkikoulutusta veneellä ei ollut vielä pidetty.
VMV 17 ampui yhden mtv:n tuleen, tykkivene Hämeenmaa toisen. VMV 10 näki torpedon menevän Uusimaan oli vasemmalta. Uusimaa, Hämeenmaa ja VMV 10 ampuivat Somerin länsipuolelle ilmestyneitä vihollisen MO-vartioveneitä, jotka poistuivat sumuttaen.
Kello 03:55 olivat alukset Somerin itäpuolella, jossa oli käynnissä maihinnousu saaren itäkärkeen. 19 vihollista oli itäpuolella, 6 länsipuolella. VMV 9 ampui maihin laskevia veneitä kohti ja VMV 8 esti tulellaan moottoritorpedoveneitä pääsemästä rantaan.
Vihollisen veneet ampuivat kiivaasti vastaan ja VMV:t 8 ja 9 vetäytyivät sumuttaen Koivuluotoon päin.
VMV 12 oli siirtynyt Kotkasta Ulko-Tammioon, josta se sai käskyn mennä Someriin.
VMV:t 8 ja 9 olivat nyt tykkiveneiden Uusimaa ja Hämeenmaa luona ja asettuivat varmistusmuodostelmaan siten, että Uusimaa ja Hämeenmaa olivat jonossa, oikealla varmisti VMV:t 8 ja 17, vasemmalla 9 ja 10. Osasto siirtyi Somerin itäkärkeä päin. Vihollisen pommikone pommitti Uusimaata, VMV 17 Bofors-tykki meni hetkeksi epäkuntoon. Kaksi vihollisen moottoritorpedovenettä teki hyökkäyksen muodostelmaa vastaan. Kun omien laivojen nopeus oli 16 solmua, ei VMV 10 pysynyt mukana vauhdissa ja se määrättiin tukikohtaan antaen ennen lähtöä Ulko-Tammioon ammuksensa VMV 8:lle.
Torpedo meni täpärästi VMV 17 perän ohi ja VMV 12 liittyi muodostelmaan.
VMV 11 oli tullut Ulko-Tammioon, jossa odotti määräyksiä. Saksalainen M-boot 105 mm tykkeineen tuli paikalle.
Aamulla kello 07:00 teki vihollinen lentohyökkäyksen Uusimaata vastaan, VMV 17 Boforsissa esiintyi häiriöitä. VMV 8 kylkeen tuli sirpalereikiä ja tykillä ollut konekersantti Engström haavoittui.
Kello 08:00 mtv Vasama ajoi Somerin laituriin ja haki saaresta haavoittuneita ja siellä olleet lotat.
Omat hävittäjät tulittivat saaren itäkärkeä, jolloin rannassa olevia veneitä syttyi tuleen.
VMV 11 lähti Ulko-Tammiosta varmistamaan tykkivene Turunmaata ja hinaajia Ursula ja Voitto, jotka veivät lisää miehiä Someriin.
VMV 8 tulitti saaren itäkärkeä ja vei sen jälkeen Uusimaalta 7 vankia Ulko-Tammioon, jossa sai ammustäydennyksen. VMV 8 palasi Hämeenmaan luo, jossa oli paikalla nyt myös VMV 11.
VMV 11 ampui vihollisen mtv:n tuleen Boforsillaan ja ajoi sen kylkeen, ja otti kuusi vankia.
Paikalle tuli kuusi vihollisen moottoritorpedovenettä lisää, joista VMV 12 sai täysosuman kahteen.
Toiselta uhriltaan VMV 12 evakuoi 20 mm konetykin, 13 mm konekiväärin ja valonheittimen sekä asiakirjoja. VMV 8 otti merestä talteen aikaisemmin tuntemattoman salaisen ruutukortin.
Tykkivene Uusimaa ampui vaurioituneen mtv:n upoksiin ja VMV 12 otti merestä neljä vankia.
VMV 9:ltä loppuivat 40 mm ammukset ja se lähti täydennykselle Ulko-Tammioon, jonne saapui myös VMV 17 korjaamaan konettaan ja ottamaan lisää ammuksia. VMV 8 sai ammuksia raivaaja Karpilta merellä.
VMV 9 vei 40 mm ammuksia merellä VMV 11:lle ja 12:lle, kummallekin 250 kappaletta.
Kello 17:00 VMV 17 kone oli taas kunnossa ja se lähti täydennettynä Someriin mukanaan komentaja Willberg, jolle 1. Moottoritorpedovenelaivue ja 2. Vartiomoottorivenelaivue oli tilapäisesti alistettu.
Vihollisen aputykkivene Kama ampui suomalaislaivoja ja VMV 8 veti sumuverhon tykkiveneiden suojaksi, jonka jälkeen ampui maissa olevia vihollisia konekivääri- ja kivääritulella saaden itse sirpalereikiä kylkeensä.
M-boot ampui maihin Someriin ja VMV 8 yhtyi tuleen kevyillä asellaan aiheuttaen noin kymmenen vihollisen antautumisen.
Somerista tuli 23:15 ilmoitus, että maihin ei saa enää ampua, koko saari on suomalaisten hallussa.
Yöllä VMV 8 lähti Kotkaan mukanaan 8 vankia, jotka VMV:t 11 ja 12 olivat ottaneet.
Ulko-Tammiossa oli VMV:t 10, 11, 12 ja 17 ottamassa lisää ammuksia ja sumuhappoa. Myöhemmin paikalle ehti myös VMV 9
VMV 17 poistui Kotkaan ja VMV:t 11 ja 12 menivät Someriin varmistamaan miinalaivoja Ruotsinsalmi ja Riilahti, joita kohti tulitettiin ja VMV 12 veti niiden suojaksi sumuverhon.
VMV 10 linkutti ainoalla toimivalla koneellaan Kotkaan, jonne myös VMV 11 määrättiin, sillä työkoneen akseli oli irti.
VMV 10 koneen kytkimen ja sumutusputkien korjaus aloitettiin. VMV 9 haki Kotkasta laivueen muonan ja 1.000 kappaletta 40 mm ammusta ja palasi Ulko-Tammioon.
9.7. kello 16:30 Ulko-Tammiossa olivat VMV:t 8, 9 ja 17. VMV 12 poimi merestä pakkolaskun tehneen suomalaisen hävittäjälentäjän, jonka vei Ruotsinsalmelle.
VMV:t 8, 9 ja 17 siirtyivät Somerin taistelupaikalle, jossa myös VMV 11 liittyi muihin.
Illalla paikalle jäivät vartiopalvelukseen VMV:t 8 ja 9 varmistaen samalla omia tykkiveneitä sekä saksalaisaluksia.
VMV:t 11 ja 17 kärsivät molemmat konevioista ja määrättiin Kotkaan korjaukseen. Matkalla Kotkaan hyökkäsi Kilpisaaren eteläpuolella VMV 11 kimppuun neljä pommikonetta ja 8 hävittäjää. Yksi 2-moottorinen pommikone ammuttiin alas Boforsilla ja alus sai lukuisia reikiä kylkeensä ja kannelle.
VMV 9 vartioi Somerin länsipuolella ajelehtien, VMV 8 teki samaa itäpuolella.
VMV 11 ja 17 saapuivat Kotkaan korjaukseen ja VMV 10 Kotkasta Ulko-Tammioon.
Ykköslaivueesta tilapäisesti kakkoslaivueeseen liitetty VMV 15 saapui paikalle ja liittyi VMV 9:ään Somerin länsipuolella.
VMV:t 10 ja 12 vapauttivat VMV:t 8 ja 9 tauolle Ulko-Tammioon.
Vihollinen teki Somerin luona ilmahyökkäyksen siellä olevia laivoja vastaan, kaksi torpedoa pudotettiin miinalaiva Riilahtea vastaan ja yksi kohti tykkivene Uusimaata. Tykkivene Hämeenmaa sai pommiosuman keulaansa, seurauksena vaurioita ja tulipalo. Neljä laivalla kaatui ja 9 haavoittui.
Korjattu VMV 17 saapui Kotkasta Ulko-Tammioon, josta VMV:t 8, 9 ja 15 siirtyivät Kukkioon mukanaan kapteeniluutnantti Carring ja komentaja Willberg.
Sieltä VMV:t 8 ja 15 saattoivat kuljetusalus Standardin Someriin ammustäydennykselle.
VMV:t 8, 9 ja 15 jatkoivat vartiotehtävää Somerin luona, VMV:t 10 ja 12 olivat Ulko-Tammiossa.
11.7. aamulla saapui tilapäisesti laivueeseen liitetty VMV 1 Ulko-Tammioon, josta siirtyi yhdessä VMV 10 ja 12 kanssa vuorostaan Someriin.
VMV 12 kuljetti kenraali Valveen ja muita upseereita tutustumaan Somerin taistelupaikkoihin. VMV 9 vei seurueen Ulko-Tammioon, josta he poistuivat moottorijahti Kaukomielen mukana.
Neljä pommikonetta hyökkäsi VMV 1 ja 10 kimppuun, joista yhden ampui alas VMV 1 tai Someri, molemmat väittivät pudotusta omakseen.
Tilanne saaren luona rauhoittui 12.7. mutta VMV:t vuorottelivat lähialueella valmiina tarpeen tullen puuttumaan asiaan.
13.7. lainaveneet VMV 1 ja 15 olivat Somerissa ja VMV:t 8, 9, 10, 12 ja 17 harjoitusammunnoissa Äljyn saaren itäpuolella ja yhteisharjoituksessa saksalaisten R-bootien jan S-bootien kanssa, VMV 11 korjattavana Kotkassa, samoin VMV 5. VMV 6 oli omalla paikallaan Suursaaressa.
Seuraavana päivänä veneet suorittivat torpedohyökkäyksen vastaisia harjoituksia, hyökkäävinä veneinä oli Toisen Meripoliisikomppanian (2.MPol.K) pikaveneitä.
VMV 17 poistui Kotkaan korjauttamaan Bofors-tykkiään.
15.7. tuli VMV 6 pois Suursaaresta Ulko-Tammioon ja VMV 9 toimi TK-filmaajien mannekiininä Somerin taistelusta kertovan tiedotusmateriaalin kuvauksissa.
Kaikki Bofors-veneet olivat mukana, kun laivue osallistui miinoitustehtävään Teikarista käsin.
Jonomuodostelmassa kulkivat edellä VMV:t 8, 9 ja 12 ja niitä seurasi viisi saksalaista R-bootia, joissa yhdessä oli 10 miinaa, muissa raivausesteitä. Kolme kotimaista moottoritorpedovenettä kantoi kukin kolmea miinaa ja jälkivarmistuksena tulivat VMV:t 10, 11 ja 17. Operaation johdossa oli komentaja Willberg, laivueen päällikkö Carring oli VMV 9:ssä.
Seivästön ulosmenolinjaa mentiin Diamant-matalikolle ja miinanlasku sujui häiriöttä.
Seuraavana päivänä samalla kokoonpanolla mentiin taas mutta nyt miinoituksen “Sauna III” jälkeen suomalaiset mtv:t joutuivat ajamaan merenkäynnin takia suojaan Viron rannikolle.
Tieto suurehkosta määrästä vihollisen aluksia saatiin, joten VMV:t poistuivat Teikarista taistelujonossa Ulko-Tammioon.
Laivaston Esikunta määräsi 18.7. ykköslaivueen lainaveneet VMV 1 ja 15 toistaiseksi Suursaaren-Haapasaaren välille sukellusvene-etsintään.
VMV 5:n korjaus Kotkassa oli saatu tehtyä ja vene palasi omalle paikalleen Suursaareen.
Seuraavana päivänä lähtivät VMV:t 8, 9, 11 ja 12 Ulko-Tammiosta taas Koivistolle varmistamaan omien moottoritorpedoveneiden miinanlaskua Suomenlahden itäosassa, Willberg johti taas VMV 9:llä.
Tehtävä keskeytyi Saarenpään niemen jälkeen vihollisen ilmahyökkäykseen ja veneet palasivat Teikariin.
20.7. VMV 9 osui tuntemattomaan esineeseen ja yksi potkuriakseli vaurioitui.
Seuraavana päivänä siirtyivät VMV:t 8, 11 ja 17 sekä akselivikainen VMV 12 siirtyivät Teikariin moottoritorpedoveneiden miinanlaskuun. Saarenpään niemen jälkeen ajettiin etelään miinoitukseen, josta mtv:t palasivat Koiviston salmen kautta ja VMV:t Ulko-Tammioon, jossa olivat VMV:t 10 ja 17.
VMV 9 siirtyi Kotkaan akselin ja koneen korjaukseen, jossa vierähti viikko ja VMV 12 lähti Helsinkiin konekorjaukseen.
VMV:t 8, 10, 11 ja 17 kävivät Ulko-Tammiosta Koiviston kautta Teikarissa ja palasivat saatettuaan mtv-laivueen emälaivan von Döbeln länteen.
Osasto Willbergin toiminta lakkasi ja komentaja Willberg palasi Laivaston Esikuntaan hotelli Meritorniin Kotkaan 24.7.
Myöhemmin Merivoimien johto moitti Willbergiä siitä, että tämä oli käyttänyt vartiomoottoriveneitä Somerin taistelussa tykkiveneiden varmistukseen, olivathan tykkiveneet itse varmistusaluksia! Vahvasti aseistettujen vartiomoottoriveneiden kapasiteettia tehokkaana hyökkäysvoimana ei ollut käytetty kunnolla hyväksi.
Samana päivänä VMV 17 lähti kahden päivän konekorjaukseen Wärtsilän telakalle Kotkaan.
VMV:t 1 ja 15 poisui laivueesta 26.7. ja samalla laivueelle tuli oma emälaiva, siviilistä pakko-otettu pieni matkustajalaiva Tähti III.
Laivueen veneet suorittivat vuorollaan sukellusvenevartiointia Somerin ja Suursaaren välisellä merialueella vuorotellen.
VMV 10 sai Enskerin luona pohjakosketuksen, vasemman pääkoneen potkuri ja työkoneen peräsin vahingoittuivat. Vene siirtyi tukikohtaan.
29.7. VMV:t 8, 11 ja 17 varmistivat miinalaivoja Ruotsinsalmi ja Riilahti miinoitusta Somerin eteläpuolella, veneet palasivat Ulko-Tammioon Koivuluodon väylän kautta.
MV 10 lähti Helsinkiin konekorjausta ja telakointia varten ja VMV 9 vuorostaan palasi korjattuna Ulko-Tammioon.
VMV 12 palasi Helsingistä konehuollosta, VMV 8:n työkone puhdistettiin omana työnä tukikohdassa.
VMV 17 lähti vuorostaan konepuhdistukseen Helsinkiin 3.8., mukana meni myös Carring.
Laivueen kuudesta Boforsilla varustetusta veneestä kaksi oli konekorjauksessa Helsingissä, VMV 8 kävi tykin puhdistuksessa Kotkassa ja VMV 11 meni Kotkaan korjaamaan pommin sirpaleista saamiaan vaurioita, rivissä oli hetken aikaa vain VMV:t 9 ja 12. VMV 8 palasi Kotkasta tykin puhdistuksesta.
VMV 10 saapui laivueeseen Helsingistä 8.8. oltuaan pois 11 päivää ja onneksi VMV 11 oli parsittu kasaan sirpaleiden aiheuttamista vaurioista.
Rivissä olivat taas VMV:t 8, 9, 10, 11 ja 12 kun kaikki olivat suorittamassa tehtävää neljän mtv:n kanssa Lavansaaren länsipuolella. Mtv:t olivat tällä kertaa taistelussa vihollisen vartioveneiden kanssa saaden vaurioita, VMV:t selvisivät ilman.
VMV 6 varmisti tykkiveneiden Hämeenmaan ja Karjalan kanssa yhdysalus Pukkion ja “numerohinaaja” 763:n suorittamaa Canet-tykkien kuljetusta Haapasaaresta Suursaareen.
10.8. VMV 8 lähti koneenpuhdistukseen Helsinkiin.
Sukellusveneitä etsittiin ja merellä partioitiin entistä suuremmissa ryhmissä kuten 14.8., kun VMV:t 10, 11, 12 ja juuri 11 päivän konekorjauksesta palannut VMV 17 tekivät yhdessä Lavansaaren vesille. VMV 9 ei konevian takia päässyt mukaan ja VMV 12 kärsi pienen konerikon merellä.
Suursaaren veneet VMV 5 ja 6 ampuivat pintakulussa olevaan vihollisen sukellusveneeseen osumia konetykeillään.
19.8. oli VMV 10 vuorostaan menossa Helsinkiin konekorjaukseen ja palveluksessa oli neljä venettä kun myös VMV 11 joutui Helsinkiin, nyt melkein kuukaudeksi.
Elokuun viimeinen päivä sattui VMV 8:lla Bofors-tykissä putkiräjähdys, jossa haavoittui 2 miestä. Syynä oli puhdistuksen yhteydessä putken suuhun jäänyt trasseli.
Seuraavana päivänä lähti VMV:t 8, 9, 12, 17 ja juuri konekorjauksesta saapunut VMV 10 sekä kolme mtv:tä miinalaivojen Ruotsinsalmi ja Riilahti varmistukseen Somerin eteläpuolelle, kun tunnin ajon jälkeen pysähtyivät kaikki VMV 9:n koneet meripeninkulma Somerista. Koneet eivät saaneet polttoainetta ja reilun tunnin ajelehtimisen jälkeen apukone saatiin käyntiin ja päästiin palaamaan Ulko-Tammioon. VMV 9 kävi kahden päivän konehuollossa Kotkassa.
Nyt oli VMV 17:sta vuoro joutua Helsinkiin konekorjaukseen, tällä kertaa matka kesti 8 päivää.
4.9. Ruotsinsalmi, Riilahti ja neljä R-bootia olivat raivaamassa, VMV:t 8, 9, 10 ja 12 varmistuksena kun ne hipaisivat omaa “Seehund”-miinakenttää Somerin eteläpuolella.
VMV 12 vei 6.9. laivueen päällikön Carringin Laivaston Esikuntaan Kotkaan ja toi tullessaan kapteeniluutnantti Olavi Peuranheimon ykköslaivueesta uudeksi laivueen komentajaksi. VMV 15 vei Carringin länteen ykköslaivueen uudeksi päälliköksi. Vaihdon piti olla vain väliaikainen toimenpide mutta Peuranheimo jäi Toisen Vartiomoottorivenelaivueen päälliköksi sodan loppuun.
Peuranheimo aloitti laivueessa kolmella veneellä, kun VMV 10 joutui konekorjaukseen Kotkaan, tosin vain kuudeksi päiväksi.
Peuranheimo etsi uutta tukikohtaa ja siirtyi veneineen Hurppuun 11.9.
Laivueessa oli nyt rivissä hetken viisi venettä kun VMV 12 joutui vuorostaan konekorjaukseen Helsinkiin. Hurpussa oli emälaiva Tähti III ja VMV:t 8, 9, 10 ja 17, VMV:t 5 ja 6 olivat edelleen Suursaaressa.
Neljällä ehjällä veneellä tehtiin useita iskuja merelle vihollisen alueelle yhdessä moottoritorpedoveneiden kanssa ja usein osasto joutui tulitaisteluun vihollisen kanssa. Onneksi omilta vaurioilta vältyttiin.
17.9. VMV 9 joutui konekorjaukseen Helsinkiin ja VMV 5 ajoi karille ja sekin meni Helsinkiin.
Laivaston Esikunta antoi vielä määräyksen, että VMV:t 8 ja 17 ilmoittautuvat ykköslaivueen päällikölle sukellusvene-etsintää varten Suursaaren länsipuolella.
Laivueesta VMV:t 5, 9, 11 ja 12 olivat Helsingissä ja kaksi venettä lainassa, joten koko laivueen käytössä olivat VMV:t 6 ja 10.
VMV 11 palasi Helsingistä ja lainaveneet lännestä ja nyt laivueessa oli taas viisi käytössä olevaa venettä. VMV:t 10, 11 ja 17 olivat Koivistolla, VMV 8 Laivaston Esikunnan määräyksestä Kotkassa, VMV 6 Vanhankylänmaassa ja VMV:t 5, 9 ja 12 korjattavana Helsingissä.
26.9. VMV:t 8, 10, 11 ja 17 lähtivät yhdessä merelle Narvin luo, jossa joutuivat tulitaisteluun vihollisen MO-vartioveneiden kanssa.
Syyskuun lopulla VMV 11 meni Kotkaan korjauttamaan Bofors-tykkiään, joka oli pettänyt edellisenä yönä tulitaistelussa MO-veneiden kanssa.
Lokakuun alussa tukikohta siirrettiin Klamilaan, jonne emälaiva Tähti III saapui. Nyt laivalle majoitettiin laivueen upseerit, sillä lisääntyneen aseistuksen myötä veneissä ei ollut tarpeeksi makuupaikkoja.
Klamilasta lähtivät VMV:t 8, 10 ja 12 varmistamaan 1.Vmv.Lv:n veneiden VMV 13, 14, 15 ja 16 suorittamaa miinanlaskua Lavansaaren koillispuolelle, 16 S/42-miinaa laskettiin.
Kaikki Bofors-veneet olivat taas koolla laivueessa ja tukikohdasta käsin suoritettiin partiointia, saattotehtäviä ja sukellusvenevartiointia yksin tai kahden-neljän veneen kokoonpanoilla.
11.10. määrättiin VMV 17 etsimään kadonneen saksalaiskoneen lentäjää. “Buschmann”-laivueen HE 60-vesitason lentäjä Uno Polakarpus löytyikin ja VMV 17 kiidätti hänet Kotkaan kommodori Böhmerin esikuntalaivalle F 3 “Hai”, jonka vakituinen sijoituspaikka oli sokeritehtaan laiturissa.
Tukikohta siirtyi Hurppuun 12.10. ja VMV:t 8, 9, 10, 11 ja 12 lähtivät yhdessä mtv Vasaman ja yhden Thornycroft-mtv:n kanssa itään Tammikon linjalle. Kaksi vihollisen MO-venettä avasi tulen, johon vastattiin. Idästä tuli kolme vihollista lisää, kahteen viholliseen saatiin osumia. Vihollisten poistuttua suomalaisveneet jäivät ajelehtimaan alueelle.VMV 8:ssa todettiin konevika ja VMV 12:lla oli ongelmia Bofors-tykin kanssa. VMV 17 liittyi muodostelmaan Seivästön eteläpuolella, josta osasto palasi Hurppuun.
Seuraavana päivänä VMV:t 9, 11 ja 12 lähtivät Laivaston Esikunnan käskystä sukellusveneiden etsintään Suursaaren länsipuolelle, josta VMV 12 jatkoi Helsinkiin konepuhdistukseen ja tykin korjaukseen. VMV 10 oli sukellusvenevartioinnissa Tornin saaren luona.
VMV 10 siirtyi Kotkaan kahdeksi päiväksi ja VMV 9 lähti kuljetusalus “Gottfridin” saattoon, joka ei kuitenkaan saapunut.
Yöksi VMV:t 8, 9,11 ja 17 sekä emälaiva siirtyivät Pukkioon kovan tuulen takia.
16.10. VMV 9 oli Kotkassa tykin ja koneen korjauksessa, jossa oli myös VMV:5. Helsingissä olivat VMV:t 6 ja 12, Tornin vartiossa VMV 11 ja Pukkiossa VMV:t 8, 17 ja 10, joka ajoi illalla karille Mustamaan länsipuolella ja joutui hinaajan vetämänä Kotkaan, josta hinattiin Helsinkiin. Myös VMV 8 joutui lähtemään Kotkaan konevian takia.
Laivueen viimeiset alukset VMV 17 ja emälaiva Tähti III siirtyivät 17.10. Pukkiosta Hurppuun, jonne VMV 11 palasi Tornin vartiosta. VMV 17 lähti Kotkaan noutamaan kenraali Valveen Someriin.
Kotkasta saapuivat VMV 9 Madsen-tykin korjauksen jälkeen ja VMV 8 ison koneen korjauksesta. Matkalla tukikohtaan veneen työkone vuorostaan meni epäkuntoon.
Laivueen varapäällikkö kapteeniluutnantti Linkopuu siirtyi 21.10. VMV 5:llä Suursaaren ryhmän johtajaksi.
Laivue suoritti yksittäisillä veneillä kuljetusalusten saattoa ja sukellusvenevartiointia, kunnes VMV:t 8 ja 11 yhdessä kahden mtv:n kanssa kävi Lavansaaren luona tiedustelemassa vihollisen voimia. Lavansaaressa nähtiin 9 MO-venettä, joista kolme risteili sataman edustalla.
VMV 12 palasi Helsingistä 23.10. kahdeksan päivän korjauksesta ja siirtyi viikoksi Vanhankylänmaahan Tornin vartioon. VMV 11 saattoi höyrylaiva “Oton” Tuppuraan ja VMV 5 oli tykkivene Hämeenmaan kanssa sukellusvenepartiossa linjalla Luppi-Suursaari.
VMV 17 lähti vuorostaan Helsinkiin koneen puhdistukseen.
Laivueen asuntoproomu HelLA 7 saapui Hurppuun ja emälaiva Tähti III lähti Emäsaloon 1.Vmv:Lv:n käyttöön.
Laivue suoritti kolme-neljän veneen ryhmissä partiointia Lavansaaren matalalla yhdessä Toisen Meripoliisikomppanian (2.MPol.K) pikamoottoreiden kanssa.
VMV 5 ajoi tukkiin 29.10. ja joutui Kotkaan korjaukseen.
Marraskuun alussa VMV:t 8, 9, 11 ja 12 sekä yksi meripoliisien pikavene lähti Hurpusta yöllä houkuttelemaan vihollisvoimia ulos Lavansaaresta palavan lautan kanssa mutta viholliset eivät reagoineet.
4.11. suoritettiin laivueessa kommodoritarkastus, paikalla kommodori Rahola ja komentajakapteeni Pukkila Laivaston Esikunnasta ja eversti Enkainen Itä-Suomenlahden Rannikkoprikaatista.
Läsnä Hurpussa olivat VMV:t 9, 11 ja 12, VMV 8 Vanhankylänmaassa, VMV 17 merellä matkalla Helsingistä tukikohtaan ja VMV 10 Helsingissä.
Nyt oli VMV 9 vuoro mennä Helsinkiin ja VMV 11 Vanhankylänmaan vartioon, sillä VMV:t 5 ja 6 olivat Kotkassa korjauksessa. VMV 10 saapui Hurppuun 24 päivän korjauksesta karilleajon takia.
Alukset suorittivat jo rutiiniksi muodostuneita toimia ja sukellusveneiden etsintää sekä kauppalaivojen saattoja yksittäin tai pareina.
15.11. VMV 8 lähti Helsinkiin konepuhdistukseen ja 20.11. VMV 9 palasi Helsingistä kahden viikon korjaustöiden jälkeen. VMV 17 ajoi Somerin stamassa olevaan hylkyyn ja vioitti potkureitaan. Korjaus Kotkassa kesti kaksi päivää.
VMV 11 saapui Pukkiosta Hurppuun myrskyn takia perutun miinoitustehtävään valmistautumisen jälkeen 19.11. ja sen jälkeen se oli pois laivueen käytöstä telakointiin asti.
Mtv Vasama oli Kotkassa konekorjauksessa eikä enää palannut laivueeseen.
Moottoritorpedovenelaivue teki 18.11. kahdella vanhalla Thornycroft-veneellä Syöksy ja Vinha sekä sotasaalisveneellä Vihuri iskun Lavansaaren satamaan ja upotti vanhan mutta uudistetun tykkivene Krasnoje Znamjan joten vihollisen voimakas tykistöalus oli poissa pelistä.
24.11. lähdettiin viimeisen kerran suurella osastolla miinoitukseen Seiskärista kaakkoon. Osastoa johti kapteeniluutnantti Linkopuu ja miinoittajina toimivat ykköslaivueen VMV:t 13 ja 15, saattajina VMV:t 5, 6, 9, 10, 12 ja 17.
VMV 8 palasi Helsingistä Hurppuun 26.11. 12 päivän remontista.
Hinaaja Mantsi tuli noutamaan asuntoproomun Kotkaan ja joulukuun alussa laivueen veneet saapuivat Helsinkiin talvehtimaan.
Ensimmäiset veneet VMV:t 8, 9 ja 12 saapuivat Helsingin Laivastoaseman sotasataman telakkalaituriin 2.12.
Kone- ja Silta Oy:n telakalle Sörnäisiin nostettiin 10.12. VMV 17, 12.12. VMV 12, 15.12. VMV 9 ja 17.12. VMV 11.
Tykit, niiden varuslaatikot ja veneiden etäisyysmittarit luovutettiin Helsingin Laivastoaseman Tykkivarikolle, josta Itä-Suomenlahden Rannikkoprikaatista lainatut Bofors-tykit palautettiin takaisin.
Sotasataman rullatelakalle nostettiin 8.12. VMV 5, joka luovutti Tykkivarikolle kaksi 20/ItK/39 M asettaan ja 1 metrin polttoväliin Zeiss-etäisyysmittarin.
VMV 6 lähti vielä merelle, ajelehtien Helsingin matalan luona ja Grosharsbodanissa kunnes jääesteet olivat liikaa ja 30.12. se vihdoin saapui sotasatamaan ja nostettiin siellä telakalle 11.1.1943.
VMV 8 kävi keskisellä Suomenlahdella ja Helsingin matalalla vartiossa ja nostettiin 5.1.1943 sotasataman telakalle.
30.12. lähtivät VMV:t 6 ja 10 panssarilaiva Väinämöisen varmistusajoon, josta VMV 10 tuli sotasatamaan vuoden viimeisenä päivänä.
Tämä oli samalla laivueen viimeinen sotatoimi tällä purjehduskaudella.
VMV 10 nostettiin 7.1.1943 telakalle sotasatamassa, VMV 8 samoin jo kahta päivää aikaisemmin.
12.1.1943 Toisen Vartiomoottorivenelaivueen miehistö siirrettiin Kevyen Laivasto-osaston Tykkikomppaniaan erikoiskoulutusta varten ja laivueen varapäällikkö kapteeniluutnantti Linkopuu kuittasi yksikön sotapäiväkirjan ajalta 29.4.1942-12.1.1943.
Alukset korjattavina
Laivueen purjehduskausi kesti 258 päivää, josta 228 sotatoimissa ja käytössä oli 8 vartiomoottorivenettä.
Jo vesillelaskun yhteydessä ilmeni veneissä paljon tekniikkaan liittyviä ongelmia.
Pääosin vaikeudet johtuivat taas Moottoritehdas Oy Ares Ab:n toimittamista raakaöljymoottoreista,jotka olivat käytössä kuudessa laivueen veneissä mutta toki merivahinkoja ja sotatoimista johtuvia vaurioita syntyi.
Kun VMV 11 laivueen toisena veneenä laskettiin veteen huomattiin, että koeajossa sen työkoneen mäntä leikkasi kiinni. Vene toki varusteltiin sotakuntoon, mutta kesti 60 päivää, ennen kuin se oli laivueen käytössä.
Muiden seitsemän veneen viirin nostamiseen telakalta laskemisen jälkeen kului keskimäärin kaksi viikkoa venettä kohti.
Pelkästään syvyyspommien telineenä toimivien miinakiskojen väärän suunnittelun tai toteutuksen takia hävittiin päiväkausia.
Toisena laivuekäyttöön otettu VMV 12 vietti toukokuussa 8 päivää telakalla karilleajon johdosta.
Konerikkoja laivueessa tapahtui jo toukokuun lopulla, kun VMV 17 iso kone ja VMV 10 apukone aiheuttivat ongelmia.
Konerikkojen takia menetettiin 250 päivää ja varusteluun kului 150 päivää. Kun lasketaan mukaan siirtymiset tukikohtien välillä, aseiden korjaukset, täydennysmatkat ja korkeiden upseereiden kuljetukset, oli purjehduskauden aikana keskimäärin kaksi venettä kahdeksasta pois sotatoimista joka päivä.
Kaikkein eniten poissaolopäiviä oli VMV 11:lla, joka menetti yli sata päivää tekniikkaan liittyvien ongelmien takia.
1943
Pitääkseen vihollisen sukellusveneet poissa Itämeren vilkkaan kuljetuslaivaliikenteen reiteiltä saksalaiset laskivat 28.3.-15.5. kaksinkertaisen sukellusveneverkon (Operaatio Walross) Porkkalan kapeikon poikki ja aloittivat verkon suojauksen noin 30 aluksella.
Verkon itäpuolelle laskettiin kymmenellä MFP-miinalautalla yli 8.000 miinan kenttä “Nashorn” Porkkalan majakalta Aegnan saaren luo Viron puolelle.
Suomalaisten omaa “Rukajärvi” miinakenttää ja sen jatkona olevaa saksalaista “Seeigel”-kenttää Haapasaarilta Suursaaren ja Tytärsaarien itäpuolelle ja edelleen Laukaanniemeen vahvistettiin 10.000 miinaan ja kentän raivauksen estämistä vartioi voimakkaat saksalaisten laivasto-osastot.
Miinoitus ei ollut kuitenkaan täysin varma ja neuvostoliittolaiset sukellusveneet pystyivät sen paikoitellen läpäisemään läheltä Suursaaren eteläkärkeä.
Näin Porkkalan kapeikon sukellusveneverkon itäpuolelle jäi merialue, jolla vihollisveneet pystyivät toimimaan joten sitä piti suojata.
Moottoritorpedoveneosasto koostui nyt kahdesta laivueesta ja niiden käyttöön saatiin vihdoin Italiasta ostetut viisi Baglietto-luokan venettä, suomalaisittain Hurja-luokka.
Laatokalla italialaisten käytössä olleet neljä MAS-venettä saatiin ostettua Suomeen touko-kesäkuussa 1943 ja nimettiin Jymy-luokaksi.
Kun vielä Turun Veneveistämöltä valmistui kesäkuussa kuusi Taisto-luokan alusta, oli 15 moottoritorpedovenettä kesällä käytössä.
Torpedomaaleja taisi kuitenkin olla merellä vähemmän kuin veneitä?
1.Vmv.Lv
Ensimmäisen Vartiomoottorivenelaivueen sotapäiväkirjan pito alkoi 10.4.1943.
Laivueen päällikkönä toimi aikaisemmin VMV 1:n päällikkönä toiminut kapteeniluutnantti Siivo Peltonen, jääkäri,merikapteeni ja Merivartiolaitoksen kokenut laivanpäällikkö. Varapäällikkönä oli luutnantti Hjalmar Silfverberg.
Laivueeseen edellisellä purjehduskaudella kuuluneet VMV 13, 14, 15 ja 16 oli luovutettu kakkoslaivueelle ja niiden tilalle oli 6.4. Merivoimien Esikunnan määräyksellä liitetty Aug. Eklöf A/B:n Tolkkisten telakalla 15.3. vesille lasketut mutta vielä varustelemattomat Suojeluskuntain Yliesikunnan purret SP 41 ja SP 42.
Nämä olivat kooltaan lähes vartiomoottoriveneiden kokoisia, mäntyrunkoisia 27 tonnin aluksia, mitoiltaan 21,0 x 4,1 x 1,1 metrisiä veneitä, joiden voimanlähteenä oli kaksi kuusisylinteristä 140 hevosvoimaista Penta-Hesselmann-naftakonetta mutta ne pystyivät vain 10,5 solmun nopeuteen.
Alukset liitettiin sodan jälkeen 1944 Rajavartiolaitokseen tunnuksilla VMV 19 ja VMV 20.
VMV 1 ja VMV 2 lähtivät Turusta Naantaliin panssarilaiva Väinämöisen luo 11.4. ja niiden viirit nostettiin yöllä 12.4. kello 00:01 ja veneet aloittivat purjehduskautensa.
12.4. veneet kulkivat Väinämöisen edessä varmistajina kauppaväylää Bokullan pohjoispuolelle Lohmin luo ja suorittivat monenlaisia harjoituksia Väinämöisen ja saattajien Aura, Uisko ja Tursas kanssa. Seuraavana päivänä veneet siirtyivät Turkuun ja ottivat radiolaitteensa ja täydensivät varastojaan.
Panssarilaivan mukana VMV 1 ja 2 siirtyivät lähteen, ohittaen Hangon ja saapuivat Helsinkiin 17.4.
Väinämöinen ankkuroitui Kulosaaren lounaispuolelle ja VMV:t kiinnittyivät Katajanokan sotasatamaan.
VMV 6 nosti viirinsä 24.4. Helsingissä ja aloitti purjehduskautensa.
Laivueen kolme vartiomoottorivenettä vuorottelivat yksi vene kerrallaan täysvalmiudessa, muut tunnin lähtövalmiudessa ja varmistivat panssarilaivaa tai suorittivat partiointia Suomenlahdella yksittäin tai yhdessä miinalaivojen Ruotsinsalmi ja Riilahti kanssa.
Toukokuun neljäs VMV 6:lla syttyi tulipalo, joka tuhosi osan upseerimessiä ja vene nostettiin Helsingin Laivastoaseman laivatelakalle korjauksia varten. VMV 2:n oikeassa pääkoneessa ilmeni vaurio, joka pystyttiin kuitenkin korjaamaan.
Partiointia merellä vihollisen sukellusveneitä etsien vuorotellen tai yhdessä miinalaivojen kanssa.
Tukikohtina käytettiin sotasataman lisäksi Pellingin Kungshamnia ja Loviisan Glosholmia.
Laivueen neljäs vene, VMV 5 oli 18.5. mukana partiossa miinalaiva Ruotsinsalmen kanssa Suomenlahdella.
Merkkejä, kuten polttoainevuotoa sukellusveneistä etsittiin ja öljyläikkiin pudotettiin syvyyspommeja.
Merellä toimi samalla vesialueella myös saksalaisia MFP-miinalauttoja joiden tunnukset, kuten F 267, F 268 ja F 273 tulivat tutuiksi.
Omia aluksia partiopareina olivat saattajat Aura, Kustaanmiekka ja “numerohinaajat” 762, 763 ja 764. (Neuvostoliiton Turusta Crichtonin telakalta tilaamia jokihinaajia, jotka otettiin Merivoimien käyttöön niiden telakkanumeroilla. Ainoastaan 761 käytti nimeä “Viipuri” silloin, kun se oli Merenkulkuhallituksen käytössä).
19.6. VMV 5 toi Helsingistä emälaiva Kalbådagrundille Glosholmiin mukanaan kapteeniluutnantti Peltosen ja uuden laivueen päällikön kapteeniluutnantti Helge Jääsalon, joka oli osalle laivueen miehistä ennestään tuttu, olihan hän toiminut jo vuonna 1935 VMV 5:n päällikkönä ja myöhemmin Merivartiolaitoksen Suomenlahden Itäpiirin päällikkönä sekä suurten moottoriveneosastojen komentajana Suomenlahden itäosassa.
Nyt kapteeniluutnantit vaihtoivat yksiköitä, Peltonen lähti itään Toisen Meripoliisikomppanian (2.MPol.K) johtoon, josta Jääsalo siirtyi Ensimmäiseen Vartiomoottorivenelaivueeseen.
Jääsalo oli jo seuraavana päivänä VMV 2:n mukana hakemassa laivueeseen uutta venettä..
SP 41 saatiin vihdoin laivueen käyttöön 22.6., kun se lähti VMV 2:n mukana vartiossa Suomenlahdella ja 26.6. suoritettiin kalustokokeiluja SP 42:lla.
VMV 1 pystyi poistumaan tarvitsemaansa konepuhdistukseen Helsinkiin seuraavana päivänä ja oli pois laivuekäytöstä yhdeksän päivää.
Raakileena laivueeseen liitetty SP 42 kärsi konerikon jo kesäkuun viimeinen päivä ja joutui Helsinkiin konekorjaukseen, josta se siirrettiin rakentajatelakalle Tolkkisiin ollen 77 päivää pois laivueesta!
VMV 5 poistui laivueesta 4.7. konehuoltoon 11 päiväksi ja VMV 1:n työkoneen korjaus kesti pari päivää heinäkuun puolessa välissä.
26.7. oli SP 41:n vuoro mennä Tolkkisiin 56 päivän konekorjaukseen.
Emälaiva, Merenkulkulaitoksen majakkalaiva Kalbådagrund siirtyi Helsingistä Kungshamniin 15.8. ja VMV 5 taas konehuoltoon 12 päiväksi.
22.8. lähti VMV 1 aamulla emälaivan kyljestä Tiiskerin majakan luo, jossa se tapasi miinalaiva Riilahden.Illalla VMV 1 ajelehti vedenalaista kuuntelulaitettaan käyttäen Riilahden luona vajaan kilometrin päässä.
Kello 02:05 aluksen päällikkö aliluutnantti Eklund heräsi räjähdyksen ääneen ja vahdissa ollut perämies alikersantti Lindlöf ilmoitti, että hän oli kuullut voimakkaiden moottorien ääntä hieman ennen räjähdystä. Pimeässä näkyi Riilahti keula pinnalla uppoamassa. Kahden minuutin kuluttua alus oli uponnut ja VMV 1 alkoi etsiä merestä selvinneitä. Naftan ja laivaromun seasta saatiin nostettua kymmenen laivamiestä, kun kuului huuto “Kivilinna täällä”.
Miinalaivan päällikkö, Mannerheim-ristillä palkittu Osmo Kivilinna nostettiin pahoin loukkaantuneena merestä mutta hän ei suostunut menemään sisälle suojaan vaan jäi peiteltynä kannelle.
VMV 1 ei löytänyt merestä enää ketään ja lähti täysin konein panssarilaiva Väinämöiselle, jossa tiedettiin olevan lääkärin.
Kivilinna menehtyi kuitenkin seuraavana päivänä sairaalassa Helsingissä.
Heti VMV 1:n saavuttua rantaan lähti Jääsalo VMV 2:n ja VMV 6:n kanssa Riilahden tuhoutumispaikalle, jonka VMV 1 oli merkinnyt poijulla. Merestä löytyi vain laivan kalustoa.
Riilahden miehistä saatiin kymmenen pelastettua, 23 menehtyi.
Koville joutunut VMV 1 lähti Helsinkiin konepuhdistukseen.
25.8. liitettiin laivueeseen SP 1, joka oli aikaisemmin toiminut Kevyen Laivasto-osaston käytössä. Vene meni kuitenkin aluksi Helsingin Laivastoasemalle korjaukseen, jolloin siihen lisättiin Vickers-ilmatorjuntakonekivääri ja syvyyspommipudottimet.
Syyskuussa VMV 2 vuorostaan oli keskikoneen puhdistuksessa sotasatamassa, jolloin siihen asennettiin toinen 20 millimetrin Madsen/43 peräkannelle.
Myös sisaralus VMV 1 sai samanlaisen lisäaseen.
14.9. SP 42 saapui tukikohtaan remontista Tolkkisista, nyt siihenkin oli lisätty toinen Madsen-tykki perään ja 19.9. palasi myös SP41 samalla tavalla aseistettuna.
SP 1 oli ollut laivueessa viikon, kun se 19.9. ollessaan partiossa saattaja 762:n kanssa menetti ohjailukykynsä. Korjauksessa Helsingissä myös sen peräkannelle asennettiin toinen 20M/43-ase.
Ongelmat SP 41:n ja SP 42:n kanssa eivät vielä olleet ohi, yhteensä kaksi viikkoa ne olivat lokakuun alussa pois uusien konehuolien takia.
Syyskuun 21. päivä laivue alistettiin sukellusveneiden etsinnän suhteen Saattajaosaston päällikölle, muuten oltiin edelleen Osasto V:n alaisia.
Partiossa kävivät VMV 1 ja 6 saattajien 762 ja 764 kanssa.
VMV 6 kävi lokakuun puolivälissä 12 päivän konepuhdistuksessa Helsingissä, VMV 5 selvisi samasta huollosta kolmessa päivässä.
19.10.veneiden päälliköitä vaihdettiin siten, että aliluutnantit Alcenius ja Räsänen vaihoivat veneitä VMV 2 ja 5 keskenään ja aliluutnantti Salmi SP 41:stä otti tilapäisesti hoitaakseen emälaiva Kalbådagrundin päällikkyyden.
SP 42:n päällikkönä oli nyt E. Ståhlberg ja SP 1:n päällikkyyden otti luutnantti Seppä aliluutnantti Sjömanilta.
Päällikyyksien vaihtoon vaikutti sairastapaukset laivueessa.
Lokakuun lopulla laivueessa esiintyi kurkkumätätapaus, jonka takia osa veneistä asetettiin karanteeniin ja kaikki laivueen miehet rokotettiin varmuuden vuoksi.
Marraskuun ensimmäinen päivä tekivät VMV 1 ja VMV 5 torpedovenehyökkäykseltä näyttävän syöksyn Helsingin satamiin paikallisjoukkojen reagointia testaten. Hietalahteen asti mentiin kenenkään häiritsemättä…
VMV 2 vietti konehuollossa 12 päivää marraskuussa ja SP 41 meni taas konekorjaukseen Helsinkiin 24.11. eikä sitä enää otettu palveluskäyttöön vaan se laski viirinsä 5.12. ja lopetti purjehduskautensa.
VMV 5 ja VMV 6 lähtivät 27.11. Turkuun talvitelakointia varten ja ne nostettiin 29.11. Turun Veneveistämön telakalle ja laskivat viirinsä 29.11.
Samana päivänä VMV 2 rikkoi oikean pääkoneensa potkurin kelluvaan esineeseen yöllä ja joutui telakalle 6 päiväksi.
Vuoden lopulla SP 42 kävi taas tutussa paikassa eli konekorjauksessa, nyt kolmeksi päiväksi.
Vuoden viimeinen päivä emälaiva Kalbådagrund ja VMV 2 jättivät Kallvikin ja siirtyivät Helsinkiin.
Vielä kerran lähti Jääsalo mukanaan VMV 1 ja SP 42 Helsingistä partioon Suomenlahdelle uudenvuodenpäivänä 1944.
Kapteeniluutnantti Helge Jääsalo siirtyi pian tykkivene Hämeenmaan päälliköksi joten tämä oli hänen viimeinen sotatoimensa Ensimmäisessä Vartiomoottorivenelaivueessa.
5.1.1944 VMV 1 ja VMV 2 saapuivat Turun Veneveistämön laituriin ja laskivat viirinsä.270 päivän palvelun jälkeen ja koko 1.Vmv:Lv lopetti purjehduskautensa.
Laivueen alukset, niiden talvehtimispaikat sekä päivämäärät laivueessa:
VMV 1 Turun Veneveistämö 11.4.1943-5.1.1944
VMV 2 Turun Veneveistämö 11.4.1943-5.1.1944
VMV 5 Turun Veneveistämö 18.5.1943-30.11.1943
VMV 6 Turun Veneveistämö 24.4.1943-30.11.1943
SP 1 Suomenlinna 25.8.1943-5.1.1944
SP 41 Katajanokka 22.6.1943-5.12.1943
SP 42 Katajanokka 25.8.1943-5.1.1944
Kalbådagrund Katajanokka 19.6.1943-5.1.1944
Sotapäiväkirjan kuittasi kapteeniluutnantti Hj. Silfverberg, nyt 1.Vmv:Lv:n päällikön ominaisuudessa.
Laivueen sotapäiväkirjaan on kirjattu ajalta 11.4.1943-5.1.1944 270 päivää.
Yksikön veneistä joku oli pois laivueen käytöstä yhteensä 273 päivää eli joka päivä yksi vene. Pelkästään konevikojen takia poissaolopäiviä oli 251 päivää.
Aikaisemmin epäluotettavina pidetyt Ares-moottorit kolmessa veneessä eli VMV 5, VMV 6 ja SP 1 aiheuttivat kuitenkin vain 46 poissaolopäivää eli noin 15 päivää venettä kohti, jota on pidettävä erinomaisena suorituksena. Myös edellisellä purjehduskaudella VMV 5 ja VMV 6 Toisessa Vartiomoottorivenelaivueessa selvisivät lähes ilman konekorjauksia.
Uudenkaupungin telakan yli kymmenen vuotta aikaisemmin rakentamat veneet VMV 5 ja VMV 6, joita Merivartiolaitos ei suostunut vastaanottamaan viallisena olivatkin sodan aikana osoittautuneet varmimmiksi ja Oy Ares Ab:n suuret bensiinimoottorit toimivat kellonvarmasti.
Olisiko sittenkin viimeisen sarjan kymmenen venettä pitänyt varustaa näillä koneilla epäluotettavien naftamoottoreiden sijaan?
Maybach-moottoreilla varustetut veneet VMV 1 ja VMV 2 olivat pois laivueesta konerikkojen takia yhteensä 40 päivää, 20 päivää venettä kohti, joka on reilusti parempi luku kuin edellisellä purjehduskaudella.
Penta-Hesselmann-koneet kahdessa aluksessa SP 41 ja SP 42 olivat korjattavina 165 päivää, SP 42:n moottorit melkein puolet laivueessa olonsa aikana!
2.Vmv.Lv
Toisen Vartiomoottorivenelaivueen purjehduskausi alkoi 11.4.1943 ja nyt laivueeseen oli siirretty kaikki Ares-raakaöljymoottorilla varustetut veneet
Laivueen päällikkönä toimi edelleen kapteeniluutnantti Olavi Peuranheimo. Laivueen veneet jaettiin kahteen puolilaivueeseen.
Ensimmäinen puolilaivue (I/2.Vmv.Lv) sai tutut veneet VMV 8, 9, 10, 11, 12 ja 17. Kaikissa veneissä oli peräkannelle rakennettu kiinnityspaikka 40 ItK/ 36 Bofors-tykeille ja keulakannella edelleen 20 ItK/Madsen konetykki. Syvyyspommiripustimet olivat nyt veneen sivuilla ja ilmatorjuntakonekivääri sijaitsi ohjailusillan peräpuolella.
Laivueen käytössä oli nyt neljä 40 mm Bofors-ilmatorjuntakanuunaa ja niissä veneissä, joissa Boforsia ei ollut oli perässä toinen 20 mm Madsen. Kun kaikki veneet olivat samanlaisia, voitiin Bofors vaihtaa helposti veneestä toiseen tarpeen mukaan jopa 40 minuutissa.
Toiseen puolilaivueeseen (II/Vmv.Lv) kuului kapteeniluutnantti Esko Linkopuun johdolla VMV:t 13, 14, 15 ja 16, jotka olivat varustettu kahdella 20 mm Madsenilla, ilmatorjuntakonekiiväärillä, syvyyspommipudottimilla ja sumutuslaitteella sekä vedenalaisilla kuuntelulaitteilla sukellusveneiden etsintää varten.
Laivue alistettiin Kevyelle Laivasto-osastolle (Kev.LOs), johon kuuluivat tykkiveneet Hämeenmaa, Uusimaa, Turunmaa ja Karjala sekä Ragnar Nordströmin sillilaivastosta pakko-otetut höyrytroolarit Aunus ja Viena, jotka oli varustettu aputykkiveneiksi 130 mm sotasaaliskanuunalla ja kevyellä ilmatorjunta-aseistuksella.
Laivaston uudehkot kuusi Kuha-luokan moottoriraivaajaa Kuha, Salakka, Siika, Harjus, Säynäs ja Karppi sekä niiden emälaiva Tähti III muodostivat Toisen Raivaajalaivueen (2.Raiv.Lv).
Osaston esikunnan käytössä olivat vielä pikavene Pronto, entinen presidentin käytössä ollut moottorijahti Kaukomieli ja Suojeluskuntapursi SP 25.
Osaston päällikkönä toimi komentajakapteeni Oiva Lennes.
Moottoritorpedoveneosaston alistus Kev.LOs:lle purettiin huhtikuun puolivälissä.
II/2.Vmv.Lv
Osaston purjehduskausi alkoi 17.4.1943, kun kaikki veneet suorittivat koeajonsa ja siirtyivät Turusta Helsinkiin Katajanokan sotasatamaan.
Täällä veneet kunnostettiin lopulliseen sotavarustukseen, jolloin asennettiin lähiradiot ja tehtiin tarvittavat täydennykset.
20.4. VMV:t 13, 14 ja 15 siirtyivät Helsingistä Vanhankylänmaahan, missä ne liitettiin päälaivueeseen.
Seuraavana päivänä viisi kaksimoottorista konetta hyökkäsi Vanhankylänmaassa olleen osaston kimppuun pommittaen ja tulittaen konetykeillään ja konekivääreillään. Tykkivene Uusimaa kärsi vahinkoja ja VMV 14 vei kaatuneen ja haavoittuneet Kotkaan. VMV:t 13 ja 15 saattoivat Uusimaan Kotkaan korjaukseen. Matkalla VMV13 työkoneesta meni kaksi tiivistettä rikki ja vene vietiin Helsinkiin kahdeksan päivän konekorjaukseen.
22.4. saapui VMV 14 Helsingistä sisäreittiä myöten Haapasaareen ja Kev.LOs:n emälaiva, vanha miinalaiva Louhi saapui Kotkaan. Haapasaaresta laivue lähti sekaosastolla VMV:t 8, 9, 11, 14, 16 ja 17 varmistamaan miinalaiva Ruotsinsalmen miinanlaskua.
Toinen puolilaivue otti tukikohdakseen Suursaaren Suurkylän sataman ja sieltä suoritti sukellusveneiden etsintää Suursaaren länsipuolella ja partioi Haapasaariston Lupin saaren ja Suursaareen välillä.
23.4.-29.4.Merenkulkuhallituksen tarkastusalus Turku laivaston kaapeliproomun avulla asensi kiinteän kuuntelulaitteen Suursaaren länsipuolelle. Tämä kuunteluasema ohjasi äänihavainnoillaan merellä toimineita partioaluksia.
Viikon ajan oli joku osaston veneistä kuljettamassa kenraali Valvetta, komentajakapteeneja Lennes ja Arho tai viihdytyskiertueita Suursaaren vesillä.
Suursaareen ja saksalaisten hallussa olleeseen Suur-Tytärsaareen saatettiin useita sotatarvikekuljetuksia kaikkien neljän veneen suojatessa ja varmistettiin Toisen Raivaajalaivueen kuuden Kuha-raivaajan raivausta yhdessä VMV 9 ja 11 kanssa.
Haapasaaressa oleva tykkivene Turunmaa sai 2.5. pommiosuman savupiippunsa viereen ja oli vaarassa upota, joten se ajettiin tarkoituksella saaren rantaan. Pommituksessa menehtyi yksi ja haavoittui 9 miestä.
VMV:t 13, 14, 15 ja 16 toimivat Turunmaan ilmatorjuntavartiossa ja saattoivat sen ja nostoalus Mursun Haapasaaresta Pellingin kautta Helsinkiin korjaukseen.
Veneet käyttivät Suursaaren lisäksi tarvittaessa tukikohtanaan Vanhankylänmaata ja alusten huolto tapahtui joko Kotkassa tai Kuorsalossa emälaiva Louhella.
24.5. VMV 15 ajoi karille, josta sen hinasi irti aputykkivene Aunus. Veneessä todettiin paha vuoto ja työkoneen potkuri oli kokonaan poissa, vasemman pääkoneen potkuri oli käyttökelvoton. Kunnostustyö Kotkassa kesti kaksi viikkoa.
Kun vene palasi laivueeseen lähti vuorostaan VMV 13 Helsinkiin konekorjaukseen vajaaksi viikoksi ja sen palatessa meni VMV 14 kahdeksi viikoksi Helsinkiin konepuhdistukseen.
VMV:t 13 ja 16 varmistivat miinalaiva Ruotsinsalmen, miinavene Miinan ja raivaajien Säynäs ja Karppi miinoitusoperaatiota Haapasaaren eteläpuolella.
Sukellusvenepartiointi ja kuljetusalusten saatto Suursaareen ja Tytärsaareen jatkui. Heinäkuussa joku veneistä oli jatkuvasti höyrylaiva Silvian turvana, kun se nosti sotatarvikkeita Suursaaren eteläkärjessä olleesta vihollishylystä.
22.7. VMV:t 14, 15 ja 16 olivat saattamassa hinaaja Taipaletta ja kaapeliproomua takaisin Tytärsaaresta, kun kolme Lagg-3 ja kolme I-16 hävittäjää pommittivat osastoa 1.000 metrin korkeudesta, onneksi ilman vaurioita.
VMV 15 sai kimppuunsa Lupin länsipuolella 26.7. neljä IL-2 maataistelukonetta yhdessä kolmen hävittäjän kanssa. Veneeseen osui kolme pommin sirpaletta.
Heinäkuun lopulla VMV 16 päällikkönään aliluutnantti Westman joutui polttoaineen syöttötankin korjaamisen takia kolmeksi viikoksi Helsinkiin, jossa samalla suoritettiin koneen puhdistus.
VMV 13 oli siellä osittain samaan aikaan kahden viikon konehuollossa.
Ehjänä ollut venepari VMV 14 ja 15 olivat saattamassa yhdysalus Pukkiota Tytärsaaren luona kun neljä IL-2 hyökkäsi pommein ja konetykillä. VMV 14 sai yhteen koneeseen osumia perätykillään.
Elokuun alussa saatiin määräys, että Suursaaren vartiossa pitää olla aina kaksi venettä kerrallaan
Raivaajien varmistus ja kuljetuslaivojen saatto piti hoitaa samalla.
Välillä saattotehtävät ulottuivat itään Somerin saarelle. 21.8. palatessaan Somerista hinaaja Mantsin saatosta saivat VMV 13 ja 16 Lavansaaresta päälleen vihollisen tykkitulta ja Somerin sataman suulla hyökkäsi niiden kimppuun useita vihollisen MO-luokan vartiovenettä konetykein. Tuleen vastattiin eikä kumpikaan osapuoli kärsinyt vahinkoja.
Syyskuun alussa VMV 13 sai kunnian kuljettaa luutnantti Malmstenin viihdytyskiertue Suursaaresta Kuorsaloon, Haminaan ja Kirkonmaalle ja siirtyi seuraavana päivänä Koivistolle ensimmäisen puolilaivueen avuksi kun siellä oli täysin kunnossa ainoastaan VMV 9.
Laivue kärsi taas konerikoista ja VMV 15 oli palveluksessa ilman vasenta pääkonettaan melkein neljä viikkoa ennen kuin pääsi lokakuussa Helsinkiin 19 päivän konekorjaukseen. VMV 13 oli ilman työkonettaan sukellusvene-etsinnässä, kun se oli miinalaiva Ruotsinsalmen ja Ensimmäisen Vartiomoottorivenelaivueen VMV 1:n kanssa partiossa ja pudotti epäillyn sukellusveneen perään neljä syvyyspommia mallia SP/31 H (Syvyyspommi malli 1931 hidas, eli sen vajoamisnopeus oli säädetty normaalia pienemmäksi).
Lokakuun puolivälissä myös VMV 14 kärsi konerikoista ja idästä tuli vuorostaan VMV 17 veneiden 13 ja 16 mukaan, kun miinavene Miina ja raivaajat Säynäs ja Salakka suorittivat miinoitustehtävää Suursaaren itäpuolella.
Lokakuun 19. päivä oli VMV 16 laivueen ainoa ehjä alus ja se sai taas avukseen laivueen toiselta puolikkaalta VMV 12:n miinoituksen varmistuksessa.
Lokakuussa kovat syysmyrskyt estivät avomerellä partioimisen, ainoastaan saarien suojassa oli mahdollista suorittaa saattotehtäviä. VMV 13 ajoi uppotukkiin Somerin luona ja joutui Kotkaan telakalle VMV 16 kärsi taas konevioista.
Marraskuun 17. katkesi kaikki Kevyen Laivasto-osaston viestiyhteydet myrskyn takia kolmeksi päiväksi.
VMV 14 ja 15 osallistuivat Koivistolla olevien VMV 8, 11, 12 ja 17 mukana partioretkelle Saarenpään ja Seiskarin välillä.
Joulukuu toi tullessaan talvimyrskyt eikä avomerellä edelleenkään voinut partioida.
Parempina päivinä voitiin saarten suojassa tehdä Toisen Meripataljoonan hinaajien ja yhdysalusten saattoja jopa Suursaareen saakka.
VMV 16 vietti Helsingissä konekorjauksessa kolme viikkoa, 13 ja 14 selvisivät yhteensä viikon korjauksilla.
Jouluaattona kaikki veneet olivat taas koossa Vanhankylänmaassa, jossa vietettiin laivueen joulujuhlaa.
Uudenvuodenpäivänä VMV 14 lähti Vanhankylänmaasta Helsinkiin talvehtimaan ja seuraavana päivänä loput kolme venettä siirtyivät Kotkaan.
4.1. lähtivät VMV:t 13, 15 ja 16 Kotkasta länteen ja tapasivat Lehtisissä idästä siirtyneet VMV:t 9, 10 ja 17 ja kulkivat yhdessä Helsinkiin.
II/2.Vmv.Laivueen päällikön viransijainen luutnantti E. Itäpiiri ja adjutantin viransijainen A. Ahtikari kuittasivat yksikön sotapäiväkirjan.
VMV:t 13, 14, 15 ja 16 lopettivat purjehduskautensa 4.1. ja laskivat viirinsä 19.1.1944 Helsingissä.
I/2.Vmv.Lv
VMV 17 suoritti ensimmäisen koeajonsa 8.4. ja VMV:t 8, 9, 10 ja 11 aloittivat purjehduskautensa 11.4.1943, VMV 12 kaksi päivää myöhemmin.
Tykkiveneet Turunmaa, Hämeenmaa ja Uusimaa sekä VMV:t 8, 9, 12 ja 17 siirtyivät Helsingistä Vanhankylänmaahan 16.4.
18.4. Lähtivät VMV:t 8, 9, 12 ja 17 varmistamaan Kuha-raivaajia Harjus ja Karppi sekä Ahven-luokan Särkeä raivauksessa Suursaaren miinasulun täydentämistä varten.
VMV 12 oli saanut Kotkassa 40/ItK/36 B-tykin 18.4. ja sitä piti mennä korjaamaan Helsinkiin.
22.4. VMV 11 saapui Helsingistä toiminta-alueelleen Kotkaan.
Huhtikuun viimeinen lähti VMV 8 työkoneen korjausta varten Helsinkiin 19 päiväksi ja VMV 12 seuraavana päivänä, viipyen 13 päivää.
VMV 10 saapui toiminta-alueelleen 3.5. ja viisi päivää myöhemmin Kotkaan korjauksia varten pariksi päiväksi.
10.5. siirtyivät VMV:t 8, 9, 11 ja 17 Koivistolle ja VMV 17 kävi partiossa seuraavana päivänä. 16.5. joutuivat VMV:t 9, 10, 11, 12 ja 17 taisteluun neljän IL-2:n ja kuuden Hurricanen kanssa Saarenpään luona saaden osumia lentokoneisiin mutta kärsien itse sirpaleiden ja konekivääritulen aiheuttamista vaurioista. Seuraavana päivänä hyökkäsi 5 IL-2 ja kaksi hävittäjää VMV 9 ja 12 kimppuun, ei omia vaurioita, yksi IL-2 ammuttiin alas.
VMV 12 ajoi tukkiin 22.5. ja Uuraassa tehdyssä telakoinnissa todettiin, että työkoneen potkuriakseli oli poikki ja peräsin vääntynyt. Peräsin saatiin korjattua Uuraassa ja irroitettu akseli lähti Helsinkiin korjattavaksi. Vene katsottiin käyttökuntoiseksi, tosin ilman työkonetta.
23.5. VMV:t 8, 9, 10, 11 ja 12 joutuivat tulikosketukseen viiden vihollisen MO-vartioveneen kanssa 6 meripeninkulmaa Seivästöltä etelään. Kaksi vihollista upotettiin mutta VMV 17 sai täysosuman konehuoneeseensa, jolloin työkone vaurioitui pahoin. Kaksi miestä kaatui ja kolme haavoittui vaikeasti, yksi lievemmin. Veneen kyljessä oli kaksi metriä pitkä ja 30 cm leveä repeytymä ja radiohytin seinässä 20 sirpalereikää. Kaksi konetykkiä vaurioitui.
VMV 10 ruorihytissä oli reikiä ja radio vaurioitui.
VMV 9 hinasi VMV 17 Koivistolta Kotkaan, josta se kuljetettiin Helsinkiin korjaukseen, joka kesti 35 päivää.
VMV 12 sai 27.5. lievän pohjakosketuksen ja oli mukana, kun VMV:t 8, 9,10 ja 11 joutuivat 30.5. tulitaisteluun kahden vihollisen MO-veneen kanssa, joissa havaittiin osumia.
2.6. VMV:t 8, 9, 10, 11 ja 12 olivat varmistamassa raivaajia Seivästön eteläpuolella, kun ne hyökkäsivät yhden vihollisveneen kimppuun jota vaurioitettiin. Pian kimpussa oli 8 MO-vartiovenettä ja yksi mtv lisää jolloin omat veneet vetäytyivät pohjoiseen tulittaen.
Läheisille omille linnakkeille lähetettiin tuliapupyyntö (TAP) ja ne avasivat suojatulen.
6.6. VMV 9 joutui Helsinkiin konekorjaukseen, samalla asennettiin veneeseen uusi sumutuslaite. Alus oli tällä kertaa pois käytöstä 18 päivää. Kun se palasi, lähti vuorostaan VMV 8 korjattavaksi 46 päiväksi.
Helsingissä asennettiin kaikkiin I/2.Vmv.Laivueen veneisiin korjausten yhteydessä keskilaivalle suuntimakompassin paikalle kolmas alusta 20 mm Madsen-konetykille kun maahan oli saatu 13 uutta 20 ItK/M-43 konetykkiä, joista kuusi luovutettiin vartiomoottoriveneille. Väliaikaisratkaisuna oli ainakin veneissä VMV 12 ja 17 neliputkinen sotasaalis-ilmatorjuntakonekivääri lempinimeltään urkupyssy.
Täysosuman saanut VMV 17 palasi 27.6. vaativasta korjauksesta ja samalla lähti VMV 10 Kotkaan pientä korjausta varten. Kotkan satamassa se kuitenkin ajoi tukkiin ja joutui Helsinkiin korjaukseen, ollen poissa laivuekäytöstä 18 päivää.
Saksalaiset laivastovoimat aloittivat “Seeigel”-miinakentän vartioinnin ja samalla sukellusvenepartioinnin Suursaaren eteläpuolella neljän M-bootin, kolmen SAT-aputykkiveneen, yhden Flakjäger-ilmatorjunta-aluksen ja kahden Vorpostenboot-etuvartioaluksen voimin ja suomalaisten tuli ottaa huomioon heidän liikehtimisensä. Osasto piti huoltotukikohtanaan Kotkaa ja olivat kolme päivää kerrallaan merellä partioimassa kulkien samoilla vesillä kuin suomalaiset.
Moottoritorpedovene Vasama oli luopunut torpedoheittimistään ja saanut peräkannelle 40 mm Boforsin sekä keskilaivalle 20 mm Madsenin entisten kahden raskaan konekiväärin lisäksi ja nyt se liitettiin Toiseen Vartiomoottorivenelaivueeseen saapuen 6.7. Koivistolle pitkän korjauksen jälkeen.
Toinen uusi tulokas oli Merivartiolaitoksen välirauhan aikana valmistunut suuri kaksimoottorinen pikavene AV 138. Se oli siirretty Toisesta Meripoliisikomppaniasta Kevyen Laivasto-osaston käyttöön pikaraivaajana, jolla aiottiin suorittaa nopeita raivausiskuja jopa Kronstadtin lahdelle asti omien laivastovoimien edellä. Vene oli noin 12 metriä pitkä ja kaksi lentokonemoottoria kuljetti sitä täydessä taistelupainossa Madsen-tykillä ja konekiväärillä varustettuna 20 solmun nopeudella.
Venettä varten oli kehitetty yksin hinattava miinanraivauskalusto MRK/Y 43 A.
Ensimmäinen raivaussyöksy tehtiin Koivistolta Kronstadtin lahdelle 17.7., jolloin VMV:t 9, 10, 12 ja 17, mtv Vasama ja AV 138 saivat kimppuunsa 2 vihollisen MO-venettä sekä kaksi IL-2 maataistelukonetta. Hyökkäyksen aikana vihollinen puhui vilkkaasti laivaston käyttämällä radiotaajuudella häiritsemistarkoituksessa. Tukikortaan palattua löytyi Vasamasta vesilinjan alapuolelta 23 mm konetykin panssariammuksen tekemä reikä.
Mtv Vasama sai pohjakosketuksen Kiuskerin eteläpuolella 21.7. ja sitä korjattiin Uuraassa 19 päivää.
VMV 17 selvisi seuraavana päivänä pohjakosketuksesta Tiurinsaaren länsipuolella kolmen päivän korjauksella.
Elokuun 5. päivä saapuivat VMV:t 8 ja 11 Helsingistä korjauksista, jotka olivat pitäneet veneet pois laivuekäytöstä yhteensä 68 päivää.
Nyt oli vuorossa VMV 12 korjaus koko loppukuun ajaksi.
Kun laivueen käytössä oli neljä Bofors-tykkiä riitti niitä hyvin jokaiseen toimivaan veneeseen, olihan tykkejä usein enemmän kuin ehjiä veneitä.
Laivueen veneiden pääasiallinen toiminta oli raivaajien työskentelyn varmistamista Somerin suunnalla.
19.8. suorittivat VMV:t 8, 9, 11 ja 17 sekä mtv Vasama ja AV 138 raivaussyöksyn Kronstadtin lahden suulle, jossa joutuivat tulitaisteluun kahden vihollisveneen kanssa, osumiakin saatiin.
Vastaavia taisteluiskuja tehtiin lähes joka päivä ja parhaimmillaan kaikki kuusi vartiomoottorivenettä olivat mukana.
Elokuun loppupuolella veneet kävivät uusien lähiradioiden asennusta varten Uuraan satamassa ja VMV 10 kävi Helsingissä melkein kuukauden kestävässä koneremontissa. VMV 11 oli Koivistolla toimintakyvyttömänä, VMV 12 ja Vasama Helsingissä ja VMV 8 Kuorsalossa erityistehtävissä joten ainoat toimintakykyiset veneet olivat VMV 9 ja 17. Vanhankylänmaasta kävi toisen puolilaivueen veneitä yksi kerrallaan paikkaamassa alustilannetta, joka ei ainakaan parantunut kun syyskuun alussa VMV 17 meni Kotkan kautta Helsinkiin 19 päiväksi ja VMV 10:ssä tapahtui koneräjähdys ja tulipalo, korjaus kesti kahdeksan päivää.
Syyskuun lopulla mtv Vasama palasi taas laivueeseen oltuaan Helsingissä korjattavana.
Samalla laivue sai kotimaassa kehitettyjä, varta vasten vihollisen pienaluksia vastaan suunniteltuja nafta-fosfori-trotyyli sytytysammuksia Bofors-tykkejä varten.
Lokakuun alussa VMV 8 meni taas Helsinkiin korjattavaksi, nyt melkein kuukaudeksi, VMV 11 ja 9 olivat yhteensä pois yli kuukauden.
14.10. Koivistolla oli viisi vartiomoottorivenettä ja Vasama toimintakuntoisina ja laivue osallistui pitkästä aikaa useilla veneillä miinalaiva Ruotsinsalmen suorittamaan “Kilpi”-miinakentän laskemiseen. Edellä raivasivat Harjus, Karppi ja Siika MRK/Y 43 kalustolla turvallista väylää, VMV 9, 10, 17 ja Vasama toimivat lähivarmistuksena ja VMV 12 varmisti paluutien.
Samaan aikaan miinavene Miina, raivaaja Säynäksen kulkiessa edellä ja VMV 13 ja 16 lähivarmistuksena sekä vielä raivaaja Salakka paikanmäärittäjänä laskivat miinakenttä “Rukajärvi Y”:n eteläpään. Loput kentästä laskettiin kolme päivää myöhemmin, VMV 11 oli varmistamassa.
VMV 9 sai pohjakosketuksen Karhusaaren luona ollessaan matkalla Kuorsalosta Kirkonmaahan. Kaikki potkurit ja akselikonsolit menivät rikki, potkuriakselit ja peräsin vääntyivät ja aluksen köli murtui. Vene oli pois käytöstä 33 päivää.
Kova tuuli esti useana päivänä toiminnan ja lokakuun loppupuolella VMV:t 10 ja 17 toimivat toisen puolilaivueen mukana Suursaaren vesillä.
26.10. piti taas tehdä raivaussyöksy vihollisen hallussa olevalle vesialueelle mutta kaikki osallistuneet alukset eli VMV 17, mtv Vasama ja AV 138 saivat pohjakosketuksen Seivästön edustalla. Tämä oli viimeinen operaatio pikaraivaaja AV 138:lle ja remontin jälkeen se luovutettiin sinne, mistä oli tullutkin eli nimensä vaihtaneelleToiselle Merivartiokomppanialle Kukkioon. VMV 17 saatiin käyttökuntoon Ravansaaren telakalla viikossa mutta Vasama ei enää palannut laivueeseen vaan lopetti purjehduskautensa 23.11. Helsingissä.
Lokakuun viimeinen VMV 12 sai pohjakosketuksen Mäntlahdessa ja vaurioita yritettiin korjata Ravansaaressa mutta lopulta vene oli vietävä Helsinkiin, aikaa kului 15 päivää.
19.11. kävivät VMV:t 8, 11 12 ja 17 sekä kuha-raivaajat Harjus, Siika, Salakka ja Säynäs Seivästön eteläpuolella tulitaistelun, johon osallistui vihollisen pommikoneita ja hävittäjiä, neljä MO-vartiovenettä sekä Pulkovan patteri. Yksi viholliskone ammuttiin alas eikä omia vaurioita tullut. Omia aseita taistelussa oli 4 40 mm Bofors-tykkiä ja yhteensä 12 Madsen-konetykkiä.
Marraskuun lopulla olivat kaikki ensimmäisen puolilaivueen veneet yhtä aikaa käyttökunnossa Koivistolla ja toisenkin puolilaivueen kolme venettä toiminnassa Suursaaressa, ainoastaan VMV 16 oli Helsingissä korjattavana.
Itsenäisyyspäivänä siirtyi VMV 11 Helsinkiin talvehtimaan ja laski viininsä 9.12.
Toinen puolilaivue siirtyi meren jäätymistä karkuun lännemmäksi ja otti tukikohdakseen Hurpun.
VMV 12 siirtyi Kotkan kautta Helsinkiin 10.12. korjattavaksi eikä enää palannut laivueeseen vaan lopetti kulkukautensa 18.12. Kaikki kauppalaivaliikenne Haminan itäpuolella oli lopetettu meren jäätymisen vuoksi ja osaston toiminta siirtyi aina kauemmaksi länteen.
Sää esti partioinnin ja uudenvuodenaattona VMV 8 lähti Helsinkiin talvehtimaan.
Viimeiset veneet VMV 9, 10 ja 17 siirtyivät 3.1.1944 Kirkonmaahan ja lähtivät seuraavana päivänä Helsinkiin talvehtimaan ja telakoitiin Helsingissä.
Toisen Vartiomoottorivenelaivueen purjehduskausi oli alkanut 13.4.1943, kun VMV 17 nosti viirinsä ja loppui 19.1.1944 kun viimeiset eli VMV 13, 14, 15 ja 16 lopettivat kulkukautensa.
Yhteensä kymmenelle veneelle tuli 2.647 purjehduspäivää eli keskimäärin 265 päivää venettä kohti.
Korjauspäiviä koko laivueen veneille kertyi lähes 800, joten koko ajan keskimäärin kolme venettä kymmenestä oli pois palveluskäytöstä, pääosin Ares-moottoreiden epäluotettavuuden takia.
Helsingin ensimmäisessä suurpommituksessa 7.2.1944 sotasataman telakalla ollut VMV 12 tuhoutui täysosumasta ja VMV 8, 10 sekä 11 kärsivät sirpalevaurioita.
SP 42:n rungosta oli uusittava 24 lautaa.
Tykkivene Hämeenmaan perään osui pommi, moottorijahti Kaukomieli tuhoutui, Merivartiolaitoksen vartiolaiva Vesta syttyi palamaan ja hinaajat Tuppura ja Melkki upposivat satamassa.
Helmikuun 26. päivän pommituksessa VMV 8:n keulaosa paloi komentosiltaa myöten ja peräosa vaurioitui, VMV 9 ohjaushytti painui sisään, rungossa oli runsaasti sirpalereikiä ja veneessä oli pieni tulipalo.
Moottoritorpedovene Häijy ja miinalaiva Louhi saivat vaurioita.
29.2. ehjiä vartiomoottoriveneitä alettiin siirtää pois Katajanokalta Siltasaareen ja Kone ja Silta Oy:n telakalle Sörnäisiin.
1.Vmv.Lv
Turussa talvehtineet neljä venettä VMV 1, 2, 5 ja 6 sekä Helsingissä kunnostuksessa olevat SP 41 ja SP 42 muodostivat Ensimmäisen Vartiomoottorivenelaivueen kapteeniluutnantti Hjalmar Silfverbergin johdolla kuuluen Osasto Väinämöiseen.
12.4.1944 VMV:t 1 ja 2 suorittivat Turussa koeajonsa ja siirtyivät Ahvenanmaalle liittyen panssarilaiva Väinämöisen varmistukseen ja nostivat viirinsä 15.4.
VMV 5 ja 6 oli laskettu Turussa veteen mutta niiden koneet olivat vielä poissa.
Helsingissä SP 41 oli valmiina vesillelaskuun kun jääesteet sen sallivat, SP 42 odotti edelleen uusia osia Ruotsista.
Emälaiva Kalbådagrund oli Helsingissä varustamatta mutta muuten kunnossa.
VMV 1 ja 2 siirtyivät 24.4. Turun Veneveistämölle radiosuuntimalaitteiden asentamista varten, lisäksi VMV 2:n molemman pääkoneet vaativat kunnostamista. Työ kesti VMV 1:n osalta 10 päivää, VMV 2 oli pois käytöstä 16 päivää.
VMV 5 ja 6 aloittivat purjehduskautensa 7.5., kun ensin oli korvattu viestivarikon kadottamat käynnistysakut!
9.5. VMV 1 telakoitiin risteilykoneen potkurin vaurioitumisen takia ja VMV 2:n toinen pääkone piti nostaa pois veneestä Pansiossa vaurion takia.
Kun vihdoin molemmat olivat liittyneet Osasto Väinämöiseen oli kuukauden sisällä kulunut 39 päivää korjauksiin ja asennustöihin.
Helsingissä SP 42 oli saanut varaosansa ja aloittanut purjehduskautensa 15.5. ja siirtynyt Turkuun 17.5.
VMV 5 ja 6 siirtyivät 19.5. Turusta Helsinkiin, jossa ne alistettiin Saattajaosaston (Saat.Os) päällikölle sukellusvene-etsinnän suhteen ja liitettiin Toiseen Saattajalaivueeseen (2. Saat.Lv), vanhimpana toimi VMV 6:n päällikkö kapteeniluutnantti K. Väisänen.
Vielä samana päivänä VMV 5 saattoi aselastissa olevan moottorilaiva Standard II:n Helsingistä Rankkiin, josta siirtyi tulevaan tukikohtaansa Pirttisaareen.
VMV 6 oli täydennyksellä Helsingissä ja siirtyi Pirttisaareen 21.5.
VMV 5 ja VMV 6 tekivät yöllisiä sukellusveneiden etsintöjä Suomenlahdella Toisen Saattajalaivueen alusten Kustaanmiekka ja Tursas sekä numerohinaajien 762 ja 763 kanssa ajelehtien koneet sammutettuna ja kuuntelulaitteet aktiivisina.
VMV 6 kävi pikaisessa konehuollossa Helsingissä ja palasi Pirttisaareen 12.6.
Seuraavana yönä sen parina partiossa oli tilapäisesti Saattajaosaston käytöön otettu SP 42 joka teki toisenkin partiomatkan Suomenlahdelle 762:n kanssa kunnes poistettiin osastosta.
VMV 5 kävi vuorostaan kolmen päivän huollossa Helsingissä ja veneiden alistus Saattajaosastolle päättyi 15.6.
Osasto Väinämöinen siirtyi Airistolle harjoittelemaan 21.5. mukanaan VMV 1, VMV 2 ja SP 42.
VMV 2 sai konevaurion ja siirtyi Pansioon korjaukseen kolmen päivän päästä.
Jäljelle jäänyt laivue, VMV 1, SP 42 ja emälaiva Kalbådagrund siirtyivät panssarilaiva Väinämöisen kanssa Suomenlahdelle Strömsöhön.
SP 41 siirtyi Helsingistä osaston sijoituspaikkaan hinauksessa ja sen toinen kone saatiin kuntoon 1.6. ja aloitti purjehduskautensa.
Kesäkuun 11. osasto siirtyi Helsinkiin, jossa Väinämöinen, VMV 1, SP 41 ja SP 42 demagnetisoitiin Lonnassa magneettimiinojen varalta.
SP 42 siirtyi Helsingistä Pirttisaareen Saattajaosaston käyttöön sukellusvene-etsintään mutta lähetettiin takaisin Strömsöhön.
VMV 1 lähti etsimään panssarilaivalle uutta ankkuripaikkaa Pyhtään Munapirttiin asti ja palasi takaisin Strömsöhön, jossa nyt oli paikalla VMV 2 pääkoneet kunnossa.
VMV 1 ja 2 alistettiin Kevyelle Laivasto-osastolle neljäksi päiväksi Kuorsaloon.
Veneet palasivat Strömsöhön mutta alistettiin uudelleen Kev.LOs:lle 5.7.-18.8.
SP 41 sai risaan toiseen koneeseensa uuden polttoainepumpun Helsingissä ja kulki ensimmäistä kertaa kahdella pääkoneella 15.7.
SP 42:n ainoan ehjän koneen kytkin meni rikki ja alus oli liikuntakyvytön. Osat saatiin kolmessa päivässä ja alus kulki hetken omin konein, kun jälleen toisen koneen kytkin hajosi.
Elokuun puolivälissä Merivoimien Esikunta palasi jo kerran hylättyyn ehdotukseen VMV:iden 1, 2, 5 ja 6 aseistamiseksi Bofors-tykillä ja jälleen se todettiin teknisesti mahdottomaksi.
Kuitenkin VMV:t 5 ja 6 oli mahdollista aseistaa kolmannella Madsen-konetykillä, jos se sijoitetaan ajohytin etupuolelle ilmatorjuntakonekiväärin tilalle.
4.9. solmittiin Suomen ja Neuvostoliiton välinen aselepo ja entisestä liittolaisesta Saksasta oli tullut vihollinen. Osasto Väinämöinen siirtyi Ahvenanmaan Degerbyhyn 17.9. mukanaan VMV 1, VMV 2, SP 41 ja SP 42.
VMV:t 5 ja 6 palasivat Kevyen Laivasto-osaston käytöstä 19.9. ja liitettiin takaisin 1.Vmv.Laivueeseen oltuaan poissa 105 päivää..
Laivueen kuusi venettä siirtyivät Pansion kautta Hankoon syyskuun lopulla.
VMV 2:n risteilykoneen potkuriakseli meni poikki lokakuun alussa ja vene oli pois käytöstä kuun loppuun.
Kapteeniluutnantti Silfverberg siirtyi koululaiva Suomen Joutsenen päälliköksi 9.10. ja uudeksi laivueen päälliköksi tuli kapteeniluutnantti K. Väisänen.
1.Vmv.Lv alistettiin suoraan Laivaston komentajan alaisuuteen 25.10. ja siirtyi Hangosta Turun kautta Ahvenanmaan Saggöön eikä enää ollut Osasto Väinämöisen osana.
Nyt laivue toimi Osasto Arhon osana 14.12.1944 saakka.
VMV 6 sai pohjakosketuksen Maarianhaminan redillä ja siirtyi Turkuun korjattavaksi.
22.12.1944 säädettiin rajavartiolaitoslaki ja lakkautettu Merivartiolaitos liitettiin Rajavartiolaitokseen.
VMV 1 oli kulkukauden 1944 aikana pois laivueesta koneremonttien takia ainoastaan 12 päivää mutta sisarvene VMV 2 47 päivää eli yhteensä Maybach-moottorit aiheuttivat yhden veneen poissaolon melkein kahden kuukauden ajaksi.
SP 41 ja SP 42 olivat moottoriongelmien takia pois käytöstä 122 päivää, Penta-Hesselmann-koneet pitivät toisen veneistä pois laivuekäytöstä neljä kuukautta!
2.VMV.Lv
Toinen Vartiomoottorivenelaivue aloitti purjehduskautensa 28.4. Helsingissä ja se oli alistettu Kevyelle Laivasto-osastolle komentajakapteeni Oiva Lenneksen alaisuuteen.
Laivueen päällikkönä toimi edelleen kapteeniluutnantti Olavi Peuranheimo ja kahden puolilaivueen päällikköinä toimivat kapteeniluutnantit U. Heino ja Y. Peltonen.
VMV 11 päällikkö vänrikki Torfrid Lindroos toimi laivueen adjutantin ja viestiupseerin viransijaisena ja piti osaston sotapäiväkirjaa.
Laivueeseen kuului nyt kahdeksan jäljelle jäänyttä Ares-raakaöljymoottorilla varustettua venettä VMV:t 9, 10, 11, 13, 14, 15, 16 ja 17, Suojeluskuntapursi SP 1 ja nyt vartiomoottoriveneeksi luokiteltu entinen moottoritorpedovene Vasama.
Laivueen kahdeksan kantavenettä olivat nyt lähes toistensa veroisia. Kaikkiin oli rakennettu asealustat samalla tavalla, keulakannella oli tuttu 20 mm Madsen, keskilaivalla suuntimakompassin tilalla myös Madsen ja perässä joko 40 mm Bofors tai Madsen.
Laivueella oli käytössä kuusi Bofors-tykkiä ja niitä oli helppo siirrellä veneestä toiseen sen mukaan, mikä oli milloinkin palveluskunnossa.
Aseita kaikissa veneissä oli siis kolme, joko Bofors ja kaksi Madsenia tai kolme Madsenia ja tykkimiehillä oli käytössä tykkiradioyhteys ja tykkipainepäähineet.
Bofors-veneissä oli vesijohtoputkesta rakennettu kaari tykin etupuolella jotta Boforsilla ei voisi vahingossa ampua omaan alukseen.
VMV 17 puinen jolla ja sen taavetit oli poistettu ja tilalla laivaveneenä oli saksalainen kumivene.
Kaikissa oli vedenalaiset kuuntelulaitteet sukellusvene-etsintää varten ja syvyyspommipudottimet sivulla. Sumutuslaitteet olivat kaikki Albin-bensiinimoottorilla toimivia ja kaikissa veneissä oli radiosuuntimalaitteet ja lähiradiot. Peuranheimon johtoveneenä toimiva VMV 17 oli varustettu kolmella lähiradiollla, joten se pystyi seuraamaan laivaston, rannikkotykistön ja Ilmavoimien taajuuksilla radioliikennettä yhtä aikaa. Myöhemmin myös VMV 9:llä oli kolme lähiradiota
.
Ylimääräinen Madsen-tykki lisäsi painoa 320 kiloa ja Bofors lähes tonnin. Ampumatarvikkeita saattoi venettä kohti olla mukana jopa 1.500 kg ja lisämiehistökin painoi 700 kiloa joten syvyyspommit mukaanlukien alusten uppouma lisääntyi jopa 5.000 kiloa eikä enää saavutettu alkuperäistä 23 solmun nopeutta vaan nyt vauhtia oli vain 18 meripeninkulmaa tunnissa.
Lisääntyneen aseistuksen takia veneiden alkuperäisten yhdeksän miehen tilalla oli nyt jopa 16 merisotilasta, joista yhdeksän oli tykkimiehiä.
Lisämiehistön majoitusta varten laivueella oli käytössä laivaston asuntoproomu HelLA 7.
VMV:t 16, päällikkönään aliluutnantti A. Ämmälä ja VMV 17, sotilasmestari V. K Kuuluvainen aloittivat kulkukautensa 29.4. jolloin ne lähtivät Helsingistä itään.
Matka Vanhankylänmaahan piti keskeyttää Glosholmin laituriin sankan lumipyryn takia mutta seuraavana päivänä alukset siirtyivät Vanhankylänmaan kautta Suursaareen ottaen sen tukikohdaksi.
Heti perille päästyään ne lähtivät varmistamaan neljän moottoriraivaajan työtä Suursaaren itäpuolelle.
VMV 13, luutnantti A. Lindroos aloitti purjehduskautensa ja siirtyi kolmanneksi veneeksi Suursaareen ja Vapunpäivänä VMV 14, aliluutnantti S. Johansson lähti Helsingistä liittyen laivueeseen 2.5. Suursaaressa.
VMV:t 13, 16 ja 17 ampuivat yöllä 2.5. kolmea vihollisen LaGG 3-hävittäjää kolmella Boforsilla ja kuudella Madsenilla.
VMV 9, luutnantti L. Lahdenperä liittyi laivueeseen 6.5. Kotkassa.
Laivaston Esikunnan ja Suursaarta vartioivan Rannikkotykistörykmentti 12 komentajan everstiluutnantti Miettisen kanssa käytyjen neuvotteluiden jälkeen Peuranheimo siirsi neljä venettään ja Helsingistä tulleet VMV 11 ja yhdysalus Porkkalan hinaaman asuntoproomun Vanhankylänmaahan ottaen sen tukikohdakseen, jonne myös VMV 9 siirtyi.
Toukokuun kahdeksas olivat kaikki viisi Bofors-venettä varmistamassa miinalaiva Ruotsinsalmen miinoitusta Suursaaren itäpuolella. Kahdella Madsenilla aseistettu VMV 15, luutnantti K. Eklund tuli Ruotsinsalmen mukana ja liittyi laivueeseen.
Seuraavana päivänä VMV 11 sai VMV 13 Boforsin ja 13 sen tilalle kolmannen Madsenin.
11.5. joutui ensimmäinen vene konekorjaukseen kun VMV 15 vietti Kotkassa Wärtsilä Oy:n telakalla kolme päivää.
Kahden, kolmen tai neljän veneen ryhmissä suoritettiin raivaajien varmistuksia, kuljetusten saattoja ja partiointia.
Laivueen vahvuus oli nyt 12 upseeria, 50 aliupseeria ja 98 miestä eli yhteensä 160 miestä.
Miinalaiva Ruotsinsalmen ja kahden saksalaisen MFB-miinalautan varmistukseen laivue lähti seitsemällä veneellä VMV 9, 11, 13, 14, 15, 16 ja 17 Haapasaaren eteläpuolelle ja samoilla veneillä käytiin seuraavana yönä vastaavassa miinoitustehtävävässä lähempänä Suursaarta siten, että VMV:t 9 ja 16 saattoivat miinoittajia, 13 ja 15 olivat ulkona merkintäveneinä suuntaa näyttämässä, VMV:t 11 ja 17 varmistivat itäsivustaa ja 14 toimi ajomiinojen upottajana.
VMV 10, vänrikki E. Seppälä liittyi laivueeseen 17.5. kun laivue lähti kaikilla kahdeksalla aluksellaan partiomatkalle Lupin ja Suursaaren välille.
Seuraavana päivänä kaikki veneet olivat miinalaivojen Ruotsinsalmi ja Louhi mukana miinoitustehtävässä Haapasaaren ja Suursaaren välillä.
Vartiomoottoriveneeksi luokiteltu entinen moottoritorpedovene Vasama, luutnantti B. Eklund aloitti purjehduskautensa Helsingissä mutta ajoi 19.5. karille Sörkan salmessa ja joutui korjaukseen kahdeksi viikoksi.
Kahdella Madsenilla aseistettu SP 1, aliluutnantti E. Sjöman aloitti purjehdskautensa 20.5. Helsingissä ja saapui Kotkan kautta Haapasaarelle 23.5.
Muidenkin veneiden konekorjauksessa meni taas aikaa. VMV 16 selvisi yhdellä päivällä ja VMV 13 viidellä mutta VMV 9 oli pois laivueesta 18 päivää.
Ehjillä veneillä suoritettiin partiointeja ja Kuha-raivaajien varmistamista sekä Suursaaren vuorolaivan saattoa.
Toukokuun lopussa VMV:t 13, 14 ja 16 varmistivat Itä-Suomenlahden rannikkoprikaatin Merivartiolaitoksen apuveneillä (AV) suorittamaa Narvin saaren maihinnousua.
VMV Vasama saapui vihdoin laivueeseen 3.6. VMV 9 tuli käyttöön 6.6. mutta vuorostaan VMV 13 joutui korjauttamaan konettaan Kotkassa neljän päivän ajan ja VMV 16 kävi Helsingissä pikkukorjauksessa ja demagnetisoitavana magneettimiinoja vastaan viikon verran.
9.6. Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella ja laivuetta tarvittiin idässä.
VMV:t 9, 10, 11, 15, 16 ja 17 siirtyivät Haapasaarelta Saarenpäähän, jossa toimivat miinalaiva Ruotsinsalmen saattajina tämän suorittaessa miinoitustehtävän Saarenpään luona.
Enää ei toimittu yhden tai kahden veneen voimin vaan usein mukana oli kaikki laivueen ehjät veneet, kuten 14.6. Ruotsinsalmen varmistamisessa Koivistonsalmen suulla, kun mukana olivat VMV:t 9, 10, 13, 14, 15, 16, 17 ja Vasama ja seuraavana päivänä mukana oli edellisten lisäksi VMV 11, joka saapui Helsingistä demagnetisoinnista.
VMV 5 ja VMV 6 alistettiin 15.6. Saattajaosastosta Kevyelle Laivasto-osastolle.
VMV 5 evakuoi noin 30 lottaa ja sotilaskotisisarta Koivistolta Tuppuraan ja VMV 6 yhdessä 762:n kanssa oli suorittamassa 18.6. miehistökuljetusta toiseen suuntaan kun 30 IL-2 maataistelukonetta hyökkäsi Teikarsaaren pohjoispuolella ankkurissa olevia raivaaja Narvia, yhdysalus Porkkalaa ja saattaja 762:ta vastaan saaden pommiosuman Narviin, joka joutui liikuntakyvyttömäksi. Alukset siirtyivät Vilalahteen VMV 6:n suojaamina.
VMV 17 päällikkö sotilasmestari V. Kuuluvainen lähti lomalle ja päällikön viransijaisena toimi vänrikki Fr. Norrmén.
16.6. VMV:t 9, 13, 16 ja Vasama olivat varmistamassa miinalaiva Ruotsinsalmen miinoitusta Tiurin saaren länsipuolella ja tehtävän suoritettuaan Ruotsinsalmi poistui pohjoiseen. Ruotsinsalmi lähetti vilkulla sanoman 1.000 metrin päässä olleille varmistajilleen, että lännessä oli vihollisen moottoritorpedoveneitä.
VMV Vasama, joka oli muita selvästi nopeampi lähti täydellä vauhdilla osoitettuun suuntaan ja tapasi neljä vihollisen mtv:tä paikallaan ja aloitti tulituksen. Yksi vihollisista lähti täysin konein etelään ja Vasama ampui siihen osuman sadan metrin etäisyydeltä ja hyökkäsi seuraavan kimppuun. VMV:t 9, 13 ja 16 saavuttivat ryhmän ja alkoivat tulittamaan moottoritorpedoveneitä, joiden joukossa Vasama oli. Yksi vihollisista pääsi Vasaman vaurioittaman veneen luo ja otti miehistön mukaansa ja poistui. Vasama siirtyi vaurioituneen sivulle ja omat VMV:t tulittivat pysähtynyttä vihollista sekä sen vieressä olevaa Vasamaa. Vasaman valopistooli oli taistelun kestäessä kadonnut eikä se voinut ampua omavenetunnusta.
Muut VMV:t tunnistivat vihdoin Vasaman ja lopettivat tulensa. Vasama otti saaliinsa hinaukseen ja luovutti sen muille. VMV:t 13 ja 16 hinasivat vihollisveneen TKA 51 Klamilaan ja kunnostuksen jälkeen se liitettiin Moottoritorpedoveneosastoon tunnuksella V 3.
Vasama oli saanut osuman ruorihyttiin, jonka seinät, ikkunat ja kello olivat rikki. Kumivene oli osumien johdosta käyttökelvoton.
18.6. kuusi venettä oli Koiviston satamassa valmiina tukemaan tykkitulella perääntyviä joukkoja.
VMV:t 9 ja 13 olivat edessä, VMV:t 11, 15, 16 ja 17 sataman suulla, kun kello 05:10 6 vihollisen IL-2 hyökkäsi kahdessa kolmen koneen aallossa, veneiden kolme Boforsia ja 9 Madsenia saivat osumia viholliskoneisiin.
VMV 15 sai osumia ruorihyttiin ja keskuslämmitysvesitankki vaurioitui. VMV 16 sai myös osumia ohjaushyttiinsä ja oikeaan kylkeensä.
Puoli tuntia edellisen jälkeen hyökkäsi 24 IL-2 nyt VMV 9, 11, 13, 15, 16 ja 17 päälle, jolloin VMV 15 sai konetykkien ammuksista osumia polttoainesäiliöönsä, juomavesitankkiinsa, pommien sirpaleita kylkeensä ja peräänsä. Keula-Madseniin tuli osuma ja veneessä syttyi kaksi tulipaloa.
VMV 9 sai pommituksen aikana pohjakosketuksen josta se hinattiin irti. Vene pääsi isoilla koneillaan hädin tuskin Kotkaan korjattavaksi.
VMV 15 lähti Kotkaan korjaukseen ja VMV:t 11 ja 16 Eistilään.
Yksin jäänyt VMV 17 sai kello 07:45 kimppuunsa Tiurin saaren edustalla 18 IL-2, jotka hyökkäsivät koillisesta kaartaen veneen itäpuolelle ja pommittivat ja ampuivat konetykeillä. VMV 17 vastasi tuleen mutta neljän minuutin päästä tuli lopetettiin kun vene oli saanut osuman pommista ja joutui toimintakyvyttömäksi. Pommiosuman saanut vene ajautui maihin ja syttyi konetykkiosumista tuleen ja tuhoutui täydellisesti.
Kaatuneita oli kuusi. Radisti ylikersantti Ruokonen, toinen konemestari merivartiokersantti J. Suomalainen, tykkialiupseeri merivartioylikersantti E. Carlsson, tykkimies ylimatruusi E. Vainola, tykkimies matruusi Wallin, sekä tykkimies matruusi Väinsalu.
Laivueen päällikkö kapteeniluutnantti Peuranheimo haavoittui, samoin päällikön viransijainen vänrikki Fr. Norrmén, pursimiehen viransijainen ylikersantti K. Reponen, merivartijakokki G. Granskog ja tykkimiehet merivartija Sid, matruusi K. Anisimoff, matruusi Laurikainen, matruusi Eka ja matruusi Siim. Luettelosta puuttuu ensimmäisen konemestarin nimi, säilyikö hän vahingoittumattomana?
Myös lomalla ollut veneen päällikkö sotilasmestari Kuuluvainen säästyi.
Veneessä oli siis 17 hengen miehistö mukaanluettuna Peuranheimo.
VMV 13 sai määräyksen kuljettaa kaatuneet ja haavoittuneet Kotkaan. Alunperin myös VMV 16 oli määrätty hakemaan haavoittuneita mutta se sai Tiurin salmessa pohjakosketuksen ja joutui lähtemään suoraan Kotkaan korjattavaksi.
VMV 11 tuli Eistilästä ja pelasti VMV 17 tavaroita ja irrotti Bofors-tykin ehjänä säilyneen putken ja lähti Kotkaan.
Samana iltana haavoittunut laivueen päällikkö Olavi Peuranheimo ylennettiin komentajakapteeniksi ja kapteeniluutnantti Helge Jääsalo tykkivene Uusimaalta määrättiin Toisen Vartiomoottorivenelaivueen päälliköksi.
Pommituksen aikana pohjakosketuksen saanut VMV 9 ajoi korjaukseen mennessään Ruotsinsalmessa uudelleen karille ja nostettiin Kotkassa Wärtsilä Oy:n telakalle.
VMV:t 9, 11, 15, ja 16 olivat Kotkassa korjattavina ja 13 muilla asioilla joten hetken laivueessa oli käyttökelpoisina ainoastaan VMV 14, Vasama ja SP 1.
Täydennykseksi tulivat VMV:t 5 ja 6, jotka liitettiin laivueeseen 19.6.
VMV 17 haavoittuneista ylikersantti Reponen kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa 19.6. ja merivartijakokki Granskog 23.6.
Saman päivän iltana lähtivät VMV 6, 13, 16 ja Vasama sekä SP 1 kapteeniluutnantti Jääsalon johdolla Kirkonmaasta neljän oman mtv:n ja aputykkivene Aunuksen kanssa varmistamaan Ruotsinsalmen ja tykkiveneiden Hämeenmaa, Uusimaa ja Turunmaa suorittamaa miinoitustehtävää Tiurinsaaren ja Ruonnin eteläpuolelle.
20. 6. VMV:t 6 ja 13 yhdessä tykkiveneiden Hämeenmaa ja Turunmaa varmistivat hinaajien Sirius, Paavali ja Yrsa tekemää evakuointiproomujen noutamista Vilalahdesta ja Koivusaaresta.
VMV:t 9 ja 11 valmistuivat korjauksesta Kotkassa.
Yöllä 22.-23.6. aputykkivene Viena, saattaja Tursas ja VMV:t 5, 13, 16 ja Vasama varmistivat Koiviston saarten evakuoimista Ruonnin ja Pulliniemen välillä, kun Koiviston salmessa neljä vihollisen VMV:tä sekä yksi mtv avasivat tulen, johon vastattiin. Vasama ampui osumia vihollisiin jolloin vihollisen rannikkopatterit Pulliniemestä ja Alvatin niemestä avasivat tulen.
Paluumatkalla muodostelmaan liittyivät VMV:t 6, 10, 11 ja SP 1 varmistaen edellä kulkeneita tykkiveneitä, joita vastaan hyökkäsi kaksi vihollisen mtv:tä ampuen kaksi torpedoa. Muodostelman viimeisenä tulleet Bofors-veneet avasivat tulen vihollisia kohti.
Sotilasmestari Kuuluvainen palasi lomalta ja otti VMV 11 päällikkyyden vänrikki Lindroosilta, josta tehtiin laivueen adjutantti sekä valistusupseeri.
Korjauksesta valmistunut VMV 15 yhdessä veneiden 5, 6, 9, 10, 11 ja Vasaman kanssa varmistivat Ruotsinsalmen miinoitusta Viipurinlahdella.
26.6. Osasto V.stä saapui VMV:t 1 ja 2 lainaan erikoistehtävää varten.
Operaatio Steinhäger tarkoitti maihinnousuryhmän kuljettamista Narvin saareen siellä olevan vihollisen tähystysaseman tuhoamiseksi ja sitä tukemaan oli asetettu neljä saksalaista M-bootia.
VMV:t 1, 2, 5, 6 ja 15 hinasivat Rannikkoprikaatin maihinnousujoukon yhtätoista moottorivenettä ja näihin liittyi VMV:t 9, 10, 11, 16 ja Vasama Mustamaan luona.
Saksalaisalukset kuitenkin lopettivat tykkitulensa reilusti sovittua aikaisemmin eikä operaation johtajalla kapteeniluutnantti Jääsalolla ollut muuta mahdollisuutta kuin keskeyttää maihinnousu tappioiden välttämiseksi. Jääsalo ajoi komentoaluksellaan, jo vuosien takaisella tutulla VMV 9 saksalaisten luo kysyen tulituen lopettamisen syytä mutta saksalaiset väittivät toimineensa saamiensa ohjeiden mukaan. Paluumatkalla Kukkioon nähtiin M-bootit tulitaistelussa kolmen vihollisen hävittäjälaivan kanssa etelässä.
VMV:t palasivat Haapasaareen ja lainassa olleet VMV 1 ja 2 omiensa luo länteen.
Kesäkuun viimeinen olivat VMV:t 5 ja 6 varmistamassa saksalaisten miinoitusta Kiuskerin luona ja VMV:t 9, 10, 11, 15, 16 ja Vasama tykkiveneiden Hämeenmaa ja Uusimaa kanssa Ristniemen luona.
2.7. kävivät VMV:t 5, 6, 10, 11, 14, 15 ja Vasama tykkiveneiden kanssa Pien Kalastajan luona, VMV 16 varmistamassa raivausta Huovarissa, SP 1 saattamassa Suursaaren vuorolaivaa ja VMV 13 konepuhdistuksessa Helsingissä.
VMV Vasama oli 4.7. matkalla Kotkaan polttoainetäydennykselle, kun se sai ankaran pohjakosketuksen Haminan edustalla ja vietiin hinaamalla Helsinkiin telakoitavaksi 78 päiväksi.
Samana päivänä tykkiveneet Uusimaa, Hämeenmaa ja Turunmaa sekä aputykkivene Viena yhdessä neljän saksalaisen AF-tykistölautan kanssa olivat VMV:den 6, 10, 11, 15 ja 16 Ristniemen luona tukemassa vetäytyviä maajoukkoja. Osasto jakautui kahtia Hämeenmaan, Uusimaan ja kahden AF-lautan jatkaessa pohjoiseen VMV 6, 10 ja 11 kanssa ja Turunmaa, Viena sekä VMV:t 15 ja 16 suuntasivat itään.
Yksitoista vihollisen mtv:tä teki kello 15:50 hyökkäyksen tykkiveneitä kohti sumuverhon läpi hyökkäämällä mutta VMV:t ampuivat niihin lukuisia osumia ja ne poistuivat sumuttaen tykkiveneiden ollessa sidottuna tulitaisteluun Pulliniemen pattereiden kanssa.
Puoli tuntia myöhemmin hyökkäsi 15 IL-2 hävittäjien tukemana tykkiveneitä vastaan ja samalla taisteluun liittyi yli kymmenen vihollisen VMV:tä, jotka kuitenkin häädettiin tykkitulella. VMV 11 ja yksi oma mtv vetivät sumuverhon jonka suojaan omat isot alukset pääsivät.
Pulliniemen patteri ampui VMV 6, 10 ja 11 kohti.
Kello 17:30 saapui useina aaltoina 90 IL-2 sekä hävittäjiä varsinkin Hämeenmaata kohti ja osastot lähtivät paluumatkalle Hämeenmaan ja Vienan tulittaessa Ristniemen kohdalla vartiomoottoriveneiden toimiessa jälkivarmistuksena. Vielä neljä IL-2 teki hyökkäyksen ja VMV 5 saapui paikalle yhtyen varmistusosastoon.
26 IL-2:n osastosta ampui VMV 10 yhden mereen, josta otti kaksi vankia.
VMV:t ampuivat yhteensä neljällä Boforsilla ja 12 Madsenilla melkein neljä tuhatta ilmatorjuntakranaattia 145 IL-2:ta ja lukuisia hävittäjiä kohti.
VMV 5 sai kaksi 23 mm osumaa, joista toinen rikkoi vasemman pääkoneen kytkimen.
VMV 10:llä tapahtui keula-Madsenissa putkiräjähdys, VMV 15 ja 16 ilmeni aseissa pienempiä vikoja.
VMV 11 Bofors-tykillä sattui putkiräjähdys ja toinen Madsen kärsi vaurioita. Veneessä oli useita sirpalereikiä, useita öljy- ja vesiputkia meni poikki ja pommivaurion takia vuoto oli niin paha, että vene pystyi hädin tuskin pitämään pumpuilla itsensä tyhjänä.
VMV 11 meni Kotkaaan vaihtamaan ison koneen kytkintä ja korjauttamaan Boforsiaan, VMV 10 meni Kotkaan konekorjauksen takia viideksi päiväksi.
VMV 16 siirtyi konepuhdistukseen ja korjaukseen Helsinkiin.
5.7. VMV:t 5, 6, 14, 15 ja SP 1 joutuivat yhteensä 26 IL-2:n hyökkäyksen kohteeksi Pukkion luona ja vielä Pukkion laiturissa ollessaan SP 1 ampui kahdella Madsenillaan 50 metrin korkeudessa lentäneen Boston-pommikoneen alas käyttäen ainoastaan 44 kranaattia.
VMV 15 joutui Helsinkiin oikean pääkoneen ja työkoneen potkuriakseleiden uusimiseen ja konepuhdistukseen 42 päiväksi. ja SP 1 hinattiin myöskin Helsinkiin, Ares-raakaöljymoottorin korjaus kesti 49 päivää.
Tilalle saatiin ykköslaivueesta VMV:t 1 ja 2, joten kaikki jäljellä olevat VMV:t olivat nyt kakkoslaivueessa.
Saksalainen ilmatorjunta-alus Niobe saapui Kotkaan 9.7. mukanaan ensimmäinen itään tullut saksalainen sukellusvene.
Ääniseltä siirretty Vartiotykkivene VTV 1, luutnantti H. Varpula saapui Helsingistä Kuorsaloon 10.7. ja liitettiin sekin kakkoslaivueeseen. Sen tukikohdaksi määrättiin Pitkäpaasi.
Juuri laivueeseen liitetyt VMV 1 ja 2 joutuivat korjattavaksi, VMV 2 meni Helsinkiin toisen ison potkuriakselin takia 7 päiväksi ja VMV 1:n oikean ison kytkintä korjattiin Kotkassa viikon päivät.
VMV 11 hinattiin Helsinkiin perusteelliseen konekorjaukseen ja demagnetisoitavaksi.
VMV 5 oli konehuollossa Kotkassa kuusi päivää VMV 15 konekorjaus jatkui Helsingissä.
Vuorostaan VMV 9 saapui laivueeseen oltuaan Kotkassa konepuhdistuksessa kaksi viikkoa.
15.7. VMV:t 9, 13 ja 14 saattoivat saksalaisen sukellusveneen Pyhtään Koukkusaareen Vehkalahden Nuokoista, josta oli tullut viidentoista U-bootin itäisin tukikohta.
Ilmatorjunta-alus (Flakträger) Niobe upotettiin Kotkan satamassa hurjassa ilmahyökkäyksessä, johon osallistui melkein yhtä paljon viholliskoneita kuin siinä, minkä VMV:t olivat puolitoista viikkoa aikaisemmin Ristiniemen luona kokeneet.
Merivoimien komentaja kenraali Valve kävi tutustumassa saariin, joista käsin VMV:t toimivat.
Laivueen päällikkö Jääsalo ylennettiin komentajakapteeniksi 18.7. ja samalla kaikki VMV:t jotka eivät olleet Helsingissä korjattavina lähtivät varmistamaan saksalaisten miinalauttojen miinoitusta Kauklahteen. Mukana olivat VMV:t 1, 5, 6, 9, 10, 13 14 ja 2, jonka oli pärjättävä ilman toista potkuriakselia, sitä ei saatu korjattua. Helsingissä olivat VMV:t 11, 15, 16 sekä Vasama ja SP 1.
Koivistolle asti ei enää ollut menemistä, maajoukot olivat poistuneet sieltä ja laivueen toiminta-alue siirtyi lännen suuntaan. Vihollinen keskitti sotavoimansa Suomenlahden eteläpuolelle Narvan rintamalle.
Miinoituksia tehtiin nyt lähemmäs kotivesiä. 27.7. olivat VMV:t 1, 5, 6, 9, 13, 14 ja 16 varmistamassa Ruotsinsalmea sen sen laskiessa kentän Kilpisaaren eteläpuolelle.
3.8. VMV:t 1, 5, 6, 9, 11, 14 ja 16 olivat suojaamassa raivaustehtävää Kiuskerin eteläpuolella ja sieltä palatessaan VMV 9 ampui Kotkan edustalla Kukourin luona vihollisen IL-2:n alas kahdeksalla Boforsin laukauksella.
VTV 1 oli mukana joissain suojaustehtävissä mutta ei siitä todellista hyötyä ollut kun se ei pystynyt toimimaan edes pienessä allokossa. Elokuun loppupuolella vene lähti Helsinkiin konepuhdistukseen eikä enää palannut laivueeseen.
16.8. VMV:t 1 ja 2 siirrettiin takaisin Osasto V:hen, kapteeniluutnantti Väisänen palasi niiden mukana omaan laivueeseensa.
Saksalaiset olivat tuoneet 15 sukellusvenettä Suomenlahdelle mutta ei niille löytynyt mistään sopivia kohteita. Niinpä U-250 turhautuneena tuhosi torpedolla mitättömän MO-vartioveneen mutta joutui itse toisen saaliiksi. Kuusi S-bootia lähetettiin tuhoamaan uponnut sukellusvene ennen kuin siinä olleet salaisuudet jäisivät vihollisen sotasaaliiksi. VMV:t 9, 10 ja Vasama saattoivat S-bootit oletetulle paikalle 1.9. mutta mitään siellä ei enää ollut, vene oli nostettu ja viety Kronstadtiin. Paluumatkalla S 80 ajoi miinaan tuhoutuen.
2.9. VMV 10 saapui Haapasaareen tuoden mukanaan komentajakapteeni Peuranheimon, joka oli toipunut haavoittumisestaan. Jääsalo luovutti laivueen sen vakinaiselle päällikölle ja poistui itse takaisin tykkivene Uusimaalle.
4.9.1944 vihollisuudet päättyivät ja aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä astui voimaan.
Aselevon ehtona oli, että kaikkien Suomen alueella olevat saksalaisjoukot piti riisua aseista 14.9. mennessä.
Saksalaisalukset poistuivat Kotkasta 6.9. ilman välikohtauksia.
VMV:t 9 ja 13 lähtivät Haapasaaresta Vaindloon Viron puolelle noutamaan saaren suomalaisia miehiä.
8.9. lähtivät VMV:t 10, 13, 14, 15 ja 16 Peuranheimon johdolla Ristniemeen suojaamaan viimeistä Viipurista poistunutta suomalaista rahtilaivaa s/s Esbjörniä, jonka vihollinen oli ilmapommituksella upottanut rantaveteen.
Suomalaiset alkoivat tyhjentää Suursaarta ja VMV:t varmistivat kuljetuksia.
VMV Vasama lähti 13.9. Helsinkiin konekorjaukseen päällikkönään vänrikki Seppälä VMV 10:stä, jonka päälliköksi siirtyi vänrikki T. Lindroos.
VMV Vasama luovutettiin Neuvostoliitolle 26.10.1944.
14.9. VMV 10 ja VMV 14, vanhimpana kapteeniluutnantti U. Heimo lähtivät Suursaareen tehtävänään kuljettaa viimeiset siellä olevat saksalaiset Tytärsaareen.
Lapin sota
15.9. klo 00.00 ajoi saksalainen R-boot Suurkylän satamassa Suursaaressa olleiden VMV 10 ja VMV 14 viereen. Aluksesta nousi suomalaisille erittäin tuttu komentajakapteeni Kieffer, joka vaati Suursaaren suomalaiskomentajalta everstiluutnantti Miettiseltä saaren luovuttamista saksalaisille.
Miettinen eväsi vaatimuksen, jolloin saksalaiset alkoivat laskea maihin joukkojaan.
VMV 10 ja VMV 14 miehitettiin ja alusten henkilökunta vietiin vartioituna aallonmurtajan sivulle.
Myöhemmin aamulla saaren suomalaispuolustajat aloittivat kiivaan kranaatinheittimien keskityksen satama-alueelle ja aamun valjettua tuhoutuivat satamassa VMV 10, VMV 14, hinaaja Taipale ja laivaston kaapeliproomu.
Satamassa haavoittuivat VMV 14:sta sotilasmestari Lindqvist, pursimies Kurki, kersantti Jurte, kersantti Johansson, kersantti Pirronen, matruusi Lähteenmäki sekä matruusi Vainio, VMV 10:stä matruusi Nylund.
Yöllä siirtyivät VMV 5, 15 ja 16 Pukkiosta Haapasaareen valmiuteen.
Saarta piirittävillä saksalaisaluksilla oltiin epätietoisia saaren tapahtumista ja ne poistuivat aamulla.
Operaatio “Tanne Ost”iin varatuista yli kuudestakymmenestä aluksesta osa ei ollut ehtinyt edes lähteä pohjois-Viron tukikohdistaan.
Kun tilanne saaressa oli epätoivoinen eikä odotettuja vahvistuksia kuulunut antautuivat saaressa olleet saksalaisjoukot ehdoitta kello 17:30.
Puolentoista tunnin päästä saattoivat VMV:t 5, 6, 13, 15, 16 ja SP 1 hinaajat Mantsi, Ursula ja Poitsila sekä kaksi kaljaasia Suursaareen tuoden saareen lisää joukkoja.
Aamuyöllä 16.9. saattoivat VMV:t 6, 16 ja SP 1 hinaaja Mantsin vetämää vallattua saksalaista maihinnousulauttaa mantereelle.
Saattuepalvelus Suursaaren ja mantereen välillä jatkui, kun suomalaiset halusivat pelastaa saaresta mahdollisimman paljon materiaalia ennen kuin se tuli luovuttaa Neuvostoliitolle.
Viimeisenä suomalaisaluksena poistui Suursaaresta yhdysalus Pukkio VMV 13 saattamana 1.10.1944.
17.9. loppui VMV 5:n ja 6:n alistus laivueelle ja alukset poistuivat länteen Osasto V:n luo.
21.9. lähti SP 1 Narvin ja Lavansaaren välille tapaamaan neuvostoalusta mukanaan neuvottelukunta.
VMV:t 9, 11, Vasama ja VTV 1 olivat Helsingissä korjattavana, laivueen muodostivat VMV 13, 15, 16 ja SP 1.
Toisen Vartiomoottorivenelaivueen sotapäiväkirjan pito on lopetettu 21.9.1944 ja sen ovat kuitanneet laivueen päällikkö komentajakapteeni Olavi Peuranheimo ja adjutantti, vänrikki E. Seppälä.
Idän väylillä Valvontakomission neuvostoliittolaisjäsenet vaativat tärkeimpien väylien raivaamista ja työhön määrättiin merivoimien tehokkain yksikkö eli Toisen Raivaajalaivueen Kuhat vahvistettuna suojeluskuntaraivaajilla SM 1, 2, ja 4 sekä Viidennen Raivaajalaivueen magneettiraivaajat sekä uudet raivaajat Narvi, Jurmo ja Luppi. Pitkään nämä suuret ja tehokkaat alukset eivät saaneet toimia, sillä jo helmikuussa 1945 ne luovutettiin Neuvostoliitolle.
Lokakuussa saapui useita neuvostoaluksia Suomeen, mm. suuret avomeriraivaajat T-250 ja T-254 Kotkaan saksalaisten M-bootien entiseen laituriin.
SP 1 ja miinalaiva Ruotsinsalmi alistettiin 22.9. Raivausosastolle raivaus- ja luotsitehtäviä varten.
24.9. SP 1 ajoi uppotukkiin Kotkassa Hallan salmessa ja joutui korjattavaksi.
III Armeijakunta, Meriosasto
Toinen tykkivenelaivue (2.Tyv.Lv) , tykkiveneet Uusimaa ja Hämeenmaa, päällikkönään komentajakapteeni Helge Jääsalo vahvistettuna VMV:illä 15 ja 16 alistettiin operatiivisesti III AK:n Meriosaston komentajalle kommodori Söderholmille ja Kevyen Laivasto-osaston esikuntapäällikkö, mtv-mies komentajakapteeni Orvo Peuranheimo määrättiin hänen apulaisekseen.
Alukset määrättiin ottamaan täydet polttoaine-, ampumatarvike- ja elintarvikevarastot ja siirtymään Perämerelle. Oulun Toppilaan ne saapuivat 5.10.
Alukset toimivat Röytän maihinnousua tukien ilmatorjunta- ja saattotehtävissä. Aputykkivene Aunus saapui Ouluun 12.10 ja sen perässä tuli Suursaaresta kaapattu entinen saksalainen maihinnousulautta F 177.
VMV 15 tärveli potkurinsa ja nostettiin Toppilassa telakalle 16.10. ja VMV 16 vuorostaan ajoi potkurinsa uppotukkiin ja telakoitiin Oulussa 26.10.
Tykkiveneet Uusimaa ja Hämeenmaa lähtivät 20.10 Oulusta Turkuun ja Toisen tykkivenelaivueen päällikkö komentajakapteeni Jääsalo siirtyi Kotkaan merivartiotehtäviin 9.11.
2.11.1944 VMV 15 ja VMV 16 saapuivat Turkuun, missä ilmoittautuivat Laivaston komentajan käytettäviksi.
26.10.1944 VMV Vasama sekä kaapatut mtv:t V 1, V 2 ja V 3 luovutettiin Neuvostoliitolle.
Uusi organisaatio
Päämaja määräsi 9.11. Merivartiolaitoksen liittämisestä Rajavartiolaitokseen toistaiseksi.
Samalla luovuttiin Merivartiolaitos-nimestä ja vastuu merirajan valvonnasta siirtyi Rajavartiolaitokselle.
Merivoimien Esikunta sai määräyksen irrottaa merivartiohenkilöstö ja merivartiolaitoksen omaisuus rajavartiostojen päällikön käyttöön.
Tilapäisorganisaatioksi perustettiin Merirajarykmentti (MRR), jonka johtoon määrättiin 17.11. komentajakapteeni Väinö Miettinen.
Kotkan merirajavartioston päälliköksi määrättiin 9.11. komentajakapteeni H Jääsalo, Turun merirajavartioston johtoon tuli komentajakapteeni A Ramela, Ahvenanmaan merirajavartioston päälliköksi komentajakapteeni O Wrede ja Pohjanlahden merirajavartioston komentajakapteeni H. Enqvist.
Eduskunta hyväksyi lain Rajavartiolaitoksesta 19.12.1944 ja presidentti vahvisti sen 22.12.
Merirajarykmentti toimi jatkossa yhtenä Rajavartiolaitoksen rykmenteistä.
Vuoden 1945 alkupuolella nimestä luovuttiin ja käyttöön otettiin nimi Merivartiorykmentti (MeriVR), joka uudelleenjärjestelyn myötä 1.7.1945 koostui Suomenlahden merivartiostosta, Saaristomeren merivartiostosta, Ahvenanmaan merivartiostosta ja Pohjanlahden merivartiostosta.
Suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen jälkeen oli suojeluskuntapurret SP 1, SP 41 ja SP 42 luovutettu puolustusvoimille ja 20.12. Merivoimien Esikunta määrättiin luovuttamaan ne edelleen Rajavartiolaitokselle..
Alukset nimettiin uudelleen ja niistä tuli nyt VMV 18 (SP 1), VMV 19 (SP 41) ja VMV 20 (SP 42).
Raivauskausi
Liittoutuneiden valvontakomissio, käytännössä Neuvostoliitto yksin määräsi keväällä 1945 Suomen asettamaan 200 alusta miinanraivaukseen. Merivoimien oma kalusto ei tähän riittänyt ja siviilistä pakko-otettiin hinaajia ja moottoriveneitä Raivausosaston käyttöön.
Merivartiorykmentin henkilöstöstä kolmasosa oli sidottu raivaustehtäviin ja melkein koko aluskalusto oli mukana raivaamassa.
Vartiomoottoriveneistä lähes kaikki eli 11 venettä oli 1945 merivoimien mukana raivaamassa miinoja. Varsinaista mekaanista miinanraivauskalustoa näillä ei vedetty, mutta VMV:t 9, 13, 15 ja 16 olivat käytössä akustisien, toisin sanoen aluksen koneiden ja potkurien aiheuttaman äänen perusteella aktivoituvien miinojen raivauksessa hinaten perässään laivan mekaanisia ääniä matkivaa raivauslaitetta, jota sanottiin melukohoksi tai paukkuputkeksi. Työ vaati saman vesialueen läpi kulkemista useita kertoja, sillä pirulliset akustiset pohjamiinat oli ohjelmoitu sietämään tietty määrä yliajoja ennen räjähtämistä. Näin niitä ei voitu löytää ensimmäisillä raivausylityksillä. Vartiomoottoriveneitä käytettiin myös raivattavien väylien poijuttamiseen ennen varsinaisia raivaajia, olihan niissä hyvät merenkulkulaitteistot, mm. radiosuuntamalaitteet. Myös yhteysliikenteeseen, huoltoajoon sekä sairaankuljetukseen veneitä voitiin käyttää.
1946 kymmenen kahdestatoista vartiomoottoriveneestä oli merivoimien käytössä.
1947 raivaukseen luovutettiin VMV 5, VMV 9 sekä seitsemän teräksistä Rauta-Villeä ja kaksi puuvenettä. 1948 oli raivaamassa vain VMV 5 ja sen 8-henkinen miehistö.
Merivartiotehtävissä
VMV 15 mainitaan olleen Maarianhaminassa Merivartiorykmentin Ahvenanmaan merivartioston käytössä 1946, kun se lähti elokuussa 1946 Kökariin etsimään merelle kadonnutta kalastajaa. 14.11.1947 toi Saaristomeren merivartioston VMV 2 uponneen moottorikaljaasi Valan miehistön Uuteenkaupunkiin.
Syksyllä 1948 etsi VMV 1 päällikkönään Gunnar Henling viikon ajan merkkejä 19.9. kadonneesta moottorikaljaasi Vernasta. Saaristomeren merivartioston VMV 2:n päällikkö merivartioerikoismestari Pentti Kantola joutui 17.7.1949 ampumaan kahdeksan varoituslaukausta, kunnes sai pysähtymään moottoriveneen, joka oli osallisena höyrylaiva Wapun salakuljetustarkoituksessa mereen heittämien 640 kahvikilon ja amerikkalaisten savukkeiden talteenotossa.
Porkkalan vuokra-alueen merirajan vartiointi työllisti alueen itäpuolen valvonnassa Suomenlahden merivartioston veneitä, länsirajaa valvoi Saaristomeren merivartiosto. Työtä suorittivat vartiolaivat Merikotka ja Tursas sekä VMV:t 1, 2, 5, 9, 11, 15, 19 ja 20. Uskaliaalle matkalle oli lähtenyt harkitsemattomia purjehtijoita jopa pelkän puhelinluettelon kartan kanssa. Pohjanlahden merivartioston käytössä oli vartiolaiva Vesta sekä VMV:t 6, 13 ja 18.
Lokakuun 1949 lopulla kaksi Suomenlahden merivartioston vartiomoottorivenettä oli etsimässä tanskalaista teräsparkki Tideä. Etsinnässä mukana oli myös tutkalla varustettu moottorilaiva Kristina Thorden.
Marraskuun alussa Bodön merivartioasemalta lähtenyt VMV 2, Kantola toi Turkuun haaksirikkoutuneen hollantilaisen Spartan lastia, mm. penisilliiniä, kelloja ja vaatteita.
Saaristomeren merivartiosto poisti 1950 käytöstä ensimmäiset VMV:t 1 ja 2, jotka olivat palvelleet 20 vuotta.
Suurvaltojen Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välille kehittyneen kylmän sodan uhatessa puolustusvoimat kohottivat kriisiajan valmiuttaan ja osana tätä Rajavartiostojen esikunta antoi heinäkuussa 1951 käskyn “merivartiostojen luovutustehtävistä puolustusvoimain täydennyskokoonpanossa”, johon piti siirtyä rajavartiostojen päällikön erilliskäskystä. Vartiomoottoriveneistä VMV 9, 11 ja 13 piti perustaa Turun Laivastoaseman alaisuuteen Ensimmäinen vartiolaivue ja VMV 5 käskettiin liittyä Helsingin Laivastoaseman Ensimmäiseen viirikköön, vartiolaiva Merikotka määrättiin laivastolippueen esikuntalaivaksi.
1949 VMV 5 ja 6 pohjat uusittiin ja kansilinja muutettiin siten, että nyt siinä oli nyt selvä pykälä alaspäin. Osasyynä tähän saattoi olla sodanaikainen haveri, jolloin VMV 5 törmäsi VMV 12 kanssa TK-kuvauksessa ja parras murtui.
1950-luvun vaihteessa VMV:t 19 ja 20 saivat kokonaan uudet muiden vartiomoottoriveneiden tyyliset kansirakenteet ja avo-ohjaamot.
Syksyllä 1952 VMV:t 9, 11 ja 13 osallistuivat elokuvan “Varsovan laulu” kuvauksiin.
Toukokuussa 1954 Rajavartiolaitos totesi, että vartiomoottoriveneiden rungot ovat käyttökuntoisia vielä ainakin viisi vuotta. Samalla ostettiin neljä Valmet 815D diesel-moottoria kahden VMV 8-17 sarjan uusiksi pääkoneiksi hintaan kolme miljoonaa markkaa kappale ja myöhemmin vielä kuusi lisää VMV 9, 11,13, 15 ja 16 varten. Moottori oli suora 8-sylinterinen, 11.75 litrainen 230 hevosvoimainen dieselmoottori, jonka etuna oli mahdollisuus valita pyörimissuunta pienillä muutoksilla, joka helpotti rinnakkaisasennuksia aluskäytössä. Myöhemmin koneet olivat laajalti käytössä merivoimien useissa alusluokissa, kuten Kala-lautat, Kave-kuljetusveneet, sekä H- ja K-luokan yhteysveneet.
Amerikkalaisia General Motorsin Detroit Diesel moottoreita hankittiin viiden nafta-Vemman työkoneiden lisäksi VMV 18 pääkoneeksi sekä VMV 19 ja 20 pääkoneiksi kaikkiaan 10 kappaletta. Kuusisylinterinen 7 litran Detroit Diesel oli kaksitahtinen, mekaanisella ahtimella varustettu moottori, jonka kierrosluku oli 2.100 ja paino noin tonnin. VMV 5:n ja VMV 6:n alkuperäisen bensiini-Arekset sen sijaan olivat edelleen toimivia eikä niitä ollut syytä vaihtaa. Uudet moottorit saaneet veneet jatkoivat palvelustaan ja niistä ensimmäisenä sai tutkan VMV 11 vuonna 1955, muut myöhemmin.
VMV 18 runko poistettiin 1958, uudehko Detroit Diesel jäi Rajavartiolaitokselle ja runko myytiin yksityiselle. VMV 6 poistettiin 1959 ja myytiin laivahuutokaupassa Vaasan Palosaaressa 21.5.1960 moottoreineen. Pohjanlahden merivartiosto poisti VMV 9 käytöstään 25.4.1960 ja se myytiin Vaasassa samassa huutokaupassa kuin VMV 6 ilman moottoreita ja polttoainesäiliöitä. VMV 5 poistettiin vuonna 1960 ja VMV 15 8.5.1964.
Viimeiset meripeninkulmansa VMV 11 kulki syksyllä 1969 ja se telakoitiin Suomenlinnaan museotarkoituksiin. VMV:t 19 ja 20 poistettiin ja molemmat myytiin huviveneiksi. Pisimpään koko alusluokasta palveli VMV 13, joka poistettiin 15.4.1971 oltuaan käytössä 36 vuotta.
VMV 11 oli varastoitu lajinsa viimeisenä 1970 mutta ei se sitä ollut! Jo vuonna 1952 VMV 2 jatkoi suolainen vesi kölinsä alla matkustaja-aluksena nimellä Amphitrite vuoteen 1964, jonka jälkeen nimeksi muuttui Terhi mutta kotipaikkana pysyi Helsinki vuoteen 1975. Vuonna nimeksi muuttui Meribussi 3 ja kotipaikaksi vuoteen 1978 asti toimi Velkua.
VMV 16 toimi yksityiskäytössä perheen huviveneenä nimellä Blue Boy 1960-luvun loppupuolelle asti, kunnes se tuhoutui lähes vesirajaan asti tulipalossa. 1975 sen raato vedettiin ylös Turun Hirvensalossa ja romutettiin. VMV 19 jatkoi myös huviveneenä kunnes murskattiin kaivinkoneella Kalajoen Rahjassa 1985.
VMV 13 säilytti 1954 saamansa Valmet-pääkoneet, muutettiin matkustaja-alukseksi 1972 ja kulki Kalajoella nimellä Kalla IV vuoteen 1987. Tämän jälkeen se palveli matkustajaliikenteessä Kemijärvellä 1989-1993 nimellä Lapin Helmi ja vielä Kajaanissa vuoteen 1999 Pinja Tuulian nimellä. Polttopuiksi se romutettiin 2000-luvun alussa.
VMV 18 toimi länsirannikolla huvialuksena nimellä Marina ja se tunnettiin rannassa lempinimellä SK-Vemma kunnes sahattiin kappaleiksi 2008.
VMV 20 oli huvikäytössä Lappeenrannan seudulla vuoteen 2007 asti ja sen runko oli olemassa vielä tämänkin jälkeen. VMV 15 huono rovi lienee vielä tänäänkin olevan tallessa Akaalla?
Upeasti entisöity VMV 11 on ollut heinäkuusta 2008 lähtien Merikeskus Vellamon venehallin helmenä Kotkassa ja on nykyään tärkeä osa Merivartiomuseon näyttelyä.
Vartiomoottoriveneosastojen päälliköt 1939-1944
9.1939 Sukellusvenehävittäjälaivue luutnantti Holger Carring
9.1939 Varmistuslaivueen vartiovenepuolilaivue luutnantti Alpo Lamminen
15.06.1941 Varmistuslaivueen toinen puolilaivue kapteeniluutnantti Alpo Lamminen
21.06.1941 Varmistuslaivueen toinen puolilaivue kapteeniluutnantti Gunnar Smeds
31.07.1941 Varmistuslaivueen toinen puolilaivue kapteeniluutnantti Olavi Peuranheimo
18.06.1941 II/Moottoritorpedovenelaivue kapteeniluutnantti Holger Carring
18.06.1941 Vartiomoottoriveneryhmä kapteeniluutnantti Keijo Viinamäki
19.05.1942 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue kapteeniluutnantti Olavi Peuranheimo
06.09.1942 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue kapteeniluutnantti Holger Carring
10.04.1943 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue kapteeniluutnantti Siivo Peltonen
19.06.1943 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue kapteeniluutnantti Helge Jääsalo
05.01.1944 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue kapteeniluutnantti Hjalmar Silfverberg
09.10.1944 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue kapteeniluutnantti K. Väisänen
29.04.1942 Toinen Vartiomoottorivenelaivue kapteeniluutnantti Holger Carring
06.09.1942 Toinen Vartiomoottorivenelaivue kapteeniluutnantti Olavi Peuranheimo
28.06.1944 Toinen Vartiomoottorivenelaivue kapteeniluutnantti Helge Jääsalo
02.09.1944 Toinen Vartiomoottorivenelaivue komentajakapteeni Olavi PeuranheimoAluskohtaiset tiedot
VMV 1
25.01.1930 Tilaus Abeking & Rasmussen Schiffs- und Bootwerft, Lemwerder Bremen
23,5 x 4,18 x1,04 metriä, uppouma 29 tonnia, vetoisuus 41,75 brt, 11,08 nrt
2 x Maybach SVL2 V 12, 7:1, 33,2 litraa, 570 hv 1800 rpm
Maybach S5, 6-syl. rivimoottori, 6,99 litraa, 106 hv/1000 rpm
15.06.1930 Vastaanotto telakan numero 2615 Lemwerder Bremen
22.06.1930 VMV 1 virallinen vastaanotto Helsinki
27.06.1930 Aloitti toimintansa Suomenlahdella, josta siirrettiin MVL:n Ahvenanmaan piiriin
19.05.1931 VMV 1 ltn. Torsten Takolander pidätti Märketin majakan luona hl "Srpen", Praha
06.10.1939 Varmistuslaivueen vartiovenepuolilaivue
28.12.1939 Talvehtiminen Degerby Ahvenanmaa, L-34 konetykki maihin ilmatorjunta-aseeksi
1940 Merivartiolaitoksen Ahvenanmaan Piiri merivartiotehtävissä
19.06.1941 Alistettu Rannikkolaivastolle ja varustettavina Fagerholmin merivartioasemalla
21.06.1941 Rannikkolaivasto II/Varmistuslaivue kapteeniluutnantti Smeds
31.07.1941 Alkuperäisen 20/60 M/30 konetykin tilalle 20/60 M/39
13.09.1941 VMV 1 pelasti miinaan ajaneen panssarilaiva Ilmarisen 58 miestä
20.12.1941 Talvehtiminen Turussa Turun Veneveistämöllä
04.05.1942 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue (1.Vmv.Lv)
05.12.1942 Talvehtiminen Turussa Turun Veneveistämöllä
12.04.1943 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue (1.Vmv.Lv)
22.08.1943 VMV 1 pelasti torperoidun miinalaiva Riilahden 11 henkiinjäänyttä
26.08.1943 Lisätty toinen 20/60 M/43 konetykki (peräkannelle)
05.01.1944 Talvehtiminen Turussa Turun Veneveistämöllä
15.04.1944 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue
26.06.1944 Alistettu Toiselle Vartiomoottorivenelaivueelle 26.6.-29.8.
05.07.1944 Alistettu Toiselle Vartiomoottorivenelaivueelle 5.7.-18.8.1944
18.08.1944 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue
25.10.1944 Osasto Arho
14.12.1944 Merirajarykmentti (MRR) Ahvenanmaan merirajavartiosto
1945 Merivartiorykmentti (MeriVR) Ahvenanmaan merivartiosto
1948 Saaristomeren merivartiosto (SmMv)
1950 Poistettu Rajavartiolaitoksen käytöstä
VMV 2
25.01.1930 Tilaus Abeking & Rasmussen Schiffs- und Bootwerft, Lemwerder Bremen
23,5 x 4,18 x1,04 metriä, uppouma 29 tonnia, vetoisuus 41,75 brt, 11,08 nrt
2 x Maybach SVL2 V 12, 7:1, 33,2 litraa, 570 hv 1800 rpm
Maybach S5, 6-syl. rivimoottori, 6,99 litraa, 106 hv/1000 rpm
15.06.1930 Vastaanotto telakan numero 2616 Lemwerder Bremen
22.06.1930 VMV 2 virallinen vastaanotto Helsinki
27.06.1930 Aloitti toimintansa Suomenlahdella, josta siirrettiin MVL:n Ahvenanmaan piiriin
13.10.1933 Spriilaiva Omarin pidätys konetykkiä käyttäen
31.10.1939 Sukellusvenehävittäjälaivue, Lounais-Suomen Meripuolustuksen Esikunta
15.12.1939 Ilmatorjuntakonekivääri L-33/36
26.12.1939 Talvehtimaan Raumalle, L-34 konetykki sataman ilmatorjuntatehtäviin
1940 Merivartiolaitoksen Ahvenanmaan Piiri merivartiotehtävissä
19.06.1941 Alistettu Rannikkolaivastolle ja varustettavina Fagerholmin merivartioasemalla
21.06.1941 Rannikkolaivasto II/Varmistuslaivue
28.10.1941 Alkuperäisen 20/60 M/30 konetykin tilalle 20/60 M/39
20.12.1941 Talvehtiminen Turussa
04.05.1942 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue (1.Vmv.Lv)
05.12.1942 Talvehtiminen Turussa Turun Veneveistämöllä
12.04.1943 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue (1.Vmv.Lv)
26.08.1943 Lisätty toinen 20/60 M/43 konetykki (peräkannelle)
05.01.1944 Talvehtiminen Turussa Turun Veneveistämöllä
15.04.1944 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue
26.06.1944 Alistettu Toiselle Vartiomoottorivenelaivueelle 26.6.-29.8.
05.07.1944 Alistettu Toiselle Vartiomoottorivenelaivueelle 5.7.-18.8.1944
18.08.1944 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue
25.10.1944 Osasto Arho
14.12.1944 Merirajarykmentti (MRR) Ahvenanmaan merirajavartiosto
1945 Merivartiorykmentti (MeriVR) Ahvenanmaan merivartiosto
1948 Saaristomeren merivartiosto (SmMv)
1950 Poistettu Rajavartiolaitoksen käytöstä
1952 Matkustaja-alus Amphitrite
1965 Matkustaja-alus Terhi
1976 Matkustaja-alus Meribussi 3
VMV 3
1929 Sisäasiainministeriön tilaus “moottoritykkivene” Moottoritehdas Oy Ares Ab
24,6 x 4,2 x 1,0 metriä, uppouma 32 tonnia, 23,25 solmua
2 x Oy Ares AB:n 8-sylinteristä bensiinimoottoria, 54,4 litraa, 523 hevosvoimaa
01.04.1930 Rakentaminen alkoi E. Suortin Veneveistämöllä Helsingissä
17.11.1930 Laskettiin Suortin veneveistämöltä vesille lopullisesti valmistuneena
18.11.1930 Suoritettiin virallinen vastaanotto
20.11.1930 VMV 3 aloitti purjehduskautensa
Käyttöaika ensimmäisellä purjehduskaudella oli noin kaksi viikkoa ennen talven tuloa
06.1931 VMV 3 alitti purjehduskautensa, 10.6. aluksella arvovieraita
11.06.1931 VMV 3 tuhoutui tulipalossa Suomenlahdella
Kokonaispalveluaika Merivartiolaitoksen käytössä noin kolme viikkoa
VMV 4
12.1915 Venäjän Itämeren laivasto tilasi norjalaiselta A/S Maritim, 135.000 Norjan kruunua
19,91 x 3,5 x 1,7 metriä, 20 solmua, 3x Sterling F 8-sylinterinen 150 hv moottori
1917 Syksyllä 1917 Pietarista Helsinkiin
01.11.1919 Koeajolla Tallinnaan
02.1920 Viron valtio takavarikoi
06.1923 Viron sisäministeriön rajavalvontaosasto
09.1923 Viron rajavartiolaitos Mootorvahilaev Nr 4
1928 Viron rekisteri Sterling, HCIG, 1916 Norja, 29,99 brt, 20,12x3,6 m, 3x150 hv
Sterling, rek.nro 365 Tallinna, omistaja Evald Pihlakas, Tallinna
01.01.1930 Kaskisten tullivartion partiovene MV 127 pidätti Närpiön luona
08.01.1930 Kaskisten raastuvanoikeus tuomitsi valtion omaisuudeksi
25.06.1931 Merivartiolaitos sai ja hyväksyi tunnuksella VMV 4, Pohjanlahden piiri
06.04.1934 Täydellinen korjaus Vaasassa Moottoritehdas Wickströmin konepajalla
01.01.1937 Merivartiolaitoksen Turun piiri
09.05.1939 Merivartiolaitos poisti aluksen rungon ja kiintokalusteet
16.09.1939 Myyty huutokaupassa Turun Veneveistämöllä hintaan 3.364 markkaa
VMV 5
08.01.1931 Sisäasiainministeriö ja insinööri Erik Estlander sopimus kahden täydellisen,
koneistolla varustetun rannikkovartiomoottoriveneen rakentamisesta
24,625 x 4,36 x 1,08 metriä, 31 tn
2 x Oy Ares AB:n 8-sylinteristä bensiinimoottoria, 54,4 litraa, 560-580 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares AB:n 6-sylinterinen bensiinimoottori, 24,1 litraa, 140 hevosvoimaa
07.08.1931 Ensimmäinen vene laskettiin veteen
18.09.1931 Ensimmäinen koeajo tehtiin ja saavutettiin 25 solmun nopeus
10.10.1931 Merivartiolaitos kirjasi veneen aloittaneen purjehduskautensa tunnuksella VMV 5
13.10.1931 Siirtomatkalla Helsinkiin Tvärminnen luona VMV 5 törmäsi kariin ja vaurioitui
21.10.1931 Vauriot korjattu telakalla Helsingissä, MVL ei suostu vastaanottamaan alusta
10.05.1932 Sovinto-oikeuden päätöksen jälkeen MVL hyväksyi aluksen
15.05.1932 VMV 5 MVL:n Suomenlahden piirin käyttöön 9 kuukautta myöhästyneenä
1932 Varustetaan laivastolta lainatulla 37/30 Maxim-konetykillä
02.07.1932 VMV 5 ampui tykillä ja käsiaseilla virolaista salakuljetusvenettä, jolloin yksi kuoli
1935 VMV 5 saa uuden Lahti 34-L konetykin
15.10.1939 VMV 5 Lounais-Suomen Meripuolustuksen esikunnan käyttöön
10.11.1939 Sukellusvenehävittäjälaivue, syvyyspommiheittimet Turussa
15.12.1939 Ilmatorjuntakonekivääri L-33/36
26.12.1939 Talvehtimaan Raumalle, L-34 konetykki sataman ilmatorjuntatehtäviin
1940 Alistettu Rannikkotykistörykmentti 1:lle Suomenlahdella
20.06.1941 Erillinen Laivasto-osasto (Er.LOs) Vartiomoottoriveneryhmä (VMV-R)
22.06.1941 Miinoitustehtävä VMV-R, 4 kappaletta M/12 miinaa
21.07.1941 VMV 5 tuhosi syvyyspommeilla vihollisen sukellusveneen M-97
24.08.1941 Tukikohdaksi Kuorsalo, miinoituksia idässä
17.09.1941 “Taktillinen tilapäisjaoitus”, VMV 5 Osasto E (Os.E) Laivue V
10.12.1941 Er.LOs, Helsinkiin talvehtimaan
01.06.1942 Toinen Vartiomoottorivenelaivue (2.Vmv.Lv)
02.06.1942 VMV 5 ja 6 sijoituspaikka Suursaari
04.07.1942 Pommitusvaurioita korjaamassa Kotkassa, toinen 20 M/43 peräkannelle
17.09.1941 Pohjakosketus, korjattavaksi Helsinkiin
08.12.1942 Helsinkiin sotasatamaan talvehtimaan
18.05.1943 1.Vmv.Lv
29.11.1943 Talvehtimaan Turun Veneveistämö
07.05.1944 1.Vmv.Lv
19.05.1944 Helsinkiin, jossa alistettiin Saattajaosastolle ja liitettiin 2. Saattajalaivueeseen
15.06.1944 Alistettiin Kev.LOs
19.06.1944 Liitettiin Toiseen Vartiomoottorivenelaivueeseen
04.07.1944 Kaksi 23 mm osumaa, joista toinen rikkoi vasemman pääkoneen kytkimen
17.09.1944 Takaisin 1.Vmv.Lv
25.10.1944 Osasto Arho
22.12.1944 Merirajarykmentti
1945 Merivartiorykmentti
1945 Raivausosasto
1946 Raivausosasto
1947 Raivausosasto
1948 Suomenlahden merivartiosto Porkkalan vuokra-alueen itärajan vartiointi
1949 Pohjan uusiminen ja parraslinjan muutostyö
1960 Poistettu Rajavartiolaitoksen vahvuudesta
VMV 6
08.01.1931 Sisäasiainministeriö ja insinööri Erik Estlander sopimus kahdesta aluksesta
24,625 x 4,36 x 1,08 metriä, uppouma 31 tn
2 x Oy Ares AB:n 8-sylinteristä bensiinimoottoria, 54,4 litraa, 560-580 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares AB:n 6-sylinterinen bensiinimoottori, 24,1 litraa, 140 hevosvoimaa
29.11.1931 VMV 6 koeajo, MVL ei suostu vastaanottamaan
10.05.1932 Sovinto-oikeuden päätöksen jälkeen MVL hyväksyi aluksen
1932 Laivastolta lainattu 37/30 Maxim-konetykki
28.09.1932 VMV 6 aloitti purjehduskautensa MVL:n Suomenlahden piirissä yli vuoden myöhässä
1935 Kotimainen Lahti L-34 20 mm konetykki
16.02.1936 Suomi-Filmin elokuva “VMV 6” ensi-ilta
06.10.1939 Varmistuslaivueen vartiovenepuolilaivue (Vav.Plv/VLv)
10.12.1939 Sukellusvenehävittäjälaivue (SHäv.Lv)
15.12.1939 Ilmatorjuntakonekivääri L-33/36
26.12.1939 Vartiovenepuolilaivue
28.12.1939 Talvehtiminen Degerby Ahvenanmaa
1940 Alistettu Rannikkotykistörykmentti 1:lle Suomenlahdella
20.06.1941 Erillinen Laivasto-osasto (Er.LOs) Vartiomoottoriveneryhmä (VMV-R)
22.06.1941 Miinoitustehtävä VMV-R, 4 kappaletta M/12 miinaa
21.07.1941 VMV 6 näköputkisyvyydellä kulkevaa sukellusvenettä vastaan syvyyspommeilla
24.08.1941 Tukikohdaksi Kuorsalo, miinoituksia idässä
17.09.1941 “Taktillinen tilapäisjaoitus”, VMV 6 Osasto E (Os.E) Laivue V
10.12.1941 Er.LOs, Helsinkiin talvehtimaan
11.06.1942 Toinen Vartiomoottorivenelaivue (2.Vmv.Lv) Koivisto
02.06.1942 VMV 5 ja 6 sijoituspaikka Suursaari
26.06.1942 Kotkassa toinen 20/60 M/39 peräkannelle
11.01.1943 Talvehtimaan sotasataman rullatelakalle
24.04.1943 Aloitti purjehduskauden Helsingissä 1.Vmv.Lv:ssa
29.11.1943 Talvitelakointi Turun Veneveistämöllä
07.05.1944 1.Vmv.Lv
19.05.1944 Helsinkiin, jossa alistettiin Saattajaosastolle ja liitettiin 2. Saattajalaivueeseen
15.06.1944 Alistettiin Kev.LOs
19.06.1944 Liitettiin Toiseen Vartiomoottorivenelaivueeseen
17.09.1944 Takaisin 1.Vmv.Lv
25.10.1944 Osasto Arho
22.12.1944 Merirajarykmentti
1945 Merivartiorykmentti
1945 Raivausosasto
1946 Raivausosasto
1947 Pohjanlahden merivartiosto
1949 Pohjan uusiminen ja parraslinjan muutostyö
1959 Poistettu Rajavartiolaitoksen vahvuudesta
21.05.1960 Myyty laivahuutokaupassa Vaasan Palosaaressa
VMV 7
02.12.1931 Rakentamissopimus sisäasiainministeriö ja Turun Veneveistämö
24,6 x 4,2 x 1,1 metriä, uppouma 33 tonnia 26,1 solmua
2 x Oy Ares AB:n 8-sylinteristä bensiinimoottoria, 54,4 litraa, 560-580 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares AB:n 6-sylinterinen bensiinimoottori, 24,1 litraa, 140 hevosvoimaa
23.08.1932 Luovutettu Merivartiolaitokselle, virallinen koeajonopeus 25,6 solmua
18.09.1933 VMV 7 pidätti tsekkoslovakialaisen höyrylaiva Daliborin, 71.200 litraa spriitä
01.10.1933 Tuhoutui tulipalossa SuomenlahdellaVMV 8
08.03.1934 Sopimus sisäasiainministeriö ja Turun Veneveistämö kymmenen veneen sarja
25,625 x 4,36 x 0,96 metriä, uppouma 35 tonnia, nopeus 23,9 solmua
2 x Oy Ares Ab 8-sylinterinen raakaöljymoottori, 54,4 litraa, 520 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares Ab 6-sylinterinen raakaöljymoottori, 24,1 litraa, 180 hevosvoimaa
01.07.1934 VMV 8 luovutettu Merivartiolaitokselle koeajoja varten
16.05.1935 Puheradioasema 25 W, tehty Puolustusministeriön sähkölaboratoriossa 1935
12.07.1935 Virallinen vastaanotto sisäasiainministeri Puhakka Helsinki
08.1935 MVL Suomenlahden läntinen piiri (SL-piiri)
1935 Kansiase Aimo Lahti/Valtion Kivääritehdas (VKT) L-34 20mm
10.1936 Ares-moottorit nokeentuvat herkästi ja aiheuttavat ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä
04.09.1939 Miina- ja varmistuslaivue puolueettomuusvalvonta
06.10.1939 Varmistuslaivueen vartiovenepuolilaivue (II/VLv)
27.12.1939 Talvehtimaan Ahvenanmaan Degerby, L-34 sukellusveneentorjuntalaiva Uiskoon
5.1940 Rannikkotykistörykmentti 1
12.1940 Katajanokan sotasatamassa telakoituna torpedoheittimet asennettuna
20.06.1941 Erillinen Laivasto-osasto (Er.LOs) Vartiomoottoriveneryhmä (VMV-R)
22.06.1941 Miinoitustehtävä VMV-R, 4 kappaletta M/12 miinaa
24.08.1941 Tukikohdaksi Kuorsalo, miinoituksia idässä
17.09.1941 “Taktillinen tilapäisjaoitus”, VMV 8 Osasto E (Os.E) Laivue V
10.1941 20 mm Madsen alkuperäisen L-34 tilalle
10.12.1941 Er.LOs, Kotkaan talvehtimaan
29.04.1942 Toinen Vartiomoottorivenelaivue
19.05.1942 Laskettiin Kotkassa veteen, siirtyi Helsinkiin ja aloitti purjehduskautensa 25.5.
26.06.1942 Helsinkiin tykkialustan asentamista varten, 2.7. Bofors-tykki asennettu Kotkassa
08.07.1942 VMV 8 ampui ensimmäiset laukaukset Bofors-tykillä taistelussa ilman tykkikoulutusta
09.07.1942 Tilapäinen alistus “Osasto Willberg” Somerin taistelun ajaksi
17.09.1942 Tilapäinen alistus 1.Vmv.Lv
02.12.1942 Helsinkiin sotasataman telakkalaituriin, 5.1.1943 sotasataman telakalle talvehtimaan
11.04.1943 VMV 8 aloitti purjehduskauden kuuluen 2.Vmv.Lv:n ensimmäiseen puolilaivueeseen
07.07.1943 Asennettu kolmas konetykki 20Itk/M-43 keskilaivalle suuntimakompassin paikalle
31.12.1943 VMV 8 Helsinkiin talvehtimaan
07.02.1944 VMV 8 kärsi sirpalevaurioista Helsingin ensimmäisen suurpommituksen aikana
26.02.1944 Helsingin suurpommituksessa VMV 8 paloi keulasta ajohyttiä myöten ja tuhoutui
VMV 9
08.03.1934 Sopimus sisäasiainministeriö ja Turun Veneveistämö kymmenen veneen sarja
25,625 x 4,36 x 0,96 metriä, uppouma 35 tonnia, nopeus 23,9 solmua
2 x Oy Ares Ab 8-sylinterinen raakaöljymoottori, 54,4 litraa, 520 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares Ab 6-sylinterinen raakaöljymoottori, 24,1 litraa, 180 hevosvoimaa
16.05.1935 Puheradioasema 25 W, tehty Puolustusministeriön sähkölaboratoriossa 1935
19.06.1935 Virallinen vastaanottokoeajo 24,8 solmua, koko luokan suurin
12.07.1935 Virallinen vastaanotto sisäasiainministeri Puhakka Helsinki
08.1935 MVL Suomenlahden itäinen piiri (SI-piiri)
1935 Kansiase Aimo Lahti/Valtion Kivääritehdas (VKT) L-34 20mm
10.1936 Ares-moottorit nokeentuvat herkästi ja aiheuttavat ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä
06.10.1939 Varmistuslaivueen vartiovenepuolilaivue (II/VLv)
31.10.1939 Alistettu Ahvenanmaan Lohkolle (ALo)
18.12.1939 Lisätty ilmatorjuntakonekivääri
25.11.1939 Alistettu Hangon Lohkolle, talvehtimaan Degerbyhyn
01.09.1940 Rannikkotykistörykmentti 2:n Mustamaan linnoitus
16.12.1940 Telakoitu Helsingissä
18.06.1941 Moottoritorpedovenelaivueen toinen puolilaivue (II/MtvLv, osasto Carring)
Paineilmatoimiset torpedoheittimet, 20/60 M/39-konetykki ja Vickers-it.kk
25.07.1941 Torpedoheittimet pois, tilalle 8 syvyyspommipudotinta
17.09.1941 “Taktillinen tilapäisjaoitus” Osasto P (Os.P)
14.10.1941 Osasto Linkopuu II/Mtv.Lv
10.12.1941 Er.LOs, Helsinkiin talvehtimaan
29.04.1942 Veteen Kone ja Silta Oy:n telakalta, 2.Vmv:Lv, miinakiskot, 20/60M, Vickers-kk
22.06.1942 Helsingin Laivastoasema tykkivarikko 40 Itk/38 B no 64 asennus
09.07.1942 Tilapäinen alistus “Osasto Willberg” Somerin taistelun ajaksi
15.07.1942 Tiedotuskomppanian kuvausten mallina Somerin taistelusta, värivalokuvia
02.12.1942 Helsinkiin talvehtimaan
11.04.1943 Viiri nostettu, I/2.Vmv.Lv
18.10.1943 Pohjakosketus Kuorsalossa, kaikki potkurit ja akselit rikki, köli murtunut
04.01.1944 Telakoitavaksi Helsinkiin
06.05.1944 Aloitti purjehduskauden 2.Vmv.Lv, päällikkö luutnantti L. Lahdenperä
18.06.1944 Kaksi pohjakosketusta, korjattu Kotkassa Wärtsilä Oy:n telakalla
05.09.1944 VMV 9 ja 13 hakevat viimeiset suomalaiset pois Virosta Vaindlon tarkkailuasemalta
09.11.1944 Merirajarykmentti Kotkan merirajavartiosto
02.1945 Merivartiorykmentti
05.1945 III Raivausosasto, akustinen raivaus
30.10.1945 VI Raivausosasto, kuljetti liittoutuneiden valvontakomission jäseniä
1946 Raivausosasto
1947 Raivausosasto
1948 Suomenlahden merivartiosto (SlMv)
08.1949 Porkkalan vuokra-alueen itäisen merirajan vartiointi
09.1952 Elokuvan “Varsovan Laulu” kuvaukset
1955 Uudet pääkoneet Valmet 815 D 230 hv dieselit
1957 Uusi risteilymoottori GM Detroit Diesel 6-71 170 hevosvoimaa
25.04.1960 Poistettu Rajavartiolaitos
21.05.1960 Laivahuutokauppa Palosaari Vaasa ilman koneita ja polttoainesäiliöitä
VMV 10
08.03.1934 Sopimus sisäasiainministeriö ja Turun Veneveistämö kymmenen veneen sarja
25,625 x 4,36 x 0,96 metriä, uppouma 35 tonnia, nopeus 23,9 solmua
2 x Oy Ares Ab 8-sylinterinen raakaöljymoottori, 54,4 litraa, 520 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares Ab 6-sylinterinen raakaöljymoottori, 24,1 litraa, 180 hevosvoimaa
16.05.1935 Puheradioasema 25 W, tehty Puolustusministeriön sähkölaboratoriossa 1935
15.05.1935 Luokan VMV 8-17 ensimmäinen virallinen vastaanottokoeajo
12.07.1935 Virallinen vastaanotto sisäasiainministeri Puhakka Helsinki
08.1935 MVL Suomenlahden läntinen piiri (SL-piiri)
1935 Kansiase Aimo Lahti/Valtion Kivääritehdas (VKT) L-34 20mm
10.1936 Ares-moottorit nokeentuvat herkästi ja aiheuttavat ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä
04.09.1939 Miina- ja varmistuslaivue vartioveneryhmä puolueettomuusvalvonta
06.10.1939 Varmistuslaivueen vartiovenepuolilaivue (Vav.Plv/VLv)
18.12.1939 Lisätty Vickers-ilmatorjuntakonekivääri
27.12.1939 Talvehtimaan Ahvenanmaan Degerby
5.1940 Rannikkotykistörykmentti 1
14.12.1940 Katajanokan sotasatamassa telakoituna
08.06.1941 Moottoritorpedovenelaivueen toinen puolilaivue (II/MtvLv, osasto Carring)
Paineilmatoimiset torpedoheittimet, 20/60 M/39-konetykki ja Vickers-it.kk
24.06.1941 Pidätti mereen laskeutuneen neuvostoliittolaisen MBR-2 lentoveneen
25.07.1941 Torpedoheittimet pois, tilalle 8 syvyyspommipudotinta
17.08.1941 Torpedoheittimet takaisin
17.09.1941 “Taktillinen tilapäisjaoitus” Osasto P (Os.P)
14.10.1941 Osasto Herlevi II/Mtv.Lv
10.12.1941 Er.LOs, Helsinkiin talvehtimaan
19.05.1942 Toinen Vartiomoottorivenelaivue (2.Vmv.Lv)
05.06.1942 P12-12-U lyhytaaltopuheradio
27.06.1942 Tykkialusta Boforsia varten, tykki asennettu 2.7. Kotkan Konepaja
08.07.1942 Ampui kolmannella laukauksella vihollisen mtv:n tuleen 2.500 metrin etäisyydeltä
09.07.1942 Tilapäinen alistus “Osasto Willberg” Somerin taistelun ajaksi
07.01.1943 Talviteloille Helsinkiin sotasatamaan
11.04.1943 Aloitti purjehduskauden, 2.Vmv.Lv/Kev.Los
06.06.1943 Keskilaivalle suuntimakompassin paikalle alusta 20 mm Madsenille
04.01.1944 Telakoitu Helsingin sotasatamassa
07.02.1944 Helsingin ensimmäisessä suurpommituksessa sirpalevahinkoja telakalla
15.05.1944 Aloitti purjehduskauden 2.Vmv.Lv, päällikkö vänrikki E. Seppälä
Aseistuksena 40 mm Bofors ja kaksi 20 mm Madsenia
15.09.1944 VMV 10 tuhoutui Suursaaressa omien kranaatinheittimien tulessa
VMV 11
08.03.1934 Sopimus sisäasiainministeriö ja Turun Veneveistämö kymmenen veneen sarja
25,625 x 4,36 x 0,96 metriä, uppouma 35 tonnia, nopeus 23,9 solmua
2 x Oy Ares Ab 8-sylinterinen raakaöljymoottori, 54,4 litraa, 520 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares Ab 6-sylinterinen raakaöljymoottori, 24,1 litraa, 180 hevosvoimaa
16.05.1935 Puheradioasema 25 W, tehty Puolustusministeriön sähkölaboratoriossa 1935
12.07.1935 Virallinen vastaanotto sisäasiainministeri Puhakka Helsinki
08.1935 MVL Suomenlahden läntinen piiri (SL-piiri)
1935 Kansiase Aimo Lahti/Valtion Kivääritehdas (VKT) L-34 20mm
10.1936 Ares-moottorit nokeentuvat herkästi ja aiheuttavat ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä
04.09.1939 Rannikkolaivaston Miina- ja varmistuslaivue puolueettomuusvalvonta Helsingissä
10.1939 Italialaiset kokeiluluontoiset paineilmatoimiset torpedoheittimet
Merivoimien komentajan alaisuudessa, liitetty Moottoritorpedovenelaivueeseen
14.12.1939 Liitettiin Varmistuslaivueen vartioveneryhmään
23.12.1939 Kone epäkunnossa, siirrettiin talvehtimaan Ahvenanmaan Degerbyhyn 26.12.
25.02.1940 Turun Laivastoasema lähetti alukselta irrotetut torpedoheittimet Helsinkiin
5.1940 Rannikkotykistörykmentti 1
14.12.1940 Katajanokan sotasatamassa telakoituna
08.06.1941 Moottoritorpedovenelaivueen toinen puolilaivue (II/MtvLv, osasto Carring)
Paineilmatoimiset torpedoheittimet, 20/60 M/39-konetykki ja Vickers-it.kk
17.09.1941 “Taktillinen tilapäisjaoitus” Osasto P (Os.P)
14.10.1941 Osasto Herlevi II/Mtv.Lv
10.12.1941 Er.LOs, Helsinkiin talvehtimaan
02.05.1942 Toinen Vartiomoottorivenelaivue (2.Vmv.Lv)
07.05.1942 Ensimmäisellä koeajolla työkone rikki, korjaus kesti 60 päivää, samalla Bofors- alusta
02.07.1942 Bofors-tykki asennettu Kotkassa
08.07.1942 Somerin taistelussa ampui vihollisen mtv:n tuleen ja otti 6 vankia
09.07.1942 Tilapäinen alistus “Osasto Willberg” Somerin taistelun ajaksi
17.12.1942 Talvehtimaan Kone- ja Silta Oy:n telakalle Helsinkiin
11.04.1943 Aloitti purjehduskauden, 2.Vmv.Lv/Kev.Los
06.06.1943 Keskilaivalle suuntimakompassin paikalle 20 mm Madsen
06.12.1943 Helsinkiin talvehtimaan, laski viirinsä 9.12.
07.05.1944 Aloitti purjehduskautensa 2.Vmv.Lv, päällikkönä vänrikki T. Lindroos
04.07.1944 Vakavia vaurioita ilmahyökkäyksessä, ase- ja konerikkoja, paha vuoto
09.11.1944 Merirajarykmentti
02.1945 Merivartiorykmentti
05.1945 Raivausosasto
1946 Raivausosasto
18.06.1949 Suomenlahden merivartiosto, Helsinki
09.1952 Elokuvan “Varsovan Laulu” kuvaukset
1957 Uudet pääkoneet Valmet 815 D 230 hv dieselit
Uusi risteilymoottori GM Detroit Diesel 6-71 170 hevosvoimaa
1970 Poistettu Rajavartiolaitoksen käytöstä ja varastoitiin museointia varten
11.07.2008 Näytteillä Suomen Merimuseo Kotka
VMV 12
08.03.1934 Sopimus sisäasiainministeriö ja Turun Veneveistämö kymmenen veneen sarja
25,625 x 4,36 x 0,96 metriä, uppouma 35 tonnia, nopeus 23,9 solmua
2 x Oy Ares Ab 8-sylinterinen raakaöljymoottori, 54,4 litraa, 520 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares Ab 6-sylinterinen raakaöljymoottori, 24,1 litraa, 180 hevosvoimaa
16.05.1935 Puheradioasema 25 W, tehty Puolustusministeriön sähkölaboratoriossa 1935
12.07.1935 Virallinen vastaanotto sisäasiainministeri Puhakka Helsinki
08.1935 MVL Suomenlahden itäinen piiri (SI-piiri)
1935 Kansiase Aimo Lahti/Valtion Kivääritehdas (VKT) L-34 20mm
10.1936 Ares-moottorit nokeentuvat herkästi ja aiheuttavat ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä
04.09.1939 Miina- ja varmistuslaivue puolueettomuusvalvonta
06.10.1939 Varmistuslaivueen vartiovenepuolilaivue (II/VLv)
27.12.1939 Talvehtimaan Ahvenanmaan Degerby, L-34 jäänsärkijä Tarmoon
01.09.1940 Rannikkotykistörykmentti 2 Haapasaari
16.12.1940 Telakoitu Helsingissä
20.06.1941 Erillinen Laivasto-osasto (Er.LOs) Vartiomoottoriveneryhmä (VMV-R)
22.06.1941 Miinoitustehtävä VMV-R, 4 kappaletta M/12 miinaa
24.08.1941 Tukikohdaksi Kuorsalo, miinoituksia idässä
17.09.1941 “Taktillinen tilapäisjaoitus”, Osasto E (Os.E) Laivue V
10.1941 20mm Madsen alkuperäisen L-34 tilalle
10.12.1941 Er.LOs, Helsinkiin talvehtimaan
06.05.1942 Toinen Vartiomoottorivenelaivue (2.Vmv.Lv)
03.07.1942 Bofors-tykin asennus Kotkassa
09.07.1942 Tilapäinen alistus “Osasto Willberg” Somerin taistelun ajaksi
12.12.1942 Talvehtimaan Kone- ja Silta Oy:n telakalle Helsinkiin
13.04.1943 Aloitti purjehduskauden, 2.Vmv.Lv/Kev.Los
06.06.1943 Keskilaivalle suuntimakompassin paikalle 20 mm Madsen
10.12.1943 Helsinkiin korjattavaksi, lopetti kulkukautensa 18.12.
07.02.1944 Helsingin ensimmäinen suurpommitus, VMV 9 tuhoutui täysosumasta
VMV 13
08.03.1934 Sopimus sisäasiainministeriö ja Turun Veneveistämö kymmenen veneen sarja
25,625 x 4,36 x 0,96 metriä, uppouma 35 tonnia, nopeus 23,9 solmua
2 x Oy Ares Ab 8-sylinterinen raakaöljymoottori, 54,4 litraa, 520 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares Ab 6-sylinterinen raakaöljymoottori, 24,1 litraa, 180 hevosvoimaa
16.05.1935 Puheradioasema 25 W, tehty Puolustusministeriön sähkölaboratoriossa 1935
12.07.1935 Virallinen vastaanotto sisäasiainministeri Puhakka Helsinki
08.1935 MVL Turun piiri (T-piiri)
1935 Kansiase Aimo Lahti/Valtion Kivääritehdas (VKT) L-34 20mm
10.1936 Ares-moottorit nokeentuvat herkästi ja aiheuttavat ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä
15.10.1939 Lounais-Suomen Meripuolustuksen esikunta, Sukellusvenehävittäjälaivue
05.01.1940 Alus otti Turun Laivastoasemalla 1.500 kiloa kaminakoksia ja jäi talvehtimaan jäihin
1940 Merivartiotehtävissä Turun piirin alueella
21.06.1941 Rannikkolaivasto II/Varmistuslaivue kapteeniluutnantti Smeds
25.07.1941 Bengtskärin taistelu, L-34 konetykki ei toimi, pohjakosketus, telakointi Turussa
29.08.1941 Operaatio “Häämatka”, tykkiveneet ja miinalaivat sekä VMV 13 Hangon ohitus
30.08.1941 VMV 13 alistettuna I/VrLv ja toimii tykkiveneiden mukana
15.09.1941 Liitetään II/Mtv.Lv osasto Carringiin, 20 mm Madsen L-34 tilalle
11.12.1941 Alistettu “Osasto Treufels”, avomeriraivaukseen
12.12.1941 Turkuun talvehtimaan
04.05.1942 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue/Osasto Väinämöinen (Os.V)
20 mm Madsen, uusi sumutuslaite SUP/P, Vickers-ilmatorjuntakonekivääri,
miinakiskot ja vedenalainen kuuntelulaite
05.12.1942 Turkuun talvehtimaan, VMV 13 kulkukaudella 55 korjauspäivää
17.04.1943 Liitetty Toisen Vartiomoottorivenelaivueen toiseen puolilaivueeseen II/2.Vmv.Lv
2 kappaletta 20 mm Madsen ja Vickers-kk, uusi lähiradio
19.01.1944 Lopetti purjehduskautensa ja telakointiin Helsingissä
28.04.1944 2.Vmv.Lv, aloitti purjehduskautensa 30.4., päällikkö ltn A. Lindroos
40 mm Bofors ja kaksi 20 mm Madsenia, 9.5. kolme Madsenia
16.06.1944 Mukana kaappaamassa vihollisen mtv:n TKA 51
09.11.1944 Merirajarykmentti
02.1945 Merivartiorykmentti
05.1945 III Raivausosasto, akustinen raivaus
1949 Pohjanlahden merivartiosto
09.1952 Elokuvan “Varsovan Laulu” kuvaukset
1955 Uudet pääkoneet Valmet 815 D 230 hv dieselit
Uusi risteilymoottori GM Detroit Diesel 6-71 170 hevosvoimaa
15.04.1971 Poistettu Rajavartiolaitoksen käytöstä
Kalla IV 1973-1987, 1989-1992 Lapin Helmi, 1993- Pinja Tuulia
VMV 14
08.03.1934 Sopimus sisäasiainministeriö ja Turun Veneveistämö kymmenen veneen sarja
25,625 x 4,36 x 0,96 metriä, uppouma 35 tonnia, nopeus 23,9 solmua
2 x Oy Ares Ab 8-sylinterinen raakaöljymoottori, 54,4 litraa, 520 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares Ab 6-sylinterinen raakaöljymoottori, 24,1 litraa, 180 hevosvoimaa
16.05.1935 Puheradioasema 25 W, tehty Puolustusministeriön sähkölaboratoriossa 1935
12.07.1935 Virallinen vastaanotto sisäasiainministeri Puhakka Helsinki
08.1935 MVL Ahvenanmaan piiri (A-piiri)
1935 Kansiase Aimo Lahti/Valtion Kivääritehdas (VKT) L-34 20mm
10.1936 Ares-moottorit nokeentuvat herkästi ja aiheuttavat ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä
15.10.1939 Lounais-Suomen Meripuolustuksen esikunta Sukellusvenehävittäjälaivue
11.1939 Ahvenanmaan Lohko
1939 Talvehtimaan Turkuun, L-34 jäänsärkijä Sampoon
1940 Merivartiotehtävissä Ahvenanmaalla, Merivoimien komentajan alaisuudessa
12.1940 Telakoitu Naantalissa
21.06.1941 Rannikkolaivasto II/Varmistuslaivue kapteeniluutnantti Smeds
22.06.1941 Miinoitustehtävä, 4 M/12 sarvimiinaa
11.12.1941 Turun Veneveistämölle talvitelakointiin
04.05.1942 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue/Osasto Väinämöinen (Os.V)
20 mm Madsen, uusi sumutuslaite SUP/P, Vickers-ilmatorjuntakonekivääri,
miinakiskot ja vedenalainen kuuntelulaite
01.10.1942 1.10. alkaen useita miinoitustehtäviä idässä
05.12.1942 Turkuun talvehtimaan
17.04.1943 Liitetty Toisen Vartiomoottorivenelaivueen toiseen puolilaivueeseen II/2.Vmv.Lv
2 kappaletta 20 mm Madsen ja Vickers-kk, uusi lähiradio
04.01.1944 Viiri laskettu, telakoitu Helsingissä
28.04.1944 2.Vmv.Lv, aloitti purjehduskautensa 1.5., päällikkönä aliluutnantti S. Johansson, 40 mm Bofors ja kaksi 20 mm Madsenia
15.09.1944 VMV 14 tuhoutui Suursaaressa omien kranaatinheittimien tulessa, 7 haavoittui
VMV 15
08.03.1934 Sopimus sisäasiainministeriö ja Turun Veneveistämö kymmenen veneen sarja
25,625 x 4,36 x 0,96 metriä, uppouma 35 tonnia, nopeus 23,9 solmua
2 x Oy Ares Ab 8-sylinterinen raakaöljymoottori, 54,4 litraa, 520 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares Ab 6-sylinterinen raakaöljymoottori, 24,1 litraa, 180 hevosvoimaa
16.05.1935 Puheradioasema 25 W, tehty Puolustusministeriön sähkölaboratoriossa 1935
12.07.1935 Virallinen vastaanotto sisäasiainministeri Puhakka Helsinki
08.1935 MVL Ahvenanmaan piiri (A-piiri)
26.08.1935 Karilleajo Hangossa, vakavat vauriot (10 % hankintahinnasta)
1935 Kansiase Aimo Lahti/Valtion Kivääritehdas (VKT) L-34 20mm
10.1936 Ares-moottorit nokeentuvat herkästi ja aiheuttavat ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä
15.10.1939 Lounais-Suomen Meripuolustuksen esikunnan käyttöön
01.12.1939 Sukellusvenehävittäjälaivue, osaston päällikkö luutnantti Carring
15.12.1939 Ilmatorjuntakonekivääri L-33/36
24.12.1939 Karilleajo Kopparklinten, potkurit vaurioituivat
26.12.1939 Nostettu talvehtimaan Raumalla, L-34 sataman ilmatorjunta-aseena
1940 Merivartiotehtävissä Ahvenanmaalla Merivoimien komentajan alaisuudessa
1940 Telakoitu Naantalissa
20.06.1941 Alistettuna Ahvenanmaan Puolustukselle (AP)
21.06.1941 Rannikkolaivasto II/Varmistuslaivue kapteeniluutnantti Smeds
23.08.1941 Miinakiskot, laskemassa 25.8. alkaen kolmea strategista miinoitusta
02.10.1941 Karilleajo Idskärin luona
15.10.1941 20 mm Madsen alkuperäisen L-34 konetykin tilalle
20.12.1941 Talvitelakointi Turun Veneveistämö
04.05.1942 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue/Osasto Väinämöinen (Os.V)
20 mm Madsen, uusi sumutuslaite SUP/P, Vickers-ilmatorjuntakonekivääri,
miinakiskot ja vedenalainen kuuntelulaite
09.07.1942 Liitetty Osasto Willbergiin Somerin taistelun ajaksi 26.7. asti
01.10.1942 1.10. alkaen useita miinoitustehtäviä idässä
05.12.1942 Turkuun talvehtimaan
17.04.1943 Toinen Vartiomoottorivenelaivue toinen puolilaivue II/Vmv.Lv
Kaksi 20 mm Madsenia, Vickers it-kk, sijoitettuna Suursaareen
24.05.1943 Karilleajo, paha vuoto, työkoneen potkuri poissa
04.01.1944 Lopetti purjehduskautensa Helsingissä
08.05.1944 2.Vmv.Lv, päällikkönä luutnantti K. Eklund
18.06.1944 Kolme 20 mm Madsenia, ilmahyökkäyksessä lukuisia vaurioita
04.07.1944 40 mm Bofors ja kaksi 20 mm Madsenia
05.10.1944 Alistettu III Armeijakunnan Meriosastolle ilmatorjuntatehtäviin Röytän maihinnousussa
15.10.1944 Karilleajo Röytässä, kaikki potkurit viallisia
02.11.1944 Oulusta Turkuun Laivaston komentajan käytettäväksi
09.11.1944 Merirajarykmentti
02.1945 Merivartiorykmentti, Ahvenanmaan merivartiosto
1945 Saaristomeren merivartiosto, Fagerholm
1955 Uudet pääkoneet Valmet 815 D 230 hv dieselit
Uusi risteilymoottori GM Detroit Diesel 6-71 170 hevosvoimaa
08.05.1964 Poistettu Rajavartiolaitoksen käytöstä
2025 Huono runko vielä jäljellä?
VMV 16
08.03.1934 Sopimus sisäasiainministeriö ja Turun Veneveistämö kymmenen veneen sarja
25,625 x 4,36 x 0,96 metriä, uppouma 35 tonnia, nopeus 23,9 solmua
2 x Oy Ares Ab 8-sylinterinen raakaöljymoottori, 54,4 litraa, 520 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares Ab 6-sylinterinen raakaöljymoottori, 24,1 litraa, 180 hevosvoimaa
16.05.1935 Puheradioasema 25 W, tehty Puolustusministeriön sähkölaboratoriossa 1935
12.07.1935 Virallinen vastaanotto sisäasiainministeri Puhakka Helsinki
08.1935 MVL Pohjanlahden piiri (P-piiri)
1935 Kansiase Aimo Lahti/Valtion Kivääritehdas (VKT) L-34 20mm
10.1936 Ares-moottorit nokeentuvat herkästi ja aiheuttavat ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä
08.1935 MVL Ahvenanmaan piiri (A-piiri)
1935 Kansiase Aimo Lahti/Valtion Kivääritehdas (VKT) L-34 20mm
10.1936 Ares-moottorit nokeentuvat herkästi ja aiheuttavat ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä
15.10.1939 Lounais-Suomen Meripuolustuksen esikunta, Sukellusvenehävittäjälaivue
01.12.1939 Ahvenanmaan miehityksen johdon valmisteluosasto Maarianhaminaan VMV 16
02.01.1940 Talvehtimaan Degerby, L-34 jäänsärkijä Voimaan
1940 Merivartiotehtävissä Ahvenanmaalla Merivoimien komentajan alaisuudessa
1940 Telakoitu Naantalissa
20.06.1941 Alistettuna Ahvenanmaan Puolustukselle (AP)
21.06.1941 Rannikkolaivasto II/Varmistuslaivue kapteeniluutnantti Smeds
23.08.1941 Miinakiskot, laskemassa 25.8. alkaen kolmea strategista miinoitusta
13.09.1941 Pelasti jollallaan merestä 51 panssarilaiva Ilmarisen miestä
11.12.1941 Turun Veneveistämölle talvitelakointiin
04.05.1942 Ensimmäinen Vartiomoottorivenelaivue/Osasto Väinämöinen (1.Vmv.Lv/Os.V)
20 mm Madsen, uusi sumutuslaite SUP/P, Vickers-ilmatorjuntakonekivääri,
miinakiskot ja vedenalainen kuuntelulaite
01.10.1942 1.10. alkaen useita miinoitustehtäviä idässä
05.12.1942 Turkuun talvehtimaan
17.04.1943 Liitetty Toisen Vartiomoottorivenelaivueen toiseen puolilaivueeseen II/2.Vmv.Lv
2 kappaletta 20 mm Madsen ja Vickers-kk, uusi lähiradio
04.01.1944 Lopetti purjehduskautensa Helsingissä
29.04.1944 2.Vmv.Lv, päällikkönä aliluutnantti A. Ämmälä
40 mm Bofors ja kaksi 20 mm Madsenia
16.06.1944 Mukana kaappaamassa vihollisen mtv:n TKA 51
05.10.1944 Alistettu III Armeijakunnan Meriosastolle ilmatorjuntatehtäviin Röytän maihinnousussa
02.11.1944 Oulusta Turkuun Laivaston komentajan käytettäväksi
09.11.1944 Merirajarykmentti
02.1945 Merivartiorykmentti
05.1945 III Raivausosasto, akustinen raivaus
1955 Uudet pääkoneet Valmet 815 D 230 hv dieselit
Uusi risteilymoottori GM Detroit Diesel 6-71 170 hevosvoimaa
1955 Saaristomeren merivartiosto
30.01.1965 Poistettu Rajavartiolaitoksen käytöstä
1966 Yksityinen huvivene Blue Boy, paloi pahoin 1960-luvun lopulla
1975 Palanut runko romutettiin
VMV 17
08.03.1934 Sopimus sisäasiainministeriö ja Turun Veneveistämö kymmenen veneen sarja
25,625 x 4,36 x 0,96 metriä, uppouma 35 tonnia, nopeus 23,9 solmua
2 x Oy Ares Ab 8-sylinterinen raakaöljymoottori, 54,4 litraa, 520 hevosvoimaa
Yksi Oy Ares Ab 6-sylinterinen raakaöljymoottori, 24,1 litraa, 180 hevosvoimaa
16.05.1935 Puheradioasema 25 W, tehty Puolustusministeriön sähkölaboratoriossa 1935
12.07.1935 Virallinen vastaanotto sisäasiainministeri Puhakka Helsinki
08.1935 MVL Pohjanlahden piiri (P-piiri)
1935 Kansiase Aimo Lahti/Valtion Kivääritehdas (VKT) L-34 20mm
10.1936 Ares-moottorit nokeentuvat herkästi ja aiheuttavat ylimääräisiä huoltotoimenpiteitä
04.09.1939 Rannikkolaivaston Miina- ja varmistuslaivue puolueettomuusvalvonta Helsingissä
06.10.1939 Rannikkolaivaston alainen Varmistuslaivueen vartiovenepuolilaivue (II/VLv)
27.12.1939 Talvehtimaan Ahvenanmaan Degerby, L-34 saattaja Aura II:een
1940 Rannikkotykistörykmentti 1 Porvoon Pirttisaari
08.06.1941 Moottoritorpedovenelaivueen toinen puolilaivue (II/MtvLv, osasto Carring)
Paineilmatoimiset torpedoheittimet, 20/60 M/39-konetykki ja Vickers-it.kk
29.09.1941 VMV 17 luutnantti Smolander torpedoi moottorikuunari “Atan”
17.09.1941 “Taktillinen tilapäisjaoitus” Osasto P (Os.P)
14.10.1941 Ryhmä Linkopuu/osasto Carring
17.09.1941 “Taktillinen tilapäisjaoitus”, Osasto E (Os.E) Laivue V
10.12.1941 Er.LOs, Helsinkiin talvehtimaan
06.05.1942 Toinen Vartiomoottorivenelaivue (2.Vmv.Lv)
10.05.1942 Varusteltu 20 millin Madsenilla, Vickers-konekiväärillä ja miinakiskoilla
24.06.1941 Koeammuttu 40 mm Bofors
08.07.1941 Ampui vihollisen mtv:n tuleen Somerin luona, torpedo täpärästi perän ohi
09.07.1942 Tilapäinen alistus “Osasto Willberg” Somerin taistelun ajaksi
10.12.1942 Talvehtimaan Kone- ja Silta Oy:n telakalle Helsinkiin
11.04.1943 Aloitti purjehduskauden, 2.Vmv.Lv/Kev.Los
23.05.1943 Vihollisen rantapatteri sai osuman konehuoneeseen, pahoja vaurioita, kaksi kuollutta
neljä haavoittunutta, työkone rikki, molemmat konetykit vaurioituivat
26.06.1943 Keskilaivalle suuntimakompassin paikalle neliputkinen urku-konekivääri
04.01.1944 Talvitelakointi Helsingissä
29.04.1944 Aloitti purjehduskauden 2.Vmv.Lv, päällikkönä sotilasmestari V. Kuuluvainen
40 mm Bofors ja kaksi 20 mm Madsenia
18.06.1944 VMV 17 tuhoutui vihollisen pommituksessa Tiurinsaaren edustalla, kahdeksan
kuollutta, kahdeksan haavoittunutta
SP 1 / VMV 18
01.01.1935 Sopimus Suojeluskuntain Yliesikunnan ja Aug. Eklöfin Tolkkisten telakan välillä
21,5 x 4.1 x 1,2 metriä, mäntyrunko teräskaarilla, nopeus 11 solmua
Oy Ares Ab 8-syl W8/160 KP-raakaöljymoottori, 240 hevosvoimaa, 32,2 litraa
37/20 Obuhov-kanuuna, Lahti ilmatorjuntakonekivääri, sumutuslaite, raivain
06.1935 Vesille, Suojeluskuntajärjestön käytössä
20.05.1941 20/60 M/39, alus kenraali Malmbergin käytössä Suojeluskuntajärjestöllä
25.05.1942 Kevyt Laivasto-osasto, komentaja Enkiön käytössä
25.08.1943 1.Vmv.Lv, 20 mm Madsen, Vickers-konekivääri ja syvyyspommipudottimet
05.01.1944 Talvehtimaan Suomenlinnaan
20.05.1944 2.Vmv.Lv, päällikkönä aliluutnantti E. Sjöman, kaksi 20 mm Madsen-konetykkiä
05.07.1944 SP 1 ampui kahdella Madsenilla, yhteensä 44 laukauksella alas Boston-pommikoneen
22.09.1944 Alistettiin Raivausosastolle raivaus- ja luotsitehtäviä varten
20.12.1944 Luovutettu Merirajarykmentille, nimeksi VMV 18
02.1944 Merivartiorykmentti
1945 Raivausosasto
1950 Pohjanlahden merivartiosto
1955 Uusi moottori GM Detroit-Diesel 6-71 kaksitahtidiesel, 7 litraa, 170 hevosvoimaa
01.06.1958 Runko poistettu ja myyty yksityiselle huvialukseksi Marina
2008 Runko sahattu kappaleiksi Vaskiluodon vapaavarastossa
SP 41 / VMV 19
15.03.1943 Suojeluskuntain Yliesikunnalle valmistui Aug. Eklöfin telakalta Tolkkisista
21,0 x 4,1 x 1,1 metriä, uppouma 27 tonnia, 10,5 solmua
2 x 6-sylinterinen Penta-Hesselmann 140 hevosvoimainen raakaöljymoottori
06.04.1943 Liitetty 1.Vmv.Lv
22.06.1943 Saatu laivueen käyttöön
16.09.1943 Kaksi 20 mm Madsenia
05.12.1943 Lopetti purjehduskautensa oltuaan konekorjauksessa 74 päivää
01.06.1944 Aloitti purjehduskauden 1.Vmv.Lv toinen kone kunnossa
25.10.1944 Laivaston komentajan alaisuuteen osasto Arhon käyttöön
Puolen vuoden aikana 55 konerikkopäivää
20.12.1944 Luovutettu Merirajarykmentille, nimeksi VMV 19
1945 Raivausosasto
1949 Saaristomeren merivartiosto, Porkkalan vuokra-alueen merirajan vartiointi
1955 Kaksi uutta GM Detroit Diesel 6-71 moottoria, 7 litraa, 170 hevosvoimaa
1970 Poistettu Rajavartiolaitoksen palveluksesta ja myyty huviveneeksi
1985 Romutettu kaivinkoneella Rahja Kokkola
SP 42 / VMV 20
15.03.1943 Suojeluskuntain Yliesikunnalle valmistui Aug. Eklöfin telakalta Tolkkisista
21,0 x 4,1 x 1,1 metriä, uppouma 27 tonnia, 10,5 solmua
2 x 6-sylinterinen Penta-Hesselmann 140 hevosvoimainen raakaöljymoottori
06.04.1943 Liitetty 1.Vmv.Lv
22.06.1943 Saatu laivueen käyttöön
16.09.1943 Kaksi 20 mm Madsenia
05.01.1944 Lopetti purjehduskautensa oltuaan konekorjauksessa 93 päivää
07.02.1944 Helsingin suurpommitus, 24 lautaa poikki
15.05.1944 Aloitti purjehduskauden 1.Vmv.Lv
25.10.1944 Laivaston komentajan alaisuuteen osasto Arhon käyttöön
Puolen vuoden aikana 67 konerikkopäivää
20.12.1944 Luovutettu Merirajarykmentille, nimeksi VMV 20
1945 Raivausosasto
1955 Kaksi uutta GM Detroit Diesel 6-71 moottoria, 7 litraa, 170 hevosvoimaa
1959 Suomenlahden merivartiosto
1970 Poistettu Rajavartiolaitoksen palveluksesta ja myyty huviveneeksi
VMV Vasama
05.09.1941 Valmistunut Leningradissa D-3-tyypin TKA 52
21,7 x 3,9 x 0,8 metriä, uppouma 35 tonnia, 32,5 solmua
3 x GAM-34 V-12 bensiinimoottori, 46,9 litraa, 840 hevosvoimaa
12.10.1941 VMV:t 2 ja 16 löysivät maihin ajautuneen vihollisen mtv:n ja pidättivät miehistön
06.05.1942 Mtv 52 kunnostettu Turun Veneveistämöllä, torpedoheittimet,
4 SPP syvyyspommiheitintä, 2 x 12,7 mm konekivääriä, 2.200 patruunaa
05.07.1942 Mtv Vasama Moottoritorpedovenelaivue, päällikkö luutnantti Toivo Siivonen
40 mm Bofors, 2 x 12,7 mm konekivääri, 4 syvyyspommia, sumutuslaitteet
09.07.1942 Mtv Vasama luutnantti Siivonen ajoi Somerin laituriin ja evakuoi lotat ja haavoittuneita
31.08.1942 Bofors pois, tilalle torpedoheittimet ja 20 mm Madsen, päällikkö luutnantti Sipari
06.09.1942 20 mm Madsen ja 2x12,7 mm, 2 x T-39 torpedot, 4 syvyyspommia, nopeus 32,5 s.
12.10.1942 Liitetty 2.Vmv.Lv
16.11.1942 Kotkaan konekorjaukseen, ei enää palannut laivueeseen purjehduskaudella
06.07.1943 Mtv Vasama liitetty 2.Vmv.Lv, 40 mm Bofors, 20 mm Madsen ja 2x12,7 kk
21.07.1943 Pohjakosketus Kiuskerin eteläpuolella, korjaukseen 19 päiväksi
19.08.1943 Raivausisku Kronstadtin lahdelle, mukana VMV:t 8, 9, 11 ja 17 sekä AV 138
26.10.1943 Raivausisku, pohjakosketus Seivästön edustalla, korjaukseen Helsinkiin
23.11.1943 Mtv Vasama lopetti purjehduskauden Helsingissä
28.04.1944 Uudelleen luokiteltu VMV Vasama liitettiin 2.Vmv.Lv
19.05.1944 Karille Sörkan salmessa Helsingissä
03.06.1944 2.Vmv.Lv:een läyttöön
16.06.1944 Kaappasi vihollisen mtv:n TKA 51 yhdessä VMV:iden 9, 13 ja 16 kanssa
04.07.1944 Ankara pohjakosketus Haminan edustalla, korjaukseen Helsinkiin
20.08.1944 Kotkaan palaten laivueeseen
01.09.1944 VMV:t 9,10 ja Vasama kuuden saksalaisen S-bootin saatto Ristiniemeen
13.09.1944 Konekorjaukseen Helsinkiin
26.10.1944 VMV Vasama luovutettu Neuvostoliitolle
VTV 1
Neuvostoliittolainen Projekt 1125, numero BK-251
22,6 x 3,4 x 0,6 metriä, teräksinen jokitykkivene
2x800 hv bensiinimoottori, 76/27 tykki, 3 x 7,62 pikakivääri
8.1941 Pukkion luona sotasaaliiksi, kunnostettu Kotkassa
17.09.1941 Liitetty Osasto E, Laivue V (VMV-ryhmä VMV:t 5, 6, 8 ja 12) + VTV 1
1942 Äänisen laivasto-osasto 1942-1944
6.1944 Kuljetettu Helsinkiin ja kunnostettu
10.07.1944 Liitetty 2.Vmv.Lv, ei merkittävää käyttöä
27.08.1944 Konepuhdistukseen Helsinkiin, ei enää laivueeseen
26.10.1944 Luovutettu Neuvostoliitolle
VMV 101, 103, 104 ja 105
Saksalla oli Laatokalla ilmavoimien (Luftwaffe) alainen taistelulauttaosasto, jolta Suomi osti kesällä 1943 neljä Infanterietransporter-tyyppistä maihinnousuvenettä, alkuperäisiltä tunnuksiltaan I-O-101, 103, 104 ja 105. Nämä 18,5 x 4,00 x 0,7 metristä alusta liikkuivat kahden Ford-Köln bensiinikäyttöisen 95 hevosvoimaisen V-8 moottorin kuljettamana.
Suomalaiset aseistivat veneet 57/58 H merikanuunalla ja 20 mm Madsen-konetykillä ja ne saivat tunnukset VMV 101, 103, 104 ja 105.
Mitään muuta yhteistä kuin tunnuksen kirjaimet ei näillä tämän kirjoituksen kanssa ole.
Vartiomoottoriveneiden aseistus
Insinöörikapteeniluutnantti Jaakko Raholan ensimmäisissä piirustuksissa moottoritykkiveneen keulakannelle on piirretty vanha venäläinen merikanuuna 47/40 Obuhov, mutta ei niitä koskaan veneisiin asennettu.
Kaksi ensimmäistä Saksassa tehtyä venettä VMV 1 ja 2 saivat jo ennen Suomeen tuloaan Tanskassa A/S Madsenin tehtailla silloin modernit 20 millimetrin konetykit tyypiltään 20/60 ItK/30/M.
VMV 3:n piti saada samanlainen ase, mutta sitä ei koskaan ehditty veneeseen asentaa ja VMV 4 oli varustettu tavallisella konekiväärillä. VMV 7 oli aseistettu ainoastaan käsiaseilla.
Uudenkaupungin veneitä VMV 5 ja 6 varten ei ollut Merivartiolaitoksella omia kansiaseita mutta niille lainattiin laivastolta kaksi 37/30 Ma Maxim-konetykkiä. 1935 ne aseistettiin uusilla kotimaisilla Valtion Kivääritehtaan L-34 20 mm konetykeillä, kuten uudet VMV 8-17-sarjan veneet. Näistä aseista käytetään myös mallinimeä 20/60 L suunnittelijansa Aimo Lahden mukaan.
Talvisodan aikana veneisiin lisättiin ilmatorjuntakonekivääreitä. Sukellusvenehävittäjälaivueen veneet saivat kotimaiset L-33/36 aseet ja Vartioveneryhmälle jaettiin Englannista saatuja 7,7 mm Vickerseillä. Käytössä oli myös Maxim 09-konekivääreitä.
Jo talvisodan aikana veneitä varustettiin syvyyspommipudottimilla (SPP).
Jatkosodan alkupuolella luovutettiin yli kymmenvuotiaat M/30-Madsenit sekä L-34-tykit vähemmän tärkeille aluksille. Vartiomoottoriveneet saivat yleensä kaikkein uusimpia aseita, joko Madsenin tehtailta maahantulleita tai Valtion Kivääritehtaalla modernisoituja, uusimman tyypin mukaiseksi muutettuja tykkejä.
Veneisiin asennettiin vedenalaisia kuuntelulaitteita sukellusvenesotaa varten, sumutuslaitteet modernisoitiin ja radiovarustusta parannettiin.
Moottoritorpedolaivueen veneet saivat italialaistyyppiset paineilmalla toimivat torpedoheittimet sekä niihin 450 mm torpedoja.
Kaikkiin veneisiin asennettiin Laivastoasemien pajoilla rakennetut miinakiskot, joille voitiin ottaa 2-4 miinaa. Yleisimpiä käytettyjä miinoja olivat M/12 sarvimiinat, joita yksi vene pystyi ottamaan neljä kappaletta, yhteensä 2.320 kiloa tai kaksi saksalaista 1100 kilon RMA miinaa. Kiskoille voitiin myös lastata kahdeksan 200 kiloa painavaa SP/31 syvyyspommia.
Kesällä 1941 veneiden käsiasevarustusta lisättiin ja mukana kuljetettiin jopa kasapanoksia ja käsikranaatteja mahdollista lähitaistelua varten.
1942 kuutta Kakkoslaivueen venettä varten rakennettiin perään alusta 40 mm Bofors-tykkiä varten ja myöhemmin kaikissa VMV 8-17-sarjan veneissä oli jossain vaiheessa Bofors peräkannella.
Madsen-alustoja lisättiin ja lopulta pääosassa veneistä oli kolme konetuliasetta, ainoastaan kevyet veneet VMV 1 ja 2 sekä suojeluskuntapurret SP 1, SP 41 ja SP 42 oli varustettu kahdella Madsenilla.
VMV Vasamassa oli koko suomalaisajan sen alkuperäiset neuvostoliittolaiset 12,7 mm raskaat konekiväärit muun, vaihtelevan aseistuksen lisäksi. 20/60 Madsen siihen lisättiin heti käyttöönoton jälkeen ja perässä oli joko 450 mm T-39 torpedot heittimineen tai 40 mm Bofors-konetykki.
Vartiomoottoriveneiden korjaukset
Riippumatta veneiden valmistajista kaikkien rungot toimivat kuten oli suunniteltu ja osoittautuivat reilusti pitkäikäisemmiksi, kuin alun perin oli ajateltu.
Saksalaisveneet VMV 1 ja VMV 2 olivat käytössä 20 vuotta ja ylittivät alunperin suunnitellun käyttöiän tuplasti. Työn laatu oli hyvää ja käytetyt materiaalit erinomaisia.
Niiden haittapuoleksi kuitenkin varsinkin sodan aikana osoittautui aseistaminen. Runkoja ei oltu rakennettu modernin sodan aseille.Veneiden perärakenteita piti vahvistaa miinakiskoja varten eikä löytynyt tapaa asentaa 40 mm Bofors-tykkiä mihinkään veneessä, vaikka sitä ainakin kahteen otteeseen suunniteltiin. Toinen Madsen kuitenkin saatiin veneeseen asennettua.
Uudenkaupungin telakalla rakennetut VMV 5 ja VMV 6 osoittautuivat paremmiksi, kuin Merivartiolaitoksen alkuperäinen kieltäytyminen niiden vastaanottamisesta olisi osoittanut. Nämäkin alukset ylittivät odotetun käyttöiän melkein kolmekertaisesti.
Niitä vaivasi sota-aikana sama ongelma kuin saksalaisia, aseistuksen sijoittaminen niihin ei käynyt helposti, vaikka insinööri Estlander oli niiden monipuolisuutta jopa moottoritorpedoveinä myyntipuheissaan korostanut. Kolmas Madsen saatiin niihin asennettua sodan viimeisenä kuukautena uhraamalla ilmatorjuntakonekivääri.
Turun Veneveistämön tekemissä viimeisen sarjan veneissä VMV 8-17 osoittautui ohjaushytin ja keskikoneen sijoittaminen reilusti eteenpäin hyväksi ratkaisuksi. Nyt perässä oli tilaa tarpeen mukaan torpedoheittimille, miinakiskoille, Bofors-tykille ja kolmannelle aseelle.
Myös Suojeluskuntajärjestön kolme venettä SP 1, SP 41 ja SP 42 toimivat rungoltaan kuten niiltä odotettiin.
Kaikkien kolmen pahimmiksi ongelmiksi osoittautuivat kuitenkin moottorit. SP 1:n 240 hevosvoimainen nafta-Ares kesti sodan alkupuolella hyvin, olihan vene pääosin vain yhteysajossa. Ensimmäisenä vuotena rintamalaivueessa vene oli pois käytöstä koneensa takia 15 prosenttia ajasta ja 1944 melkein kaksi kuukautta pelkästään konekorjauksien takia.
Sen sijaan Penta-Hesselmann raakaöljymoottorit aiheuttivat kaiken aikaa murheita. Niiden saaminen edes palvelukäytön alkuun kesti tuskallisen kauan ja ne olivat yhteensä korjauttamassa koneitaan melkein puoli vuotta ensimmäisen purjehduskauden aikana, SP 42 melkein puolet ajasta laivueessa ollessaan ja 1944 poissa oli jompikumpi veneistä jokaisena päivänä.
Maybach-moottoreista johtuvia poissaoloja oli keskimääräisesti kohtalaisen vähän mutta VMV 2 oli risteilykoneen potkuriakselin vaurioitumisen takia poissa kokonaisen kuukauden.
Viimeisen VMV 8-17-sarjan Ares-raakaöljymoottorit osoittautuivat kaikkein epäluotettavimmiksi. Jo ennen sotaa niille tuli kohtuuttomasti moottoreiden puhdistus- ja huoltopäiviä ja sotien aikana ongelmat vain pahenivat. 1942 näiden moottoreiden takia oli pois palvelukäytöstä yksi vene joka päivä. 1943, kun kaikki kymmenen venettä olivat samassa laivueessa tuli niille yhteensä 800 konekorjaukseen käytettyä päivää eli keskimäärin kolme venettä oli koko ajan pois. Viimeisenä sotavuotena koneremontissa oli kaiken aikaa kaksi venettä.
Kaikkein varmimpia koneita olivat bensiini-Arekset veneissä VMV 5 ja 6. Niiden moottoreista ei aiheutunut oikeastaan muuta poissaoloa kuin etukäteen suunniteltujen konehuoltojen vaatima aika.
Moottorit kestivät melkein kolmekymmentä vuotta ilman suuria korjauksia.
Jos Ares-moottoritehtaan kokeilut muuttaa olemassa olevat bensiinikoneet raakaöljylle eivät olisi onnistuneet ja tehdas olisi rakentanut sopimuksen mukaan kaikkiin VMV 8-17-sarjan veneisiin bensiinimoottorit olisi sodan aikana ollut koko ajan 2-3 venettä enemmän sotatoimissa.
Se olisi ollut aika iso lisä!
Konevikojen lisäksi korjausaikaa kului erilaisten sotaan liittyvien järjestelmien asentamiseen veneisiin. Aseiden sijoitteluun ja niiden kiinnityspaikkojen rakentamiseen, vedenalaisten kuuntelulaitteiden ja radiosuuntimalaitteiden sumutusjärjestelmän ja radioiden asentamiseen kului vuosittain varsinkin purjehduskausien alussa yhden veneen puolen purjehduskauden verran päiviä. Merkitsemättömistä väylistä johtuneiden pohjakosketusten sekä varsinaisten taistelutapahtumien aiheuttamia poissaoloja tuli 2.VMV.Laivueelle noin yhden veneen kulkukauden verran.
Kommentit
Lähetä kommentti